Apu

Mitä olen oppinut: Kikka Laitinen



Mitä olen oppinut: Kikka Laitinen

Muusikko, lauluntekijä Kikka Laitinen, 54: "Ummet lammet puhuvia ja tähdet taivaalta lupaavia lipeäkielisiä liituraitamiehiä en usko ja olen opetellut välttämään."
Teksti Hannu Koskela

The Beatles oli päänlävis­tävä kokemus, samoin kuin hieman varhemmin Peppi Pitkätossu. Iloisia, energisiä tuttavuuksia aikana, jota hallitsivat synkkämielisyys ja selkä hiessä ahertaminen.

Äitini on karjalainen sinnikäs, iloinen, tekijänainen. Hänestä minuun tarttuivat voima, ilo, energia.

Isäni on savolainen, muurari ja muusikko. Hän teki minulle ja siskolleni pahvikitarat, joiden kanssa pompimme sohvalla. Lapsuudestani puuttui koreiden mekkojen prinsessavaihe. Ilo löytyi musiikista.

Olin 12-vuotiaana apuna vanhemman veljeni kaupassa. Yrittäjän ylitsepääsemättömät ongelmat lamassa opettivat varovaiseksi ja säilyttämään itsesuojeluvaiston. Ummet lammet puhuvia ja tähdet taivaalta lupaavia lipeäkielisiä liituraitamiehiä en usko ja olen opetellut välttämään.

Isä soitti haitaria ja viulua suosikkeinaan Juha Vainio ja Malmsténit. Itse opin pitämään sekä kevyestä että klassisesta musiikista. Suosikkejani ovat tunteisiin käyvät Mozart, Chopin, Sibelius.

Kuljun kansakoulussa minua kiusattiin ainoana silmälasipäisenä. Herkkänä siirryin oman pääni sisään. Voiman hain musiikista ja kirjoista, ja niin teen edelleen.

Miisu ja Minna sekä rockpojat Rytky ja Matsu toivat ilon oppikoulussa, ja hyvät opettajat kannnustivat niin, että kirjoitin viisi ällää ja keskiarvoni oli yli yhdeksän.

Olin neljän, kun aloin musiikin opiskelun.Mandoliinin ja viulun kautta päädyin pianoon, jolla on mielestäni kitaraa laajempi mahdollisuus säveltää.

1972 oli käännekohta, kun rock löi läpi. Oli Juice, Hector, Badding. CCR:n Cosmo’s Factoryn kuullessani ajattelin, ettei tällaista voi olla, ja syntyi raju ristiriita kotona: 17-vuotias tyttö Lempäälästä haluaa rockbändiin.

1988 olin perustamassa rockyhtyettä Gasoline Girls And Petrol Boys. Neljä vuotta ja neljä albumia, mutta Manse-rockin ”museon” miehet eivät minua vieläkään kovin noteeraa. Minulle se sopii, sillä en ole koskaan ollut minä, minä -tyyppi.

Tarkoitus on elää omannäköisensä elämä. Olisiko pitänyt perustaa jonkun kivan insinöörin kanssa perhe, hankkia talo, auto, kesämökki, lapset? Mutta kun en niin tehnyt, niin taide edellä tässä mennään.

Kieli-instituutissa arvelin syntyvän Juicen kaltaisia yhteiskunnan normeista vapaita sanataitureita. Dostojevski-vaiheeni edellytti venäjän kielen opiskelua. Bändeissä taas opin miehiltä reiluutta, kaveruutta, suorapuheisuutta, toimintatarmoa, kannustavuutta. Miehet osaavat olla kimpassa ihan eri tavalla kuin naiset.

Dramaattista oli veljeni kuolema ja siihen liittyvä tuska kesänä, jolloin hittini Sydän valvoo oli soitetuin kotimainen.

2000-luvun alussa jätin alkoholin ja rakensin terveellisen ruokavalion. Kun lauluni Onni on pienissä asioissa sarjasta Suomalaisia rakkaustarinoita vuonna 2006 kipusi listaykköseksi, itkin ilosta yksin ”minä pystyin siihen” -tunnelmissa.

Lopussa kaivaudun matosena takaisin maan pinnalle, kuoriudun perhoseksi ja nousen henkenä lentoon sinitaivaalle.

Teksti: Hannu Koskela

Kuva: Lauri Jokela

Julkaistu: 13.3.2015