Kävin sellaisen koulun jo lapsena, että jos jotain haluaa, pitää tehdä työtä. Suurin osa meidän naapureista siellä Kuopion Männistössä oli köyhiä työläisperheitä. Meillä ei ollut kellään mitään. Mekin seitsemän lasta jouduimme auttamaan isää ja äitiä. Se oli hieno lapsuus.

Yksi äitini neuvo oli, että jos otat jonkun esineen, laita se heti käytön jälkeen samaan paikkaan. Se toimii edelleen. Vanhemmat opettivat myös, että filunki ei missään asiassa tule kysymykseen.

Yhdeksän ikäisenä keräsin romuja ja kuparilankaa, ja niillä rahoilla ostin kaksirivisen hanurin. Kun halusin viisirivisen, pankinjohtaja Iivanainen antoi vekselilomakkeen, että jos saat takaajan. Puusepänliikkeen johtaja laittoi nimensä, ja niin sain 11-vuotiaana rahat harmonikkaan!

Harmonikka opetti, että tarvitaan sisua ja sinnikkyyttä, jotta kylmä soitin tulee läheiseksi ja luovuttaa kauttani säveliä kuultavaksi. Kärsivällisyydellä sävelet tulevat aina vain kauniimmaksi.

Parhaan neuvon sain 1950-luvulla George de Godzinskylta, joka oli nero ja loistava pianisti. Hän sanoi minulle: ”Muista, Veikko, että elämässä kaikki, mitä sä teet, hyvä tai paha, tulee takaisin sulle.” Se on ollut kullanarvoinen neuvo.  

Kovin paikka oli Montrealissa 1976. Viisi minuuttia ennen konserttia nuori poika toi pukuhuoneeseen sähkösanoman. Isäni oli kuollut. Se pysäytti. Kuuluttaja ilmoitti, että konsertti myöhästyy kymmenen minuuttia. Sitten menin soittamaan. Ajattelin, että näin meille jokaiselle joskus käy.

Olen juossut yli 30 maratonia, ja vieläkin juoksen. Se on ikään kuin terveystarkastus. Siinä matkalla tulee ilmi, jos on jotain.

Tärkeintä on voittaa itsensä. Tuntuu suurenmoiselta juosta stadionille samaa tietä kuin Paavo Nurmi ja Ville Ritola. Viimeiset pari sataa metriä menevät lentämällä, kun haluaa olla edes henkisesti samanlainen kuin Ritola. Sitä tunnetta ei saa muualla.

Helppo elämä ei tuo onnea, vaikka kuinka olisi maita ja mantuja. Niitä et mukaan saa. Rockefeller sanoi, että ”mitä enemmän minulla on rahaa, sitä enemmän minulla on huolia”.

Ennen vanhaan, köyhissä oloissa, ihmiset turvautuivat toisiinsa ja elivät sillä tavalla elämänsä. Oikeassa rakkaudessa kaikki ulkoiset tekijät, raha ja tavara, ovat toisarvoisia. Kallein aarre ihmiselle on se, että sinusta pidetään ja sinä pidät jostakin.

Kiertelin 25 vuotta konsertoimassa Neuvostoliitossa. Opin, että kansa on tavattoman ystävällistä, mutta johtajat arvaamattomia. Venäjän kanssa pärjää, kun ei anna periksi tiukassakaan paikassa. Siksi venäläinen kunnioittaa suomalaista.

Elämäni tarkoitus on ollut elää jokainen päivä kuin se olisi viimeinen. Että voin jättää tänne nuotteja ja työni jälkiä, joista jälkipolvet näkevät, että tällainen se oli se Veikko Ahvenainen, joka silloin soitti.

Suurin saavutukseni on, että olen tämänikäinen ja saanut olla terveenä. Yläkerran herra on katsonut minua suopein silmin. Olen koettanut elää de Godzinskyn ja äitini ohjeitten mukaan.

Voin avata minkä oven tahansa. Olen tässä ja hyvillä mielin.

Teksti: Jorma Lehtola

Kuva: Mikko Vähäniitty