Apu

Mitä olen oppinut: Jukka Rintala

Mitä olen oppinut: Jukka Rintala

”Kun jonkin asian tekee hyvin, se johtaa aina seuraavaan.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Atte Kajova / ok press
Mainos

Pidän itseäni ennen kaikkea työmiehenä. Työni ei ole hienostelua, vaan esimerkiksi pakkaaminen, roudaaminen ja messujen kiertäminen kuuluvat työnkuvaani. En ole haaveilija vaan tekijä. En ole koskaan laskenut työtuntieni määrää.

Halusin muotialalle niin pienestä kuin muistan. Osallistuin A-lehtien järjestämään euromuotikilpailuun lukiolaisena. Piirsin kilpailutyöt viimeisenä kilpailua edeltävänä iltana, ylsin voittajajoukkoon. Muut palkitut olivat ammattilaisia.

Olen ollut lapsesta asti herkkä. Herkkyys on minulle vahvuus. Se ilmenee intuitiivisena taitona ymmärtää hetki.

Lapsuuteni vietin Porissa. Minut kasvatettiin reiluksi ja rehelliseksi. Meitä oli pikkusisko, Ahlströmillä töissä ollut äiti ja saha- ja kuitulevytehtaassa työskennellyt isä. Koti oli turvallinen ja tasapainoinen.

Vanhempani suhtautuivat minuun ymmärtäväisesti ja tukivat valintojani satakuntalaisella, hiljaisella tavalla. 88-vuotias isäni alkoi toteuttaa taiteellista puoltaan viisikymppisenä. Olemme pitäneet isän kanssa yhteisen taidenäyttelynkin.

Olen kiireinen aina Linnan juhlien alla. Suunnittelen asuja, organisoin töitä ompelijoille ja olen mukana sovituksissa. Tein ensimmäisen Linnan juhliin tarkoitetun iltapukuni vuonna 1996.

Nuorempana olin kärsimättömämpi, mutta niin keskittymiskykyni kuin kärsivällisyyteni ovat parantuneet iän myötä.

Psykologinen silmäni on kehittynyt ajan kanssa, ja keskusteluyhteyteni on vaativienkin asiakkaiden kanssa luonteva.

Elämässäni on ollut paljonkin vastoinkäymisiä, mutta olen oppinut, että aina, kun yksi ovi sulkeutuu, seuraava on jo avautumassa. Vastoinkäymiset vahvistavat. 

Olen aamuvirkku ja menen usein jo kymmeneltä nukkumaan. Kunnostani pidän huolta uimalla, pyöräillen ja kävellen.

Elämässä pitää olla ripaus luksusta. Minulle luksus tarkoittaa eri päivinä eri asioita. Olen hyvän ruoan ja viinin ystävä.

Luonteeltani olen sitkeä ja pitkäjännitteinen. En pelkää, vaikka joku sanoisi, että ei noin voi tehdä.

Arvostan suuresti Pro Finlandia -mitaliani. Hienotkaan tunnustukset eivät kuitenkaan saisi sekoittaa päätä tai tehdä ylimieliseksi. Joillekin nuorille suunnittelijoille saattaa käydä niin.

Nautin kulttuurista ja koen, että eri kulttuurimuodot inspiroivat myös omaa tekemistäni. Ooppera ja klassinen musiikki ovat tulleet läheisiksi, koska ystäväpiirissäni on paljon muusikoita ja vietän kesäisin paljon aikaa Savonlinnassa.

Viikonloppuja vietän mahdollisimman usein vapaa-ajan asunnollani. Luonnossa liikkuminen ja puutarhatyöt rauhoittavat ja tarjoavat vastapainoa arkeen.

En omista tuulipukua, mutta maalla viihdyn verkkareissa, enkä paina ykköset yllä aina kaupungissakaan. Julkkisjuhliin saan paljon kutsuja, mutta käyn niissä vain valikoidusti, en näkymisen takia.

Teksti Leila Itkonen, kuva Atte Kajova / ok press

Julkaistu: 18.12.2015