Mondo

Mondo testasi: Tykkimäen huvipuisto sai lähelleen luksusmökkien Tykkimäki Resortin

Mondo testasi: Tykkimäen huvipuisto sai lähelleen luksusmökkien Tykkimäki Resortin
Tykkimäen huvipuisto ja vesipuisto Kouvolan seudulla ovat saaneet lähelleen erilaisia majoituksia tarjoavan Tykkimäki Resort -lomakeskuksen. Mondo kävi yöpymässä monipuolisessa huvikohteessa.
Julkaistu: 13.7.2022

Tykkimäen huvipuisto on etenkin pienten lasten iloksi suunniteltu kesäklassikko, joka on houkutellut perheitä jo 1980-luvulta lähtien. Kouvolan seudulla sijaitseva huvipuisto avasi vuonna 2014 myös Aquapark-vesipuiston liukumäkineen ja altaineen.

Tykkimäki Resortin Perhehuviloissa on oleskelutilaa hulppeilla järvinäkymillä.

Vesipuisto sijaitsee Käyrälammen rannalla, ja nimen vastaisesti kyse on pienestä järvestä. Majoitusta huvittelijoille löytyi aiemmin viereiseltä leirintäalueelta, mutta kesällä 2022 sen oheen on avattu kokonainen uusi laadukkaampien majoitusten Tykkimäki Resort.

Mondo kävi tutustumassa Resortiin kesäkuussa, ja vielä silloin alueen maisemointi oli kesken. Itse modernit majoitusmökit sen sijaan ilahduttivat tyylillään ja sijoittelullaan. Useasta mökistä on kauniit näkymät järvelle, ja alueella on kuitenkin jätetty tilaa esimerkiksi telttailijoille, jotka voivat myös nauttia maisemasta.

Perhehuvilan keittiö ja ruokailutila. Yläkerrassa on kaksi pientä makuuhuonetta, alakerrassa kahden hengen makuuhuone. Paikan hyvässä varustelussa näkyy, että suunnittelijoilla on taustatietoa majoitusalalta S-ketjun hotelleista.

Resortissa on nyt tilaa monenlaiseen majoitukseen: leirintäalue palveluineen asuntovaunuille ja telttailijoille, yksinkertaisia mutta käteviä Minimökkejä, kauniita kahden hengen Glamping-Laawuja ja luksusluokan Perhehuviloita. Yksi suuri Villa, jossa on kaksi hulppeaa mökkiä saunoineen sekä muita tiloja, on suunniteltu etenkin kokousten tai juhlien järjestämiseen.

Kahden hengen glamping-mökin suuresta ikkunasta avautuu näkymä Käyrälammelle. (Kuva Pekka Hiltunen)

Osa pienemmistä mökeistä on ollut alueella jo aiemmin, mutta ne on kunnostettu ja sisustettu uudelleen. Uusissa Perhehuviloissa on otettu kaikki irti järvinäkymästä suurilla ikkunoilla, ja niissä on myös esimerkiksi sauna sekä omalla terassilla grilli ja ulkoporeallas.

Leirintäalueen palvelut suihkuineen ja yhteiskeittiöineen ovat siistit, ja kaikkien asiakkaiden käytössä on muun muassa tavallinen sauna, savusauna ja uimalaitureita.

Tykkimäki Resortin pienimmissä mökeissä on nukkumatila jääkaappeineen, ja asiakkaiden käytössä ovat yhteissuihkut, -sauna ja -keittiö.

Isommissa mökeissä ja Perhehuviloissa on hyvin varustellut keittiöt ja oleskelutilat. Lomakylän on rakennuttanut Kymen Seudun Osuuskauppa ja sisustusta suunnitellut Flock Helsinki, ja ne ovat valinneet paikkaan laadukkailta tuntuvia materiaaleja. Alueen ravintola Lammenranta Kitchen & Bar tarjoaa aamiaisen lisäksi a la carte -annoksia: listalla on muun muassa kalaa ja erittäin maukkaita ohutpohjaisia pizzoja.

Lammenranta Kitchen & Barissa on ruokailu- ja istuskelupaikkoja sekä sisällä että terassilla.

Onko Resortissa mitään miinusta? Jos paikka on täynnä majoittujia, luksushuviloiden ja muiden mökkien yksityisyyden tunne saattaa vähän kärsiä – leirintäalueen ja vesipuiston vieressä on sesonkiaikaan totta kai vilskettä. Mutta monia matkailijoita ilahduttaa, että mökistä pääsee hetkessä kävellen polskimaan Aquaparkiin tai uimarannalle. Huvipuisto on sekin kävelyetäisyydellä mutta ei niin lähellä, että sen ilonpito kantaisi Resortin mökkeihin.

Tenavat vesipuistoon ja vanhemmat nauttimaan porealtaasta mökin terassilla? Tykkimäen luksusmökkien hinta on useita satoja euroja vuorokaudelta, mutta niiden varustelut ovat laadukkaat.

Uusi lomakeskus piristää varmasti Kymenlaakson matkailutarjontaa, ja mökit voivat houkutella myös ulkomaisia kävijöitä. Paikasta on vain noin 30 kilometrin matka Verlan kauniiseen tehdasmuseoon ja noin 50 kilometrin matka Repoveden kansallispuistoon. Tykkimäki Resort voikin saada kävijöitä myös vaikkapa syksyllä, jolloin huvipuisto jo hiljenee mutta seudun luontomaisemat vielä kukoistavat.

Tykkimäki Resort, Käyrälammentie 22, Kouvola. Pienimpien mökkien hinta kahdelle hengelle alkaa noin 80-90 eurosta ajankohdasta riippuen. Perhehuvilaan mahtuu mukavasti neljä henkeä ja hinta alkaa noin 340 eurosta yöltä. Hintoihin eivät sisälly huvi- ja vesipuiston pääsyliput.

Huvipuisto on kävelymatkan päässä Tykkimäki Resortista, ja Aquapark-vesipuisto on aivan Resortin vieressä järven rannalla.

Kommentoi »