Apu

Mitä olen oppinut: Mato Valtonen



Mitä olen oppinut: Mato Valtonen

Muusikko, esitelmöitsijä Mato Valtonen, 58: "Olemme maailman korkeimmin koulutettu kansa, joka juo itsensä hengiltä."
Teksti Liisa Talvitie

Lainasin 16-vuotiaana luvatta isän autoa ja ajoin sen katolleen metsässä. En loukkaantunut itse, mutta jouduin maksamaan auton korjauksen kesäduuneillani. Osittain sen takia koulut jäivät kesken, vaikka isä armahti loppuvelan. Asenteeni muuttui aika paljon nöyremmäksi tämän tapauksen jälkeen.

Kotikasvatuksessa siskoani ja minua ei koskaan kuritettu fyysisesti. Kun Loimaalla isovanhempieni joulupöydässä kiukuttelin lipeäkalasta, isoisä nosti minut oven ulkopuolelle jäähylle ja sanoi, ettei täällä rähjätä. Suutuin niin, että löin ikkunan säpäleiksi. Se kertoi jotain  luonteestani.

Rocktaiteilijoiden porukassa olen saanut toteuttaa itseäni, ja Sleepy Sleepers on ollut hyvä korkeakoulu. Neljännesvuosisata Sliippareiden keikkabussissa opetti nielemään paskaa, vaikka alahuulta oli purtava monta kertaa. Siinä joukossa tehtiin mitä pöljimpiä juttuja. Asiat toteutuvat, kun alkaa vaan touhuta. Hullut vievät maailmaa eteenpäin, viisaat pitävät pystyssä. En ole koskaan ajatellut, mitä muut ajattelevat tekemisistäni.

Olen tehnyt monenlaisia töitä, ja liike on tärkeintä. Olen aina löytänyt uusia portteja ja mahdollisuuksia. Kun Leningrad Cowboys esiintyi yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa Senaatintorilla kesällä 1993 ja teki sen jälkeen viisikymmentä keikkaa New Yorkin Radio City Music Hallia myöten, se onnistui hullunrohkeudella. Miten saimme Puna-armeijan kuoron mukaan? Kysymällä! Neuvostoliiton romahdettua oli juuri oikea hetki, ja kuoro koostui vielä vanhoista huippulaulajista.

Yritykseni konkurssi oli niin julkinen asia, että siitä kerrottiin jopa Kympin uutisissa. Konkurssi koetaan julkiseksi häpeäksi, mutta otin sen linjan, että annoin haastatteluja joka suuntaan. Asia muuttui sen myötä helpommaksi, vaikka valvoin öitä yli sadan työntekijäni takia. Stressi oli hirveä, mutta mielialalääkkeiden käyttö loppui silti lyhyeen. Markus Selin kysyi vaimoltani jossain juhlissa, että vedänkö jotain nappeja, kun olin niin sekaisin. Tein siitä ainoan oikean johtopäätöksen: ei enää lääkkeitä.

Rakkaani alkoholi -kirjassani tarkastelen suomalaista alkoholipolitiikkaa monesta suunnasta. Alkoholi ei ole ollut koskaan ongelmani, enkä ole juonut suruuni, vaan juhlahetkinä. Sliippareiden porukoista kahdeksan on kuollut viinasta johtuvista syistä ja tiedän aivan lähipiiristäni, millainen ongelma viina monille on. Olemme maailman korkeimmin koulutettu kansa, joka juo itsensä hengiltä. Silti en usko rajoituksiin. Mitä enemmän rajoitetaan, sitä enemmän viinaa haetaan Virosta.

Sairastamani melanooma oli varmasti seurausta nuoruuden yltiöpäisestä auringonpalvonnasta ja ihon palamisesta. En enää makoile auringossa, vaan olen varjon alla ja ihoa suojaa viidenkymmenen suojakertoimen voide. Minulla ei ole tarkoitus enää tässä elämässä ruskettaa itseäni.

Hyvä parisuhde ja perhe-elämä ovat elämäni ydinjuttu. Jos minulla ei olisi kaksikymmentäviisi vuotta kestänyttä avioliittoa ja kahta tytärtäni, olisin varmasti joutunut tuhon tielle. Perhe on mennyt kaiken muun yläpuolelle, ja vaikka nautin töistäni, parasta on päästä kotiin yöksi. Perheen jälkeen arvojärjestyksessä tulevat kaverit. Uskon pystyneeni olemaan luottamuksen arvoinen.

Teksti Liisa Talvitie

Kuva Olli Häkämies

Julkaistu: 28.2.2014