Apu

Mitä olen oppinut: Olli Valtonen



Mitä olen oppinut: Olli Valtonen

Toiminnanjohtaja, pappi Olli Valtonen, 65: "Minä olen aina edustanut kaaosta. Olen se, joka innovoi."
Teksti Apu-toimitus

Isältäni opin, että minua on helppo rakastaa. Kun myöhemmin tajusin, että kaikki eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä, se ei enää haitannut. Jos lapset tuntevat olevansa rakastettuja, se on parasta, mitä vanhemmat voivat heille antaa.

Omat lapseni ovat opettaneet, mikä voima on sylillä – paljon suurempi kuin sanoilla. Minua ällistyttää, miten lapset automaattisesti rakastavat vanhempiaan ja selviytyvät, vaikkei heitä niin osaisikaan kasvattaa. Lapsenlapset opettavat ihmettelemisen taitoa. On niin paljon kaikkea, mitä he näkevät ensimmäistä kertaa.

Suomessa ihmiset tahtovat toisilleen hyvää. Olemme kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön kärkimaita maailmassa. Täällä myös luotetaan toisiin ihmisiin. Olen huomannut sen työssäni HelsinkiMission toiminnanjohtajana.

Yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino. Se vaikuttaa keskushermostoomme, heikentää untamme ja puolustusmekanismejamme. Yksinäisyyttä ei voi mitata kontaktien määrällä, eivätkä ihmiset aina tunnista sitä.

Evoluutiobiologia kiehtoo minua valtavasti. Amerikkalainen aivotutkija George I. Vaillant etsi vastausta siihen, miksi ihmislaji ei kadonnut, vaikka se oli savannien heikoin ja saalistetuin otus. Hänen mukaansa aivomme muotoutuivat sellaisiksi, että opimme liittoutumaan.

Yhteisöllisyytemme perustuu Valliantin mielestä ihmisen kykyyn tuntea myönteisiä tunteita, kuten luottamusta, rakkautta, myötätuntoa ja kiitollisuutta. Tämä on tehnyt minuun vaikutuksen. Tällaisten tunteiden varassa ihmiskunta on mennyt hirveästi eteenpäin.

Emme ole siis rappioituneet, vaan kehittyneet. Antropologit ja historiantutkijat ovat osoittaneet, että pahiskulttuurit jäävät lyhytikäisiksi. Sen sijaan kulttuurit, joka ovat liputtaneet positiivisten tunteiden puolesta, ovat olleet pitkäikäisiä.

Esimerkiksi natsi-Saksa kesti kymmenen vuotta, kun taas maailman merkittävin vapaaehtoisjärjestö fransiskaaniveljestö kukoistaa edelleen. Se syntyi 1200-luvulla. Hyvikset voittaa!

Hyvyys ja hyvät ajatukset auttavat. Toistelen aamuisin mystikko Juliana Norwichlaisen kuuluisia sanoja: ”Jos kaikki kärsimmekin syntiemme seurauksista, kaikki muuttuu hyväksi. Kaikki muuttuu hyväksi. Kaikenlaiset asiat.” Näillä sanoilla haluan aloittaa päiväni.

Työyhteisössä uuden luomiseen tarvitaan sekä kaaosta että järjestystä. Minä olen aina edustanut kaaosta. Olen se, joka innovoi. Samalla tarvitaan hiljaista tietoa, joka säilyttää vanhaa. Minua on aina siunattu hyvillä työtovereilla, yksin en ole saanut mitään aikaan. Työyhteisö, jolla on kivaa, tekee tehokkaasti töitä. Kun etsimme työntekijää, ilmoitamme usein, että etsimme kivaa ihmistä. On niin ilahduttavaa, jos ihmiset huomaavat toisensa vaikka pienellä hymyllä.

Elämän tarkoitus on päästä kotiin. Eläessä koti on sitä, että löytää oman itsensä. Mutta uskon, että elämä ei pääty kuolemaan. Tuolla jossakin on se isä, joka on portilla vastassa ja sanoo: tervetuloa kotiin.

Teksti: Leena Raivio

Kuva: Paavo Martikainen

Julkaistu: 1.5.2015