Apu

Mitä olen oppinut: Kari Hotakainen

Mitä olen oppinut: Kari Hotakainen

"Usko ittees aamuisin, iltaisin johonkin muuhun."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Paavo Martikainen
Mainos

Isä toivoi, että matkustaisin paljon. Hän oli itse matkustanut nuorena nolla kilometriä, mutta otti vahingon takaisin aikuisena. Minä en pidä matkustamisesta. Ajattelen, että isän toiveen takana on uteliaisuus. Sen allekirjoitan. Uteliaisuuden jos menettää, menettää kaiken.

Toitotan tyttärilleni: muistakaa syödä säännöllisesti. Ihmisestä tulee arvaamaton, jos verensokeri laskee. Ja olkaa ennakkoluuloisia ja uteliaita. Jos ennakkoluulonsa kieltää, niistä ei pääse koskaan eroon. Jos joku sanoo olevansa suvaitsevainen ja ennakkoluuloton, kysyn, oletko syönyt tarpeeksi ja ovatko verensokerit kohdallaan.

Seurustelimme vaimoni kanssa kaksi viikkoa ennen kuin menimme naimisiin. On hyvä tapa tutustua toiseen menemällä naimisiin. Avioeron mahdollisuus leijui ilmassa ensimmäiset neljä tuntia. Päivittäin ihmettelen: asunko todella jonkun kanssa. 

Nuorena olin varma, etten koskaan tule asumaan kenenkään kanssa, koska olin ymmälläni siitä, mitä ihmisen kanssa pitää puhua ja tehdä. Joten seurusteluasioissa olen huono neuvomaan tyttäriäni.

Avioliitto on opettanut, että ihmisistä tietää jotain, mutta ei koskaan kaikkea. 

Rakkaudessa on sävyjä yhtä paljon kuin räsymatossa. Aina kun valo sattuu räsymattoon, se näyttää erilaiselta.

Koulussa opin, että pikkutarkkuus on hanurista. Kielten opetus oli sietämätöntä. Jatkuva pienten virheiden paisuttelu teki minusta ihmisen, joka kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin, mutta ei osannut puhua yhtään vierasta kieltä.

Onneksi ranskan kielen opettajani oli erilainen. Hän sanoi: ”Tämä oli hyvin mielenkiintoinen virhe, josta kaikki opimme paljon.” Voi sanoa, että hänen opeillaan pääsin yliopistoon lukemaan ranskaa.

Jos elämän tarkoituksesta sanoo jotain ilman ironiaa, se näyttää hölmöltä. Myös ironia näyttää hölmöltä. Elämän tarkoitus päivittyy jatkuvasti. Juuri nyt se on: rakastaa ja vihata valikoidusti.

Minulla ei ole mottoa. Aina jos avaan kirjan, jossa on motto, minulla herää epäilys, että kirja on huono, jos se kaipaa tämmöisiä kainalosauvoja. Ainoa motto, joka kuulostaa aina hyvältä, on Jope Ruonansuun ”Aattelepa omalle kohalles”.

Kirjoittamisessa on kaikki hienoa. Siinä voi kostaa, kuvata, unelmoida. Siinä voi havainnoida, itkeä, nauraa, venyttää horisonttia kuin kuminauhaa. Voi puhua paskaa ja voi puhua järkeä. Lista on loputon.

Kaikkeen ei kannata uskoa. Ruokaru-

kouksessa sanotaan: ”Kiitos Jeesus 

ruoasta”. Tuttava huomautti, että rukous on epätarkka, koska Jeesus oli puusepän poika. Pitäisi olla: ”Kiitos Jeesus huonekaluista.”

Usko ittees aamuisin, iltaisin johonkin muuhun. Liika itseluottamus on vaarallista. Ja muista tuhlata rahat ajoissa. Kaikenlainen pihtaaminen on huonoksi terveydelle.

Pelaan sulkapalloa. Joku valmentaja sanoi, että älä ajattele edellistä tai tulevaa palloa, vaan sitä joka on ilmassa. Juostessa, uidessa ja pyöräillessä voi miettiä työtä tai parisuhdetta, sulkapallossa ei.

Teksti Heikki Valkama, kuva Paavo Martikainen 

Julkaistu: 15.1.2016