Tilanteet, joissa olen ollut lähellä kuolemaa, ovat olleet käänteentekeviä kokemuksia. Niistä rajuimman koin lentokoneessa Intiassa alle 20-vuotiaana, jolloin monsuunimyrskyssä kone heittelehti niin, että olin varma kuolemastani. Pääsimme joten kuten laskeutumaan ja ulos koneesta liukumäkiä pitkin. Jos kuoleman läheisyys on koskettanut, samoin uuden elämän alku, kun lapseni syntyivät vuosina 2000 ja 2004.

Lapsuuteni vaikein kokemus oli minua kymmenen vuotta vanhemman velipuoleni Karin tapaturma. Olin vasta 12-vuotias, kun hän hyppäsi Espanjassa pää edellä uima-altaaseen ja sai neliraajahalvauksen. Se muutti kaiken lapsuudenperheeni ihmissuhteissa.

Veljeni sinnitteli vuosia, mutta sitten hänen elämänhalunsa katosi. Hän joi itsensä hengiltä, vaikka lääkärit varoittelivat häntä siitä. Ajattelin silloin, miten huonosti ihminen kuuntelee muita. Nuori ihminen luulee hallitsevansa elämäänsä, mutta tämän ikäisenä tietää, ettei se pidä paikkaansa.

Kuolemaa on perheessämme ollut liikaa. Äitini kuoli kymmenen päivää sen jälkeen, kun oli saanut diagnoosin ensioireitten jälkeen aivokasvaimesta. Sitten kuolivat isovanhempani. Kaiken tämän jälkeen tuli tunne, että jokaisesta päivästä olisi kyettävä nauttimaan. Itsetuhoisuuteni ja taipumukseni riskien ottoon ovat vähentyneet iän myötä, ja oma perheeni on rauhoittanut minua.

Etäisen, ankaran isäni käyttäytymisessä näkyi menetetty nuoruus. Hän ei ryypännyt, mutta ollessaan pari kertaa vuodessa humalassa hänen julmuutensa ja hillitön sotaveteraanin katkeruus korostuivat. Kun aloin menestyä työssäni, hän ei koskaan osannut kannustaa minua. Hyvät puolet isästäni perin siinä, että olen tinkimätön ja oikeudenmukainen kasvattaja.

Suurin rikkaus elämässäni ovat 9-vuotias tyttäreni ja 15-vuotias poikani. He täyttävät elämäni. Sain heidät oikeassa vaiheessa, jolloin suurin itsekkyyteni oli jo karissut. Olin ennen heitä mennyt koko ajan ura edellä ja ajatellut, etten menettämisen pelossa halua lapsia. On idioottimaista pelätä elämää etukäteen. Silti joka aamu nousen ja lähetän nuorimmaiseni kouluun varoittamalla liikenteestä.

Sellaista rakkautta kuin tunnen vaimoani Saria kohtaa, en olisi ikinä osannut odottaa. Ennen häntä olin pettynyt ihmissuhteissani ja välttelinkin suurta kiintymystä. Luottamus ja ystävyys ovat osa rakkautta. Elämässäni ei ole ollut ketään niin ymmärtävää ja viisasta naista kuin Sari. Eroistani muistan sen, ettei silmittömän ihastumisen pidä sumentaa ajattelukykyä.

Mitä suurempi maailmantähti, sitä vaatimattomampi ihminen yleensä on. Olen nähnyt muun muassa Elton Johnista, Eric Claptonista, Bob Marleysta ja monesta muusta artistista, että he ovat samanlaisia kuolevaisia kuin me muutkin. Ja mitä avoimempi itse on, sitä helpompi heitä on lähestyä.

Juuri julkaistut muistelmani osoittavat, miten avoimuutta ja rehellisyyttä vääristellään helposti julkisuudessa. Ehkä minun olisi pitänyt vuosien varrella olla hieman vähemmän avoin, mutta joka tapauksessa oli paras aika muistella nyt, kun vielä muistaa jotain!

Teksti: Liisa Talvitie

Kuva: Timo Korhonen / All Over Press