Apu

Mitä olen oppinut: Päivikki Palosaari

Mitä olen oppinut: Päivikki Palosaari

”Usein paras tie on löyty-nyt vasta selkä seinää vasten.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Janne Koskenniemi
Mainos

Kyläläiset ajattelivat minusta, että on lapsi rahan perään. Vanhan kansan lappilaiset pitivät rahaa synnillisenä ja sanoivat, että rahasta kiinnostunut ihminen on kuin piru sielultaan. Mietin silti bisnestä ja leikin kauppaa.

Äitini opetti minut säästäväiseksi. Meillä ei tuhlattu ruokaa eikä nakeltu tavaroita. Kulutan edelleen tarkasti. Jos sytytän 12 tuntia palavan ulkotulen, mutta tulta tarvitaan vain tunniksi, käyn sammutamassa tulen.

Ihminen saa haluta myös luksusta. Silti tuntisin itseni naurettavaksi, jos kävelisin kuudentuhannen euron laukun kanssa. Sijoitan elämyksiin, ihaniin matkoihin – ja nykyään pitää olla myös hyvä auto.

Kadehdin ihmisiä, jotka vaihtavat kieltä tuosta noin vaan. Itse en ole pystynyt keskittymään kielten opiskeluun.

Minulta kysytään usein avainta menestykseen. Mielestäni yrittäjän ei pidä tehdä kaikkea kuten aina ennen on tehty. Kun uskoo omaan juttuunsa sydämen pohjasta, voi mennä vaikka läpi harmaan kiven.

Hyväksyn sen, että yrittäminen on koko ajan epävarmaa. Itse ei voi vaikuttaa kaikkeen, vaan myös maailmalla tapahtuu yllättäviä asioita. On vain rauhoitettava mieli ja uskottava, että elämä kantaa.

Olen monta kertaa löytänyt parhaan tien vasta, kun selkäni on ollut seinää vasten.

Tuntuu kuin Suomessa haluttaisiin julistaa ahkeruus pannaan. Meillä on aivan järkyttävän pitkät lomat ja lyhyet työpäivät taukoineen. Päättäjien pitäisi tajuta, ettemme voi elää kuten viime vuosituhannella. 

Omat tyttäreni sanoivat minulle lapsina, että ihanaa, kun heidän sukunimensä ei ole Palosaari. Tiedän, että heillä on ollut paljon paineita ja he ovat olleet varmaan kurkkua myöten täynnä ravintoloitani. Tytöt ovat joutuneet jakamaan 

minut henkilökuntani, asiakkaideni ja uusien miesteni kanssa.

Olen aina korostanut tytöille, että heidän ei tarvitse ajatella, että heidän pitää seurata minun jälkiäni. Riika vastaa tällä hetkellä yritykseni hyvinvointipuolesta ja Pirita opiskelee puusepäksi. Olen valtavan ylpeä molemmista. He ovat luovia tyttöjä ja hyviä äitejä.

Olen jatkuvassa yhteydessä yläkertaan. Vastaus ja apua tulee aina. Silläkään puolella asioita ei ratkaista napsauttamalla, vaan yläkerrallakin on toimitusaikansa.

Olen parisuhdeihminen. Olin paljon ilottomampi ennen kuin tapasin puolisoni Mika Latvan. Hän huomioi minua jatkuvin, pienin huomionosoituksin, ja huumorimme osuu yksiin.

Olen hyvin sosiaalinen. Joskus stressaantuneena sulkeudun vaikka kahdeksi vuorokaudeksi olemaan vain itseni kanssa. Stressi menee ohi, kun lojun sohvalla, ajattelen ja nukun.

Kadehtijoille sanoisin, että kannattaa ensin yrittää kävellä samat liikkeet kuin minä, ja kadehtia vasta sitten. Tein ensimmäiset 10 vuotta kolmen ihmisen työt; pitkät aamu- ja iltavuorot sekä viikonloput ja loma-ajat. Aina ei ole tuntunut hyvältä.

Kaikella on aikansa. Ja on osattava luopua. En ajattele meneväni hautaan Hullu Poron kanssa.

Teksti Leila Itkonen kuva Janne Koskenniemi

Julkaistu: 18.3.2016