Apu

Mitä olen oppinut: Juha Numminen



Mitä olen oppinut: Juha Numminen

Toimittaja-kirjailija Juha Numminen, 76: "Minulla on aina huono omatunto jostain. Se on tehokas este omahyväisyydelle."
Teksti Jorma Lehtola

Isäni, joka oli korkea lakimies, sanoi katsellessaan nelosia viliseviä koulutodistuksiani: ”No, tärkeintä on, että sinusta tulee kunnollinen mies.”

Eniten kadun, etten opiskellut silloin, kun olisin vielä jotain oppinut.

Ratkaisevaa elämäni suunnalle oli, että sain vapaasti valita ainoan ammatin, joka kiinnosti. Vanhempani kannustivat toimittajan uralle, vaikka isälläni oli aiheellisia ennakkoluuloja ammattikuntaa kohtaan.

Olennaista kirjoittamisessa on aihepiiriin perehtyminen, aineiston kerääminen ja asioiden pelkistäminen. Haastateltavaa on ymmärrettävä riippumatta siitä, hyväksyykö hänen tekonsa tai mielipiteensä tai mitä mieltä on hänen persoonallisuudestaan.

Parhaan kirjoittamiseen liittyvän neuvon sain WSOY:n kirjalliselta johtajalta Vilho Viksteniltä: ”Juha, älä koskaan kerro kaikkea.”

Maaliskuussa ilmestyy 26. rikosromaanini, ja lisäksi olen kirjoittanut toimittajan työn ohessa noin kymmenen muuta kirjaa. Olen oppinut yksinkertaisen totuuden: Kirja on kirja vasta, kun se on kädessä. Mikä tahansa voi katkaista täydellisenkin juonen tai loistavan tarinan. Maailma on täynnä kirjoittamattomia kirjoja.

Esikuvani työmiehenä on kahdeksan vuotta vanhempi Clint Eastwood, jonka elämänfilosofia sopii myös minulle: "Jokainen päivä on haaste. Jatkan, kunnes joku lyö minua päähän ja sanoo: Nyt on aika lopettaa.”

Minulla on kirjoittamisen pakkomielle. Kirjoitan seitsemänä päivänä viikossa tai ainakin mietin, mitä kirjoittaisin. Se on itsekkyyttä, joka vaatii läheisiltä loputonta kärsivällisyyttä.

Kahta ominaisuutta kadehdin: luovaa joutilaisuutta ja luovaa hulluutta. Molemmat vaativat kykyjä, jotka minulta puuttuvat.

Inhoan odottamista ja myöhästelyä enkä ymmärrä, miksi lykkäisi töitä, jotka on kuitenkin tehtävä.

Eniten ihailen vaimoani Riittaa, joka on varatuomari ja ekonomi ja luonut työelämässä neljä erilaista uraa. Hän on hoitanut kotimme ja kasvattanut neljä lastamme. Hän ajaa autoa, minä en. Hän huolehtii raha-asioistamme ja päättää, miten milloinkin toimitaan. Minun ei ole tarvinnut muuta kuin tehdä lehtijuttuja ja kirjoittaa kirjoja. Joten – paljon tärkeämpää on jäänyt tekemättä.

Iloisin olen lapsistani. Heistä on kasvanut hienoja persoonallisuuksia, juuri sellaisia kunnollisia ihmisiä, joista isäni puhui.

Eniten kunnioitan 10 vuotta vanhempaa veljeäni, ministeri Jaakko Nummista: hänen yleissivistystään, hämmästyttävää muistiaan, loisteliasta kirjoitustyyliään ja esitystaitoaan, pohjatonta työtarmoaan.

Minulla on aina huono omatunto jostain. Se on tehokas este omahyväisyydelle.

Eniten olen pelännyt, että kuolen ennen kuin saan kulloinkin tekeillä olevan kirjan valmiiksi. Joskus se tapahtuu.

Mitä  enemmän koen ja näen rakkautta, sitä vähemmän sitä ymmärrän. Rakkaus on suurin ihme – elämän jälkeen.

Teksti: Jorma Lehtola

Kuva: Paavo Martikainen

Julkaistu: 6.3.2015