Lapsena  rakastuin kotitilan kivaan karitsaan, mutta siitä kasvoi pökkivä pässi. Kerran se katosi, ja pian söin hyvää lihakeittoa. Myöhemmin tajusin jotain elämän kiertokulusta ja kiintymyksestä.

Äiti oli pukuompelija ja sivutoiminen pyhä­koulun opettaja, joka auttoi erottamaan oikean ja väärän sekä olemaan säädyllinen ja kohtuullinen. Opin kavahtamaan itsekkyyttä ja kyynärpääfilosofiaa.

Taksin omistanut isäni kuskasi kylien koululaiset ja jakoi postit Kiimingissä. Isä näytti ahkeruuden ja itsetunnon arvon.

Perheen ainoana lapsena loin mielikuvituskaverit. Aitoja sain isän raivaamalle kentälle, jossa poikien kanssa matkin Pauli Nevalaa ja Pentti Nikulaa. Idolit innostivat ylittämään omat ennätykset.

Moponi tarakalle riitti tyttöjä. Traaginen ensirakkauteni oli vaalea lettipää Elli. Kuuntelimme Lasse Liemolan iskelmää Living Doll. Rakkaus on tahdon asia.

Lukiossa Tuiran yhteiskoulussa imin oululaisen omanarvontunnon. Osaamistaan ei tarvitse peittää, ja oma itsensä saa olla.

Kummastelin Tampereella vallinnutta vaatimattomuutta. Oululaisoppeineni jouduin törmäyskurssille, mutten lamaan.

Pääsin vuonna 1970 yliopistoon, jossa piti opiskella tiedotusoppia, mutta opiskelinkin Juicea. Opin tekstin tekoa ja Juice kitarasointuja. Loppututkielmani valmistui vasta 2010. Elinikäinen oppiminen on hedelmällistä.

Kun sain pestin tv-uutisiin, haaveeni oli olla epäkohtia paljastava reportteri. Ajankohtaisjournalismissa minulla on takana loistava tulevaisuus.

Uutisista pois veti ohjaajalegenda Jarmo Porola. Iltatähdestä alkoi ja Tammerkosken sillalle päättyi 35 vuoden viihdeohjelmaurani. Porola opetti, että ihminen otetaan haltuun kameran kautta puhumalla kuin läheiselle ystävälle. Silloin muuan kriitikko arvioi minun hymyilevän kuin Jimmy Carter.

Puolustin Kehä III:n ulkopuolista Suomea kansantaiteilijana: ”Tämä maa nyt kahtia julmasti jaetaan...” Vuodesta 2003 olen jatkanut samaa kansanedustajana.

Naisia olen aina rakastanut. He tekevät elämän ihanaksi tai helvetiksi. Pohjalaisen vaimoni kanssa pärjään, kun päätän, haluanko olla oikeassa vai onnellinen.

”Kuules, Alatalo, minä olen parasta, mitä sinulle on koskaan tapahtunut”, vaimo sanoo. En kommentoi, mutta tärkeää on molempien silloin tällöin katsoa peiliin.

Olen matkaillut sadassa maassa ja hiihtänyt kaikissa maanosissa. Elämän tarkoitus on kokea mahdollisimman paljon.

Yritin  kasvattaa neljä poikaani ahkeruuteen ja toisten palvelemiseen. Kukin on soittaja ja omanlaisensa. Toivon, et­teivät he tee yhtä paljon virheitä kuin isänsä.

Kovin paikka elämässäni oli ensimmäisen vaimoni kuolema. Vanhempien peräkkäiset kuolemat koskivat myös. Elämän lopullisuuden tajuaminen on suuri juttu.

Maallisen vaellukseni päätyttyä siirryn ylitajuntaan Juicen kera riimittelemään.

Mottoni on taolainen: Jos et voi elää kuin tahdot, tahdot elää niin kuin voit.

Teksti Hannu Koskela

Kuva Kari Kaipainen