Apu

Mitä olen oppinut: Mitro Repo



Mitä olen oppinut: Mitro Repo

”Kun palvelemme, tulemme itsekin palvelluiksi.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen

Olen lähes onnellinen mies, vaikka perheen perustaminen jäi sivuun pappiskutsumukseni vuoksi.

Olin kolmivuotias, kun kerroin haluavani papiksi. Pappissuvut ovat Suomessa aika harvassa, mutta koen, että minulla kyse on ollut positiivisesta sukurasitteesta. Isäni oli rovasti ja isoisäni oli perustamassa kansallista kirkkokuntaamme. 

Opin konttaamaan, kävelemään ja kiukuttelemaan kirkossa. Kaikki katastrofin lähtökohdat olivat jo silloin läsnä, sillä kirkkomummot paijasivat hiukset pois päästäni.

Perheessämme korostettiin aitouden, avoimuuden, toisten huomioon ottamisen ja sivistyksen merkitystä. Minä valitsin oman uskon tieni tosi pienenä. Aloin maalata ikoneja seitsemänvuotiaana ja kymmenen ikäisenä opiskelin Raamatun klassisia kieliä.

Äitini ja isäni olivat lahjakkaita ihmisiä ja täydensivät, kaikkine vastakohtaisuuksineen, toinen toisiaan. Ihailin isäni naisellisia piirteitä sekä äitini miehekästä voimaa. Vanhempani olivat esikuviani.

Työskentelen Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastorina. Ihmisten kohtaaminen on suuri rikkaus. Koen olevani etuoikeutettu, sillä saan olla läsnä seurakuntalaisten elämässä kohdusta hautaan. Nautin ihmisten parissa kulkemisesta ja keskusteluista. Voimaannun aina, kun joku tervehtii minua kadulla.

Monet ihmiset kokevat elävänsä aivan uusien pelkojen ja vaarojen keskellä. Minä olen oppinut elämältä tämän hetken, elämän! Hetkestä kannattaa ottaa vaari.

Vuosina 2009–2014 työskentelin europarlamentaarikkona Brysselissä. Ei ole poissuljettua, ettenkö vielä joskus asettuisi ehdolle. Politiikka ei saa olla peliä eikä näytelmää, vaan vastuullista kansalaisuutta.

Brysselissä koin olevani jopa enemmän kala vedessä kuin Suomessa. Keski-Euroopan kulttuuri on moninaisempaa kuin elämä Suomessa. Europarlamentissa ortodokseja oli reilut kymmenen prosenttia. Myös parlamentin ja median tapakulttuuri oli aivan toista kuin Suomessa. Kohteliaisuus, sydämellisyys ja arvokkuus kuuluvat sivistyneeseen politiikkaan.

Huolehdin henkisestä tasapainostani hiljentymällä. Yksinolo on minulle laatuaikaa – ja rukous samaan aikaan taidetta ja tiedettä.

Pidän merellä kalastamisesta ja metsässä sienestämisestä. Nuuksio on maanpäällinen paratiisini. Metsä on minulle erakkomaja ja aava meri ikuisuuden kuva.

Siisteys, kauneus ja järjestys ovat minulle tärkeitä asioita. Niitä tavoittelen puutarhassa puuhaillessani.

Elämä kantaa -sanonta on mottoni. Meitä kannetaan ja meillä on velvollisuus kantaa. Kun hoidamme, tulemme itsekin hoidetuiksi. Kun palvelemme, tulemme itsekin palvelluiksi.

Haluan elää mahdollisimman täydellisesti, eheästi, intensiivisesti ja kiitollisena jatkossakin. Uskon, että vanheneminen voi nuorentaa samoin kuin elämän voi löytää sairauden kautta uudelleen. Sairauskin voi tehdä terveeksi. Elämä on täynnä paradokseja.

Teksti Leila Itkonen, kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 8.1.2016