Tuskin kukaan vastustaa sitä, että kehitysvammaiset saavat elää mahdollisimman mukavissa ja kodinomaisissa oloissa. Mutta kun naapuriin aletaan rakentaa kotia kehitysvammaisille, muuttuu ääni kellossa. Moni kaupunkilainen pelkää ja vastustaa muutosta kotimaisemissa.

Syyskuussa sai julkisuutta Lappeenrannan tapaus, jossa naapuritaloyhtiön valitus uhkasi viivästyttää kehitysvammaisten ryhmäkodin rakentamista. Pudasjärvellä taas valittaja on jo lykännyt vastaavaa hanketta parilla vuodella.

Jos hyvää tarkoittavakin hanke törmää valituksiin, mihin muuhun kaupunkilaiset suhtautuvat karsaasti? Mitä omaan naapurustoon ei missään nimessä haluta? Ja onko kyse vain pikkusieluisuudesta ja muutoksen pelosta, vai onko takana muutakin?

Kysyimme asiaa kahdelta asemakaava-arkkitehdilta ja yhdeltä apulaisprofessorilta.

Selväksi kävi, että tietynlaiselta alueelta valitus kohoaa helpommin ja että jopa päiväkotisuunnitelmia vastustetaan. Kehitysvammaisten palvelujen vastustaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Suuressa kaupungissa melkein kaikki muutokset aiheuttavat vastarintaa.

– Kirjastoihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta jo päiväkoteja vastustetaan jonkin verran. Kehitysvammaisten palvelut ovat sitten aika kovankin vastustuksen piirissä, tiivistää yksikön päällikkö Tuomas Hakala Helsingin asemakaavoituksesta.

Hänen mielestään kyseessä on osin niin sanottu nimby-ilmiö. Nimby-termi tulee sanoista not in my backyard, ei minun takapihalleni. Sillä viitataan reaktioon, jossa muuten hyväksyttäväkin hanke muuttuu epätoivotuksi, kun sitä suunnitellaan omaan naapurustoon.

– Suomessa kehitysvammaisten palvelujen vastustaminen on yllättävän normaalia. Sitä tapahtuu koko ajan, nimby-ilmiötä tutkinut kaupunkisosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti Helsingin yliopistosta sanoo.

Yksi syy vastustamiselle on se, ettei tavallinen kaupunkilainen hahmota, mitä voimassa olevan kaavamerkinnän taakse piiloutuu. Tietty hanke voi edetä voimassa olevassa kaavassa vähemmällä huomiolla kuin uuden kaavan laatimisen yhteydessä.

– Aiemmin hyväksytyssä kaavassa voi olla merkintä, joka mahdollistaa vaikkapa päihdekuntoutujien asumisyksikön rakentamisen. Kun aiemmin hyväksytty kaava toteutetaan, asukkaiden mielestä hanke voi tulla yllätyksenä. Näin kävi esimerkiksi Helsingissä, kun Ruusulankadulle perustettiin päihdekuntoutujien asumisyksikköä kymmenen vuotta sitten. Saman tapainen tilanne oli Lappeenrannassa kehitysvammaisten ryhmäkodin kanssa, Eranti sanoo.

– Mutta on niinkin, että jos vastustaa kehitysvammaisten kodin rakentamista, ei kannata yllättyä, jos pidetään vähän sydämettömänä ihmisenä.

Jyväskylän asemakaavoitusta johtava kaupunginarkkitehti Leila Strömberg vahvistaa, että asukkaat voivat yllättyä siitä, miten kaava lopulta toteutuu.

– Jos kaavaan on merkitty tontti yleiseen julkiseen toimintaan, siihen voidaan sijoittaa vaikkapa lastensuojelun tai päihdekuntoutumisen hanke. Kaavassa ei ole aina tarkkaa käyttötarkoitusta määritelty. Varsinkin jos ollaan muuten rauhallisella pientaloalueella, niin vastustusta monesti syntyy.

Se, että vaikkapa vaikeuksiin joutuneiden nuorten asumista sijoitetaan rauhallisemmille asuinalueille ei ole vahinko tai sattuma. Suomalaisessa kaavoituksessa tavoitellaan monipuolisia, sosiaalisesti kestäviä alueita.

Strömbergin mukaan kirjastot, päiväkodit ja koulut ovat yleensä toivottuja palveluita ja hankkeista vähiten kitkaa aiheuttavia.

Jyväskylässä yksi muutos yli muiden aiheuttaa valituksia kaupunkilaisilta: täydennysrakentaminen.

– Kaupungin strategiassakin on määritelty, että yhdyskuntarakennetta pyritään tiivistämään. Ja siinä tullaan ihan asukkaiden naapuriin hankkeiden kanssa. Se on iso muutos asukkaille, Strömberg kertoo.

Lisää asuntoja tehdään Jyväskylässä aivan kaupungin keskustaankin. Näkymät voivat muuttua ja vaikkapa vähäisellä käytöllä olleita piha-alueita otetaan uuteen käyttöön.

– Asukkaat epäilevät esimerkiksi asuntojen arvon laskevan.

Se epäily on turha, sanoo Helsingin Tuomas Hakala. Vaikka täydennysrakentaminen herättää monesti närää, siitä on itse asiassa iloa myös alueen vanhoille asukkaille.

Kun alueen asukasluku kasvaa, kaupungilla on entistä suurempi syy tarjota alueelle palveluita, ja myös kaupallisille palveluille on enemmän asiakkaita.

– Uusien asuntojen neliöhinta on korkeampi kuin vanhojen. Ja uusien asuntojen hinta vetää ylös myös aiemmin paikalla olleiden asuntojen hintoja.

Veikko Eranti sanoo, että ihminen olettaa helposti naapuruston pysyvän ennallaan, mutta kaupunki muuttuu koko ajan.

– Asukkaalla on oikeastaan aina ääneen sanomaton oletus, että paikka pysyy sellaisena kuin se nyt on. Samaan aikaan kaupungilla voidaan jo tehdä suunnitelmaa, jonka mukaan alueella aletaan suuri kaavamuutostyö muutaman vuoden sisällä.

Ongelma on siinä, että ihminen ja kaupunki elävät eri ajassa. Ihmiselämässä muutoksia mitataan kuukausissa, viikoissa ja joskus päivissä. Kaupungin muutoksissa menee vuosia ja vuosikymmeniä.

Eranti käyttää esimerkkinä Helsingin jättimäistä työmaata, jossa rakennetaan kaupungin itäisiä alueita keskustaan yhdistäviä Kruunusiltoja. Rakentamisesta tulee poikkeuksellisen pitkään meteliä läheisille asuinalueille.

– Meteli viereisessä Merihaassa on varmasti sietämätön ja kestää vuodenkin. Se on pitkä aika ihmiselle! Mutta kaupungille kyseessä on hanke, joka muuttaa kaupunkirakenteen tästä ikuisuuteen. Siinä vuosi on lyhyt aika.

Tuomas Hakalan mukaan muutoksesta valitetaan herkästi sellaisissa kaupunginosissa, jotka eivät ole pitkään aikaan muuttuneet.

– Sellaisilla alueilla muutokseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti kriittisesti. Jos kyseessä on tällainen perinteinen asuinalue, Helsingissä esimerkiksi Töölö, kaupunkiympäristön muutos otetaan raskaasti.

Toisin on sellaisissa osissa kaupunkia, joissa muutoksia on tapahtunut paljon.

– Esimerkiksi Kalasataman alue on sellainen, että kaikki tietävät sen olevan suuren murroksen kohteena. Siellä muutokset eivät herätä suurta intohimoa ja vastustusta, enemmänkin kysymyksiä, tiedonhalua ja uteliaisuutta. Kaikki tietävät, että jotain alueelle tulee, jos siellä on sata tyhjää tonttia.

Oleellista on myös se, mitä jää vaikkapa uusien asuntojen alle. Asukkaiden silmissä lähiseutu vakiintuu nopeasti pysyväksi, vaikka kaavassa se on jo ehkä merkitty asuinrakentamiseen.

– Voi olla ihan kaavoitettuja, vielä toteutumattomia alueita, jotka mielletään asuinalueella lähimetsäksi tai puistoksi. Ja kun sinne sijoitetaan täydennysrakentamista, suhtautuminen on kielteistä, Leila Strömberg kertoo.

Toisaalta vastustuskin on osa kansalaisten kasvanutta aktiivisuutta ja osallistumista.

– Nykyään kaupunkilaiset ovat hyvin valveutuneita. Asioita seurataan, ja niihin otetaan reippaasti kantaa. Ja haluammekin tiedottaa ja osallistaa. Ei nykyään asioita voida tai haluta edistää salassa, Strömberg sanoo.

Nimby-ilmiön alle niputtuukin myös hyviä asioita, kuten asioista selvillä pysymistä ja aktiivista vaikuttamista, Veikko Eranti muistuttaa.

Vaikka kaupunkilaisten kamppailut saavat helposti julkisuutta, suurin osa uuden rakentamisesta menee pienellä kitkalla. Strömberg kertoo, että esimerkiksi täydennysrakentamisen kaavoista ehkä yksi kahdestakymmenestä johtaa valitukseen.

Kaikkien haasteltavien mukaan paljonkin vastustetut hankkeet myös yleensä solahtavat ympäristöönsä lopulta varsin kivutta. Vuoden tai parin päästä kiisteltykin uutuus alkaa taas tuntua osalta naapurustoa.

Sitä paitsi naapuruston ihmisetkin vaihtuvat koko ajan.

– Jos rakennetaan vaikkapa uusi kerrostalo, sinne muuttaa uusia ihmisiä ja syntyy uusi yhteisö, Strömberg sanoo.