Äitini suhtautui elämään huolettomasti. Hän siteerasi Katto-Kassista: ”Se on vain maallista.” Häneltä opin, että elämää ei kannata ottaa liian vakavasti. 

Kun muistelen vanhempiani ja ajattelen lapsiani, tunnen olevani viestikapula kahden linkin välissä. Kaikki, mitä olen tehnyt, on tullut perittynä kotoa. Hämmästyksekseni omat lapseni ovat aivan omanlaisiaan.

Yhdessä vaiheessa ajattelin, että minusta ei voi tulla kirjailijaa, kun minulla on ollut niin onnellinen elämä. Pitäisi olla köyhä ja hakattu, jotta saisi tehtyä hyvää kirjallisuutta. Onneksi löysin muuta, josta kirjoittaa.

Olen viidestä sisaruksesta nuorin. Sisarukseni olivat fiksuja ja suulaita, kuopuksena kuvittelin olevani tyhmä. Jotta selvisin hengissä, oli opittava nauramaan itselleen. 

Koulussa olin lyhyin ja pienin, eikä minulle kasvanut isoja tissejä. Aseekseni muodostui verbaalisuus. 

Työelämässä minua pidettiin rohkeana toimittajana. Rohkeus tulee siitä, että on vakituinen työpaikka ja esimiehet, jotka seisovat takanasi.

Olen lapsellinen luonteeltani. Muistan mieluummin hyvät kuin huonot asiat.

On lahja, että sain kasvaa rakastavassa ja turvallisessa perheessä. Kun on itse saanut rakkautta, sitä osaa myös antaa.

Sain tyttäreni suhteellisen iäkkäänä. Olisin halunnut vielä isomman perheen. Nyt haaveilen, että minusta tulisi pian mummo. Vitsailen tyttärilleni, että saakaa äkkiä lapsia. Todennäköisesti he toimivat juuri päinvastoin.

Taide herkistää ihmisen. Sen avulla voi paikata tyhjää oloa, oppia omista ja muiden tunteista ja kokea empatiaa. 

Mitään asiaa ei pidä tehdä menestyksen takia. Jos lähtee sille tielle, menestys ei koskaan riitä. Menestys on lyhytaikaista.

Kaikki, mikä tuntuu itsestä hyvältä, on sinulle hyväksi. Se ei ole hedonistinen elämänopetus, vaan kehotus oppia kuuntelemaan itseään.

Klassinen musiikki on ruokkinut analyyttistä puoltani. Kirjailijoiden pitäisi perehtyä hyvään oopperaan. Sen avulla omaksuu dramaturgiaa ja ajan jäsentämistä.

Olen vihainen lääketieteelle, että se pitkittää elämää liikaa. Pitkä elämä ei ole sama kuin parempi elämä.  

Jäin pois vakituisesta työstä, jotta voisin toteuttaa haaveeni kirjailijana. Perhettäni eivät kirjani kiinnosta. Se tuo suhteellisuudentajua elämääni.

Vanhuus on unohdettu elämänvaihe. Kun puhutaan elämästä, puhutaan lapsuudesta, nuoruudesta ja työelämästä. Nekrologitkin ovat täynnä työuraa. 

Vanhuksissa on sellaista henkistä vapautta, jota ei keski-ikäisissä ole. Kun vapautuu henkisesti, elämä on suurenmoista. 

Jokainen meistä kuolee ja jokainen meistä unohdetaan. Jos jäämme jonkun mieleen, olemme tehneet hänelle jotakin hyvää.

Teksti Minna Nevalainen, kuva Petri Mulari