Olen visuaalinen ihminen. Jo pikkutyttönä ostin taskurahoillani aina yhden tulppaanin yöpöydälleni. Kukilleni kirjoitin runoja.

Elokuvissa olen käynyt koko elämäni ajan, lähes viikoittain. Elokuvat auttavat jopa mielipahaan, kun välillä voi käydä jossain muualla kuin omassa arkitodellisuudessa.

Molemmat vanhempani inspiroivat minua. Äitini nauroi ja hassutteli paljon. Liikunnanopettajana hän tartutti minuun jumppakuumeen – jumppaan edelleen useita kertoja viikossa. Isältäni, joka työskenteli toimittajana, kirjailijana ja kääntäjänä, opin työskentelytapoja, pitkäjänteisyyttä ja luovuutta.

Tv-toimittajana olen nähnyt, kuullut ja kokenut kaikenlaista. Kyyniseksi en ole silti tullut. Kyyninen ihminen rakentaa suojamuurin ja hänen on vaikea kokea 

onnea.

Vireystilaani säätelen teellä. Jotkut teelaadut rauhoittavat, jotkut virkistävät. Teen Ystävät –yhdistyksessä maistelemme erilaisia teelaatuja aivan kuin maistelisimme viinejä. Teemaailmassa olen törmännyt myös aivan ihmeellisiin ihmisiin. Olen iloinen siitä, että teeharrastus on koko ajan nouseva trendi.

Lappi tuli elämääni avioeroni jälkeen. Päästyäni Tenojokilaaksoon tulin aidosti lapinhulluksi. Ihailen maisemaa ja pohjoisen ihmisten elämänasennetta. Lapin historia ja vanhat tarinat kiehtovat. Innostuin kirjoittamaan käsikirjoituksen marraskuussa Rovaniemen kaupunginteatterissa ensi-iltaan tulevaan musiikkidraamaan.

Patterini ovat latautuneet aina, kun palaan kotiin Yhdysvalloista. USA:ssa ihmisillä on hirveä määrä energiaa, ideoita ja tulevaisuuden uskoa. USA on kuin annos C-vitamiinia.

Sairastettuani rintasyövän tunnen suurta kiitollisuutta. Tiedän, kuinka nopeasti tilanteet voivat muuttua. Parasta on nauttia jokaisesta hetkestä. Katsella pilviä, ihailla puita, kuunnella lasten naurua.

Poikani kuoleman jälkeen suru lamaannutti kokonaan, mutta elämän on jatkuttava. En koskaan pääse surusta eroon, vaan sen kanssa on opittava elämään. Hoidan itseäni musiikilla, kukilla ja etsiytymällä luontoon ja kauneuden pariin.

Mottoni on: ”Jos et pidä elämästäsi, muuta se.” Aina voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Päätökset vievät eteenpäin, jahkailu ja menneisyyteen tuijottaminen eivät. Haluan katsoa eteenpäin. Jossittelut ja taivastelut ovat ajan haaskausta.

Elän aika kiihkeää elämää. Koen, että en ole vielä ennättänyt eläkkeelle. Luennoin, kirjoitan, juonnan, pidän teekoulua, tapaan ihmisiä ja seuraan tikkana uutisia. Jotkut ystäväni kehottavat minua rauhoittumaan, mutta olen kauhean utelias.

Nuorille ihmisille voisin sanoa, että tehkää paljon lapsia, peräjälkeen! Se on hirveä rumba silloin, mutta palkitsee myöhäisellä iällä. Lapset antavat turvaa myös toisilleen. Kadehdin isoja italialaisia perheitä ja heidän sunnuntaipäivällisiään.

Ikää ei pidä ajatella koko ajan – parasta unohtaa ikä kokonaan. Minun iässäni ei voi tulla enää rikkaammaksi ja terveemmäksi, onnellisemmaksi kyllä.

teksti Leila Itkonen, kuva Timo Pyykkö