Apu

Mitä olen oppinut: Matti Esko



Mitä olen oppinut: Matti Esko

Muusikko Matti Esko, 66: "Herään joka aamu positiivinen ajatus mielessäni. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle."
Teksti Liisa Talvitie

Burn outin jälkeen oivalsin, miten elämää on elettävä. Siitä on nyt kolmetoista vuotta, ja elämänmottoni ”älä hötkyile” on muuttunut todeksi. Sairastumiseen johti alituinen kiire, jonka takia jätin surematta vanhempieni ja veljeni kuoleman. Nyt osaan kuunnella itseäni ja höllätä.

Kuolematon ei ole kukaan, ja siksi arvostan aikaa ja yhdessäoloa läheisteni kanssa. Kesämökillä Puumalassa rauhoitun ja näen asiat väreissä, en mustavalkoisina.

Herään joka aamu positiivinen ajatus mielessäni. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Kaikki turha on karsiutunut pois.

Ikä on vain numeroita, vaikka vuosi vuodelta aika rientää nopeammin. Onneksi ääneni on kunnossa, ja se on syventynyt iän myötä.

Olen kuopus viiden lapsen perheestä. Meillä oli lämmin koti, jota muistellessani kesä on aina mielessäni. Isä oli kirjaltaja, ja äiti kirjoitti Nyyrikkiin ja Reginaan. Vanhemmiltani perin vahvat arvot. Omaan huutoonsa täytyy osata vastata, ja lähimmäisiä pitää kunnioittaa. Aina on pyrittävä rehellisyyteen.

Armeija, ammatti ja avioliitto, ja sitten tulivatkin jo lapseni Kaisa ja Anna. He ovat minulle rakkaita, ja mieltäni painaa se, että olin heidän lapsuudessaan aina menossa kuin merimies. Osa vuosista meni kuin varkain. Onneni on Pirjon kaltainen vaimo. Hän on hoitanut ukon ja lapset.

Naimisissa olemme olleet 43 vuotta, ja edelleen on hyvä vire päällä. Osaan jo ottaa ja antaa laatuaikaa vaimolleni. Molemmilla on oltava omaa tilaa, ja tuiskettakin pitää välillä olla.

Päivääkään en vaihtaisi avioliitostani pois, se on kestänyt maailman houkutukset.

Hieno jatkoaika lapsuuden maailmaan on se, että olen Pyryn ja Viivin vaari. Heille minulla on ollut enemmän aikaa kuin omille tyttärilleni.

Tulin höyryjunalla Oulusta Helsinkiin levyttämään, ja siitä alkoi laulajanurani. Olen saanut tehdä kaikki nämä vuosikymmenet lauluja, jotka ovat jääneet elämään. Erilaisten laulujen myötä olen voinut kehittyä ja oppia lisää. Olisin jo kirjapainosta eläkkeellä, jos en olisi ryhtynyt laulajaksi!

Ihmettelen ja iloitsen, kun nuoret muusikot kuten Samuli Laiho ja Vellu Maurola ottavat yhteyttä ja saan tehdä uutta levyä nuoremman polven kanssa. Ookkona tosissasi, kysyin ohjaaja Heikki Paavilaiselta, kun hän pyysi minua näyttelemään ensi kesänä Valkeakosken kesäteatteriin. Kyllä hän oli, ja minulla on vanhan isännän rooli Kesäillan valssissa. Nämä ovat henkisesti tärkeitä onnenkantamoisia.

Into esiintyä kumpuaa aina vain uudelleen, ja siinä yleisön vastaanotolla on valtava merkitys. En voinut lapsena aavistaa tätä. Äiti sanoi minua vessalaulajaksi, kun ujona poikasena lauloin vessassa yksin.

Nähdäänkö enää pitkiä laulajanuria? Uralle pyrkiville sanoisin, että pitää uskoa itseensä, pitää olla sitkeä ja yrittää vaikeuksienkin keskellä. Jonkin soittimen hallinta olisi hyväksi. Kukaan ei tule tähdeksi yksin, sillä tämä on tiimityötä. Muusikon ja laulajan ura on rankka, rankka tie, mutta samalla antoisa.

Teksti Liisa Talvitie

Kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 25.4.2014