Viiden vanhana tähyilin niska jäykkänä lastentarhan hiekkalaatikolta taivaalle. Kun Jeri-pystykorvamme kaltainen Laika-koira lensi Sputnik-aluksessa Tampereen yli, tajusin, että mahdottomaltakin tuntuva voi olla mahdollista.
Kävin mummun kanssa Koulukadun stadionilla jääkiekkopeleissä, ja kun Tappara hävisi, Tappara-pipaani pilkattiin. En lamaantunut ivasta, vaan se vahvisti minua.
Äitini on pian 90-vuotias. Häneltä opin vastuuntuntoajattelun ja sallivuuden. Hänen kolmesta pojastaan sai tulla mitä tuli.
Isäni kuoli, kun olin 17. Isä oli matemaattisesti ja kielissä lahjakas. Kun hän epäonnistui leipomoyrittäjänä, elämänhallinta katosi. Näin, kuinka kovaa elämä saattaa koulia.
Alakansakoulun tunneilla istuin luistimet jalassa, jotta ehdin välitunnilla jäälle. Treeneihin kuskasin pelivehkeet mailasta roikkuneessa kassissa. Oli räntäsade tai tulipalopakkanen, keli terästi poikaa.
Tampereen Lyseon rehtori Pentti Kalela pomotti isoja poikaluokkia ja opettajiakin ja piti tarpeellisessa kurissa. Silti minua kiehtoi ”Rellun” varsin vapautunut ilmapiiri.
Kun lyseon hammasklinikalla temppuilin peloissani, hammaslääkäri laittoi minut seuraavan potilaan tultua hoitohuoneen nurkkaan. Siellä en kyllä oppinut mitään.
Tienata aloin Pinsiön taimitarhalla. Kuusenalkujen istutus opetti toistotyön ja laatukontrollin. Toistoja tuli tuhansia, mutta roiskia ei silti voinut.
Köyhän perheen pojalle työ on luonteva asia. Lomilla ahersin rakennuksilla ja kirjapainossa. Työ on maailmalle antamista, jossa luovuuden määrä vaihtelee.
Jääkiekossa näyttäytyi koko elämä kaikkine jännitteineen. Se johti työnarkomaniaan. Pätemisen tarve vaati, että kyvykkyys ja pätevyys piti tuta. Tappion ja voiton tunnetilojen ero johti itsesyytöksiin.
Huumaan kuului ajatella koko valveillaoloaika vain pelaamista, harjoittelua, ongelmia. Palkkioksi tuli myös potkuja, joissa koki työn jäävän kesken. Selkään puukotukset sentään parkitsivat nahkaa.
30 vuotta mukana peleissä vei Korpi Power -yritysvalmentajaksi, sillä kiivas jääkiekkojoukkue on kuin nykypäivän työyhteisö. Jos ihminen ei koe olevansa omien vahvuuksiensa ansiosta työssään, hänen motivaationsakaan ei ole kovin hyvä.
Neljän SM-kullan ja muun menestyksen hinta oli lopulta kova. Perhe-elämä lasteni kanssa jäi pitkälti elämättä. Silti en kadu. Tein valintani, eikä mennyttä enää voi elää.
Kahdelta tyttäreltäni olen jälkisäätöisesti saanut anteeksi. He eivät pysty mieltämään jääneensä vaille isän kasvatusta. Minä siinä menetin. Pojaltani opin arvokasta kaveruutta kahden miehen välillä.
Naiset ovat yrittäneet opettaa minulle kärsivällisyyttä ja kuuntelutaitoa. Toistaiseksi homma on pahasti kesken.
Mottoni mukaan on parempi ruostua puhki kuin ruostua käyttämättömänä.
Kun loppu joskus tulee, seuraukset riippuvat siitä, mihin pelitilanteeseen jäi hyvän ja pahan välinen taistelu sisälläni.
Teksti Hannu Koskela
Kuva Ari Ijäs
