Iso perheemme eli Pielisjärven Jaakonvaarassa sotien jälkeen puutteen keskellä, mutta opin, että raha ei ole onnellisuuden perusedellytys. Partiotyö, kylän poikien ystävyys ja luonnon keskellä eläminen olivat minulle tärkeitä.

Sain tiukan kasvatuksen isältäni ja lämpimän äidiltä. Äitini oli tunnustava kristitty, jolle suhde Jumalaan oli tärkeä. Isä oli juro pohjoiskarjalainen mies, joka ei puhunut uskonnosta, mutta piti tiukkaa kuria.

Unelmani oli mennä tutkimusmatkailijana Afrikkaan. Sattumalta näin lehdessä, että Japaniin etsitään lähetysperhettä. Olin silloin jo diakoni ja silloinen vaimoni teologian kandidaatti. Lähdimme sinne. 

Perusasenteeni on, että täytyy yrittää parhaansa. Päästäkseni sisään Japanin yhteiskuntaan minun täytyi löytää siitä myönteiset puolet – ei arvostella, vaan ymmärtää. Menin uusiin naimisiin, ja vaimoni Sachiko opasti minut kulttuuriinsa.

Olen Japanin parlamentin historian ainut ulkomailla syntynyt ja kasvanut senaattori. Tärkeintä minulle on ollut toimia yli puoluerajojen ja että arvostelun sijaan etsin hyviä puolia ja uusia ehdotuksia.  

Se, että puoli miljoonaa japanilaista kirjoitti vaalilippuunsa ”Marutei Tsurunen”, oli käsittämätön asia. Ehkä se oli minulle annettu kutsumustehtävä. 

Hämmästyin japanilaisten suhtautumisesta Fukushiman katastrofiin. Ihmiset ajattelivat, että se oli luonnonkatastrofi, ei ihmisten aiheuttama, ja luontoa ei voi hallita. He eivät syytelleet tai valittaneet.

Elämänasenteeni  on myönteinen: Be positive. Tukijoiltani opin, että asioista voidaan kiistellä, mutta henkilökohtaisiin heikkouksiin ei saa puuttua. Rakentava, ei tuomitseva ajattelu on auttanut minua selviytymään elämässä ja politiikassa. 

Kovin paikka oli avioero, ennen muuta ero lapsistani. He muuttivat Suomeen ja minä jäin sinne. Vaikka he eivät syytä minua, minä olen syyttänyt itseäni paljon. Mutta meillä on säilynyt hyvä suhde. 

Kun lapseni uudesta liitosta olivat pieniä, olin jo mukana politiikassa, eikä minulla riittänyt aikaa heille. Kasvatus jäi vaimoni vastuulle. Ajattelen, että olisi pitänyt olla enemmän aikaa ja rakkautta heille. 

Avioelämässä ei voi muuttaa toisen tapoja, vain parantaa omaa asennettaan. Rakkaudessa yhtenä elämänohjeenani on Jeesuksen sanat: tee toisille se, mitä toivoisit muiden tekevän sinulle.

Entisenä lähetystyöntekijänä kristinusko on minulle tärkeä, mutta japanilaisilla on elämänvoimana oma ”uskonto”: samuraietiikka. Rohkenen jopa sanoa, että japanilainen ei tarvitse kristinuskoa ja sen moraalia, koska heillä on se jo olemassa. 

Pelkään, että Japani tuhoutuu. Tiedemiehet sanovat, että 30 vuoden sisään Tokiosta etelään tulee 80 prosentin varmuudella maanjäristys, joka on suurempi kuin Fukushimassa. Mutta ajattelen kuin japanilainen: jos se tulee, niin se tulee. 

Elämän tarkoitus on palvella yhteiskuntaa, rakastaa ihmisiä yli kaikkien rajojen ja niin epäitsekkäästi kuin mahdollista. Sen voi tehdä missä tahansa ammatissa, 

ei siinä senaattori tarvitse olla.

Teksti Jorma Lehtola, kuva Kari Kaipainen