Patokosken Mummolassa Ounasjoen yläjuoksulla oli kanoja. Lapsena poseerasin valokuvassa tyytyväisenä kana sylissä. Vikkelimpiä en saanut kiinni, vaan tämän yhden, jaloistaan vammautuneen, mutta kana kuin kana – ja sylissäni.

Vastikään 80 vuotta täyttänyt äitini oli yksinhuoltaja, ja minä ainoa lapsi. Äidiltä olen perinyt ehkä turhankin varovaisuuden: Ettei nyt vain sattuisi mitään! Tunnistan asenteen itsessäni, mutta onneksi olen päässyt siitä aina välillä eroon.   

Kymmenen vanhana muutin äidin työn takia Kauhavalle ja lukion alkuun Ylöjärvelle. En kaipaa pohjoiseen, mutta aina kun sinne saavun, tunne on outo kuin Ounasjoen veden maaginen väri.

Olemme kirjailija Jari Tervon kanssa kuin identtiset kaksoset: syntyneet 1959 Rovaniemellä, molemmat vasenkätisiä ja myös isäksi myöhemmällä iällä tulleita. 

Tulin isäksi, kun olin 43. Se oli ehdottoman oikea aika. Minusta ei olisi aikaisemmin ollut isäksi, ja isäksi tuloni jälkeen en voisi kuvitella elämääni ilman tytärtäni.

Sekä iloisin että dramaattisin hetki elämässäni on tyttäremme syntymä. Näin se vaan on, sillä se oli monen asian loppu, mutta vielä useamman alku. 

Olen taipuvainen melankoliaan ja pessimismiin. Vaimoni yrittää auttaa minua niistä pois ja on opettanut minua huomaamaan ei-niin-hyviä piirteitäni. Toisinaan kuulen, että olisi kiva, jos auttaisin kotitöissä hieman enemmän kuin nolla.

Teen mielelläni ruokaa. Parhaaksi suosituksekseni lasken kalkkunajauhelihaisen Spaghetti Bolognesen. Tyttäremme toi kavereitaan meille syömään, ja pian naapurissa kiiri huhu kokkaustaidoistani.

Kun täytin 50 vuotta, tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta numeroiden näkeminen oli järkytys. Kun elämä loppuu, se on sitten siinä. Se ei minua ahdista. Vuosi sitten minulta poistettiin sappirakko, olin neljä tuntia nukutettuna. Luulen, että se on, miltä kuolema tuntuu. Kuollut on kuin syntymätön, ei ole mitään.

Koetan elellä niin, etten aiheuta ihan kauheasti vahinkoa jälkeen jääville ja maapallolle.

Epuista ensimmäisenä tutustuin Martti Syrjään Ylöjärven lukiossa heti aloituspäivänä. Vasen käteni oli siteessä korkeushyppyharjoituksissa venähdettyään. Martti kysyi vammasta, ja kun kuuli seipään katkeamisesta, hän totesi, että onneksi oli vasen käsi.

Epuille tulee Ylöjärvelle veistos. Tärkeätä on, että meille tehdään kunnianosoitus siitä, mitä me olemme, eikä siitä, mitä joku olisi halunnut meidän olevan.

Eppu Normaalin 40 vuodesta havahdun: aika on mennyt nopeasti, toivottavasti se ei lopu liian aikaisin. Kesäkeikoista erityinen on heinäkuinen Tammerfest Ratinassa. Tampereella ylimääräistä latausta tuo, kun kuuntelijoissa on niin paljon tuttuja.

Ennen oli tosi hyvin, tänään vielä paremmin, mutta huomenna vasta hyvin onkin.

Teksti Hannu Koskela, kuva Timo Korhonen / All Over Press