Samalla hinnalla saa Helsingistä yksiön.
Aiemmin yhtiö kuului Avaraan, jonka entinen toimitusjohtaja Liukku on. Avara taas oli erityisesti kuntien omistama yleishyödyllinen asuntoyhteisö.
Tapauksen uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan kaupoista kanneltiin apulaisoikeuskanslerille, joka moitti ympäristöministeriön alaista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Araa, joka oli hyväksynyt kaupan.
Aran pitäisi ohjata ja valvoa yleishyödyllisen asuntokannan käyttöä, mutta tämän valvomiseen sillä ei ollut oman tiedotteensa mukaan keinoja. Lakia ei rikottu, eikä Aralla ole valtaa puuttua omistusjärjestelyihin.
Kiekkolippuihin 75 000 euroa – Helsingin liikuntajohtaja saa selittää rahankäyttöään (Helsingin Sanomat).
Oikeuskanslerilta sapiskaa Kainuun ELY-keskukselle Talvivaaran valvonnasta (YLE).
Kittilä: KRP tutkii kunnanjohtajan erottamisen (Suomen Kuvalehti).
Espoon kohu jatkuu: Johtavalla virkamiehellä ja rakentajilla läheiset välit golfyhtiössä (Helsingin Sanomat).
Suomi kuuluu vuodesta toiseen Transparency Internationalin vertailussa maailman vähiten korruptoituneisiin maihin. Vuoden 2014 tilastossa Suomi sijoittui 175 maan joukossa kolmanneksi. Edellä ovat vain Tanska ja Uusi-Seelanti.
Parin viime kuukauden uutisotsikoita lukemalla voi havaita, että korruptiotapauksia ja väärinkäytöksiä tulee silti esiin jatkuvasti. Olisi hienoa, jos kyseessä olisi hyvän valvonnan tulos: viranomaiset huomaavat vääryydet ja raportoivat niistä. Otsikoihin nousseista esimerkeistä yksikään ei kuitenkaan ole viranomaisen käräyttämä väärinkäytös. Asialla ovat olleet tutkivat journalistit, toimittajat, jotka ovat jaksaneet penkoa asioita.
Vaatii vaivaa ja paneutumista kaivaa esiin väärinkäytöksiä. Tutkivat journalistit harvoin ovat niitä pidetyimpiä. Maassa, jossa yhteisen veneen keikuttajista ei pidetä, vaatii myös viranomaisilta ja luottamusmiehiltä kovaa kanttia puhaltaa pilliin, kun virheitä havaitaan. Räikeänä esimerkkinä toimii Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä, joka sai potkut noudatettuaan lakia kunnan omistaman hiihtokeskuksen epäselvyyksissä.
Suomalaisessa korruptiossa eivät setelitukut vaihda omistajaa. Räikeitä lahjuksia annetaan harvoin.
Jari Aarnion tapauksen kaltaiset rikosvyyhtiepäilyt ovat harvinaisia. Täällä mennään usein lain rajoilla ja liikutaan moraalisesti arveluttavilla alueilla: valta-asemaa tai sen tuomia mahdollisuuksia käytetään väärin oman edun tavoitteluun, mutta niin, että lakia ei varsinaisesti rikota. Tullin pääjohtaja järjestää työpaikan vaimolleen, virkamies tekee omaa bisnestä työnsä ohella.
Yksinkertaisesti sanoen: suomalaisessa korruptiossa ei ole kyse räikeistä rikoksista. Kyse on moitittavasta toiminnasta, josta saa huomautuksen, minkä jälkeen jatketaan kuten ennenkin. (Lukekaapa ensi kerralla väärinkäytösepäilyistä kertova juttu ja sen sanktiot näitä kahta sanaa etsien.)
Pahimmillaan valvoja ja valvottava ovat samalla asialla: Talvivaarassa ELY-keskuksen tehtävänä oli sekä edistää kaivoksen kilpailukykyä että valvoa ympäristönormeja. Tässä vaiheessa näyttää selvältä, kumpi tehtävä painottui. Yhteistä venettä ei keikuteta. Syntyi liemi, jota maksetaan nyt veronmaksajien pussista.
Julkinen paine – ja tutkiva journalismi – ovat tärkeitä väärinkäytösten ehkäisemisessä. Samalla on todettava, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat ovat toimineet esimerkillisesti ja lisänneet avoimuutta julkaisemalla vaikeasti saatavaa tietoa ja dataa Helsinki Region Infoshare -sivuston kautta (hri.fi). Esimerkiksi tiedot Helsingin kaupungin tekemistä ostoista ovat vapaasti nähtävillä.
Avoimuus lisää mahdollisuutta puuttua väärinkäytöksiin. ■
