Mitä olen oppinut: Mikko Kivinen
Puheenaiheet
Mitä olen oppinut: Mikko Kivinen
”Olen tehnyt töitä luonteeni kiivaan puolen kanssa.”
Julkaistu 28.8.2015
Apu

Perheellisenä tarvitsen leipää pöytään ja olisi kiva, jos pystyisin hankkimaan tyttärelleni vähän tulevaisuuden turvaakin. En ole elämäntapaintiaani, mutta en ole materialistikaan. Vaimoni sanoo, että minulle on turhauttavaa hankkia lahjoja, koska en ole yhtään turhamainen. 

En jäsennä taidetta erottelemalla viihdettä ja korkeakulttuuria. Tarjolla on älyttömän huonoa kvasitaidetta, keisarin uusia vaatteita, joista kukaan ei oikeasti pidä eikä käy katsomassa. Minusta on hyvä, että on liikennettä moniin suuntiin. Niin viihteessä kuin korkeakulttuurissakin tärkeintä on se, että esitykset tehdään hyvin. 

Vakavia rooleja olen esittänyt vain vähän. Suomessa on sallittu niin vahvat viihde- kuin kulttuuriprojektitkin aikojen saatossa ehkä vain Vesku Loirille.

Ahdistun isoissa porukoissa. Aikoinaan saatoin mesota Wanhan kuppilassa paljonkin, mutta enää en ole kauhean sosiaalinen enkä ainakaan suupaltti vieraiden ihmisten keskuudessa.

Kapakat ja ravintolat koin, kun esiinnyin Lapinlahden Linnuissa. En muista, koska viimeksi olisin lähtenyt kotoa kapakkaan.

Taiteen kuluttajana olen aika huono. En käy juuri edes kavereiden esityksissä, koska olen paljon poissa kotoa ja itselläni on niin paljon esityksiä. Toisaalta olisi kauheaa, jos elämä olisi pelkkää teatteria! Työhöni ammennan varmasti eniten, kun tapaan erilaisia ihmisiä ja kuuntelen heidän kohtaloitaan.

Lomalaisena olen kesän mittaan kolmen pikkupätkän ajan. En olisi uskonut, kuinka rentoutunut olin juhannuksena jo toisena lomapäivänä. Aspön saarelaisten kanssa saunoessani unohdin koko muun maailman. Perheeni kotisatama on Taalintehtaalla. Sieltä lähdemme veneilemään.

Minun on saatava aamun paperinen sanomalehti, vaikka tilaan myös sähköistä Hesaria. Uutisfriikki olen ollut aina. Isäni Sulo Kivinen oli päätoimittaja, ja uutisvirran seuraaminen oli hirveän tärkeää koko perheellemme.

Kiinnitykseni Helsingin kaupunginteatterissa päättyy. Olisin voinut jatkaa, mutta teatterinjohtajan kanssa sovimme, että katsotaan sitten, kun teatterin remontti ja 35-vuotistaiteilijajuhlani ovat ohi.

Hämeenlinnan kesäteatteri on toinen kotini elokuun puoliväliin saakka. Nautin aikamatkoista. Näytelmämme Syntipukki tehdään nykytempolla, mutta aikakautensa puhetavalla. 1930-luvulla oli skandaali, jos tavaratalon johtaja puhui myyjälle.

Tyttärelleni toivon voivani opettaa suvaitsevaisuutta ja avointa maailmankatsomusta. Toivon, että 12-vuotiaani pystyy säilyttämään sen terveen rohkeuden, joka hänessä selvästi tällä hetkellä on.

Laihempana  ja jatkuvalla dieetillä ollessani olin kusipäinen ihminen. Ihmisen on parempi olla armollinen itseään kohtaan. Varsinkin kun elämä on lyhyt.

Olen tehnyt paljon töitä luonteeni kiivaan puolen kanssa. Iän myötä olen tajunnut, että huuto ei kanna. 

Suhteessa nuorempiin on hyvä muistaa, millainen itse on ollut nuorena. Kaikki me teemme samat virheet.

Teksti Leila Itkonen, kuva Timo Pyykkö

Kommentoi »