Apu

Mitä olen oppinut: Jorma Vuoksenmaa

Mitä olen oppinut: Jorma Vuoksenmaa

Pelianalyytikko Jorma Vuoksenmaa, 52: "Pelaaminen ei ole traumaattista, vaan jatkuva informaatiotulva, joka pitää minut koko ajan varuillani."
Teksti Hannu Koskela
Mainos

Rahaa, mainetta ja valtaa tavoitellaan liikaa siihen nähden, mikä on tulos.

Pienenä kilpailin pulkkamäessä kavereiden kanssa. Ajat olivat tärkeitä, ja sain lisänimen pikkuprofessori. Hämeenlinnan kirjastossa luin kaikkea mahdollista. Opinhaluisuus on säilynyt läpi elämäni.

Kun sisareni Johanna syntyi, viisas mummoni antoi minulle uuden polkupyörän, etten tulisi vauvasta mustasukkaiseksi.

Isäni oli täysraitis, hyväkuntoinen metsäteknikko, joka 66-vuotiaana nukkui sydänkohtaukseen. Jäyhä mies edellytti, että jokaisen sanaan täytyy voida luottaa.

76-vuotias äitini uskaltaa puhua ja keskustella asiat. Hän on kotitalousopettaja ja opinto-ohjaaja, jonka malli kannustaa.

Menestyin shakin pelaajana omissa oloissani niin, että tuli sattumaturpaan. En murtunut. Koulussa en ollut matemaattinen nero, vaan suhteellisuuksien tajuaja.

Pitkässä kiharassa tukassani ihailin Albert Järvistä. Jo tuolloin erilaisena, enkä erityisen nättinä, osuin malliksi hämeenlinnalaisen tavaratalon muotinäytökseen. Parista villapaitakierroksesta tienasin 200 markkaa, kun Kaupunkiuutisten jako tuotti vain 43 markkaa. Raha puhui.

Järjestin raveja koppakuoriaisille metrin kartonkiradalla, jonka paras juoksi 4,9 sekunnissa. Luonteeltaan rauhallinen saattoi olla nopea, hosuja taas hidas. Ihmismassojenkin käyttäytyminen on epäjohdonmukaista.

Löimme kavereiden kanssa vetoa, ja yli kympin ansainnut kuoriainen vapautettiin fanfaarein Hattelmalan harjun luontoon. Vapaudella on hintansa.

Riihimäen raveissa voitin neljällä markalla 240 markkaa. Minut huumasi rahan välinearvo. Raha oli riippumattomuuden tuova kiva bonus. Opiskelu Helsingin yliopistossa loppui.

Halusimme vaimoni kanssa kasvattaa neljä lastamme täysipäisiksi maailmalle. Vaimo jäi kotiin, josta nyt palasi yritykseensä. 25 yhteisen vuotemme aikana olen tajunnut naisen vaistonvaraisen empatiakyvyn ja taidon tehdä selkeitä käytännön valintoja.

Lapsille opetin rehellisyyttä ja uskallusta myös epäonnistua sekä syyn ja seurauksen yhteyden tajuamista. Minulle on nyt suurinta, että näen heidän oppineen.

Elämä on valintojen ja sattumien onnekasta vaihtelua sekä tuurin ja ahkeruuden yhdistelmä. Pokeripelissä riskienhallintani jättää mahdollisuudet uusiin yrityksiin.

Mannerheim-ristin ritarien palkitseminen innosti hulluihin yrityksiin, mutta ylisankaruus johtaa usein kuolemaan.

Itse olen elämysnälkäinen työnarkomaani. Pelaaminen ei ole traumaattista, vaan jatkuva informaatiotulva, joka pitää minut koko ajan varuillani. Somessa on pakko olla, vaikka iskut omaa katkeruuttaan nimettöminä purkavilta tulevat sieltä. Kunpa osaisin olla sortumatta selittelyihin.

Elämäkin on  jo on niin kummallista, että kuoleman jälkeinen elämä olisi varmasti outoa.

Jätän tänne paljon hymyjä ja toivon, että minusta jää pitkä jälki riippumatta, olenko lopulta tuhkana Itämeressä vai kavereitteni kanssa pokeripöydässä taivaassa.

Teksti: Hannu Koskela

Kuva: Timo Pyykkö

Julkaistu: 9.1.2015