Apu

Mitä olen oppinut: Marjatta Stenius-Kaukonen

Mitä olen oppinut: Marjatta Stenius-Kaukonen

Entinen kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen, 67: "Kiihdyn helposti nollasta sataan enkä aina lue käyttöohjeita."
Teksti Hannu Koskela
Mainos

Opiskelin tekstiili-insinööriksi, ettei tarvitse puhua tai kirjoittaa, vaan saa vain laskea. Nyt paukutan kangaspuilla pois aggressiot, ja syntyy pöytäliina.

Lapsena kotini oli Helsingin Etu-Töölössä. Leikimme eduskuntatalon pylväiköiden suojissa kirkonrottaa. Silloin en ajatellut tulevani joskus kansanedustajaksi.

Koulussa tykkäsin matematiikasta ja olin hyvä myös käsitöissä, piirustuksessa ja urheilussa. Kolme poikaa luokallani piti kirjaa muiden numeroista, mutta he eivät arvostaneet minua, koska olin tyttö. Silloin ensimmäisen kerran havaitsin, että naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia.

Kun  muutimme Herttoniemeen kaupungin vuokrataloon, paras kaverini oli seitsenlapsisesta perheestä. Tuolloin maailma alkoi avautua minulle. Elämä ei sittenkään ole kaikkialla kuin Etu-Töölössä.

Isä opetti poimimaan sieniä Tuusulassa vuonna 1951 meille hankitulla mökillä. Siitä lähtien olen aina mennyt metsään, ja metsä on minulle tärkeä henkireikä.

Kun palasin festivaaleilta Kuubasta 1978, laihduin kymmenen kiloa ja näkö sumeni autoa ajaessani. Syyksi arvelin salmonellaa, mutta se oli ykköstyypin diabetes.

Itkeskellen luin Tero Kankaan Sokeritautikirjan kannesta kanteen. En halunnut sokeutua tai menettää jalkojani. Onneksi kirjan lopusta löytyi toivo. Välttyäkseen lisäsairauksilta pitää oppia hoitamaan diabetestaan itse. Aluksi hoito oli pistos päivässä, eikä ollut verensokerimittareita. Ruokailu piti hoitaa kellon ja puntarin kanssa.

Hoito on kehittynyt insuliinipumpun ansiosta, mutta tauti on paljon kaameampi kuin osasin kuvitella. Sen kanssa pärjää, kun jaksaa hoitaa joka päivä ja saa lääkäreiltä ja hoitajilta tukea. Vertaistukea saan ja annan Tampereen Diabetesyhdistyksen puheenjohtajana.

Kun ensi kertaa näin Ekin, tiesin, että hän on elämäni mies. Avioiduimme 1981. Kiihdyn helposti nollasta sataan enkä aina lue käyttöohjeita. Eki on viisas, harkitseva ja antaa hyviä neuvoja.

Jokaisella tähän maailmaan syntyvällä ihmisellä on sama oikeus elää. Meidän on pidettävä huolta heikommista. Heitä on nyky-Suomessa valitettavan paljon, mutta he eivät ole laiskoja tai tyhmiä, vaan heillä on usein vammoja tai sairauksia ja olemattomat tulot, joilla ei tule toimeen.

Syksyllä 1992  valtiovarainministeri Iiro Viinanen vakuutti, että Suomi ei devalvoi, ja kuitenkin devalvoi. Opposition vaatiessa Viinasen eroa hän pauhasi opposition vastuuta. Minä reippaana tyttönä tarjouduin eroamaan, eikä minua koskaan ole kehuttu niin paljon kuin keskusteluissa siitä, miksi eroani ei voitu myöntää. Eri puolueissa on hengenheimolaisiani. Puolueissa omat koirat purevat pahiten.

Muutin  Tampereelle 1973 ja sieltä mieheni kotitilalle Luopioisiin 2013. Tutkimusten mukaan maalla asuvat onnellisimmat ihmiset. Täällä me emme tarvitse katuvaloja, koska meillä on tähtitaivas, mutta älkää viekö meiltä terveysasemia ja kouluja. Olen onnellinen luonnon keskellä.

Soitan 95-vuotiaalle äidilleni joka ilta, ja hän edelleen varoittaa minua rasittamasta itseäni liikaa. Äiti on aina äiti ja lapsi lapsi.

Teksti: Hannu Koskela

Kuvat: Emil Bobyrev

Julkaistu: 20.2.2015