
Elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä. Välillä kuljemme pää pilvissä ja välillä sukellamme aallonpohjassa. Kriisejä ei voikaan välttää, mutta suhtautumista niihin voi jokainen opetella. Oma toiminta nimittäin vaikuttaa siihen, miten hyvin elämän vaikeista hetkistä selviämme.
Surun tai ison elämänmuutoksen keskellä kamppailevat kärsivät tutkimusten mukaan masennuksesta muita useammin. Tämä johtuu psykoterapeutti ja työterveyspsykologi Arto Pietikäisen mukaan siitä, että elämänhallintaan pyritään kriisin keskellä väärillä tavoilla, jotka voivat jopa lisätä pahaa oloa.
Yksi tavallisimmista vääränlaisista selviämistavoista on vaikeuksien käsittelemättä jättäminen. Sen sijaan tunteet pitäisi kohdata avoimesti ja olla myötätuntoisempi ja huolehtivaisempi itseään kohtaan. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen parantaa selvästi toipumisennustetta kriiseissä ja myös ehkäisee masennusta ja sen uusiutumista.
– Vaikeiden tunteiden hyväksyvän kohtaamisen taitoja voi kehittää myös aikuisena, Pietikäinen vakuuttaa.
Jos sinulla on ollut tapana lakaista kriisit maton alle, on ehkä aika koettaa toista lähestymistapaa. Vaikea tunne voi tuntua epämiellyttävältä, mutta sen käsitteleminen on vapauttavaa ja antaa mahdollisuuden jatkaa eteenpäin ilman taakkaa. Ole siis ensi kerralla armollinen ja anna itsellesi aikaa käsitellä vaikeudet niitä piilottelematta.
Lähde: Duodecim
Teksti Noora Takamäki, kuva Antonioguillem / Fotolia