Synnyin virkamiesperheeseen. Isä oli henkilöstöpäällikkönä paperitehtaalla, äiti kotiäitinä. Kotona oli tiukka kuri. Jos puhui pahoja sanoja tai korotti ääntään, tuli korville. Nuorena olin hyvin estynyt. En uskaltanut puhua mitään, mutta kuuntelin radiota paljon, Sävellahjaa ja Esko Mustosta.
Pääsin radiotoimittajakouluun Yleen ja toimin aamuohjelmien juontajana 1970-luvulla. Hyppäsin Niilo Tarvajärven tilalle, eikä kansansuosikin saappaita ollut helppo täyttää. Ohjelmapäällikkö Aino-Liisa Raine antoi aloittelijalle ohjeen: ”Puhu kauniisti ja soita riitasoinnutonta musiikkia.”
MTV3:n puolella sain tukea Leo Mellerin sihteeriltä Irja-Liisa Ailiolta. Ja sitten on juontajaparini Sari Tamminen. Kaikki nämä kolme ovat fantastisia naisia. Naisista olen oppinut vähän huonosti. Minulla on kolme lasta kahden naisen kanssa sekä kaksi lastenlasta. En ole ollut paras mahdollinen aviomies. Mutta kun nainen hymyilee, onhan se aina kaunis.
Tulen yleensä kaikkien ihmisten kanssa toimeen, itseni kanssa huonoiten.
Kolme ihmistä ovat tähän ammattiin auttaneet: Seppo Kulmala Auraviihteestä, Päiviö Pyysalo ja Heikki Hietamies. Oppini sain Hietamieheltä: ”Pitää olla hyvin pukeutunut, 3-4 hyvää vitsiä takataskussa ja kaikki juonnot on käytävä etukäteen läpi.” Eräänä päivänä seistiin lavalla puvut päällä ja neljätuhatta ihmistä nauroi linkkuveitsenä. Keikan jälkeen Hietsu sanoi: ”Et tarvitse enää neuvoja, nyt ajoit mun ohi”.
Pidän esiintymisestä, mutta en esillä olemisesta. Lavalla saa toteuttaa artistin, narsistin ja esiintyjän viettiä. Olli Lindholm sanoi kerran, että tämä on itsetuntolaji. Olen juontanut 80-luvulta lähtien ainakin sataa MTV3:n ohjelmaa, mutta aina ei ole helppoa mennä ihmisten eteen.
Eino Leinon Hymyilevän Apollon Aurinkolaulussa sanotaan: ”Kas hymyn voima/ se on voittamaton… ” Se on niin totta. Imitointipuolella tilataan aina vaan samoja hahmoja. Imitoitavasta on löydettävä sen ihmisen oma juttu, puheen nuotti, poljento. Bisquitin mukaan ”Narrin pitää aina iskeä, mutta heikkoja ei saa loukata”.
Ikääntymisen myötä paikat ovat alkaneet krempata. Olen intohimoinen urheilija, ja nyt siitä saa maksaa.
Robin Williamsin kuolema satutti syvältä. Viihteentekijän ammatissahan uidaan välillä aika syvällä.
Williamsin kuolemasta tuli mieleen tämä tarina: Mies meni psykiatrin luo ja sanoi: ”En kestä enää. Tekisi mieli hirttäytyä.” Psykiatri sanoi: ”Mene mieluummin rautatieasemalle. Joka aamu siellä ilahduttaa ihmisiä klovni, jonka energia on niin uskomaton, että se suorastaan tarttuu. Aivan käsittämätön äijä!” Mies oli hetken hiljaa ja vastasi: ”Minä olen se klovni…”
Iloa saan lastenlapsista, jotka kutsuvat minua nimellä Fan Vaari.
Olen oppinut olemaan kiitollinen pienistä asioista. Ja siitä, kun lapsilla menee hyvin; löytävät valon, saavat kiinni elämästä. Ihmisellä täytyy olla myös muutama hyvä, pyyteetön ystävä. Sellaisia, joilla on positiivinen elämänsuunta.
Teksti: Eve Hietamies
Kuva: Jaakko Jaskari
