Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut: Ilkka Heiskanen

Mitä olen oppinut: Ilkka Heiskanen

Näyttelijä Ilkka Heiskanen, 53 vuotta: "Perheeni seitsemän parasta puolta ovat vaimoni ja kuusi tytärtämme."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Diplomaatin vikaa minuun tuli jo lapsuudessani. Kasvoin ison lapsiperheen nuorimmaisena. Muiden huomioiminen, jakaminen, rehtiys ja oikeudenmukaisuus olivat perheessämme keskeisiä arvoja.

Arkuus ja ujous ovat minulle lapsuudesta tuttuja luonteenpiirteitä, kuten monille muillekin näyttelijöille. Silti minulla oli jo hyvin nuorena halu päästä esille. Puhemieskin minusta kehittyi.

Epävarmuus on ollut läsnä elämässäni siitä saakka, kun irtisanouduin Helsingin kaupunginteatterista vuonna 1990. Joka jumalan kerta projektin loppuessa koen vatsa- ja kaikki muut mahdolliset haavat. Se, että ei ole tietoa jatkosta, on myös aika luova tila.

En voi syyttää ketään ammatillisesta tilanteestani. Vain minulla on vastuu itsestäni. Työmoraalini on korkea.

Musiikki on voimanlähteenä merkittävä. Olen esittänyt Sibeliusta kolmessa eri teatteriproduktiossa, ja Sibeliuksen tuotannosta Sinfonia nro 4 on ehdoton suosikkini. Virittäydyn esityksiin musiikilla.

Keski-ikäisten miesten terapiaa saan niinä hetkinä, kun pelaamme jatsia näyttelijä-muusikko Jone Takamäen kanssa. Olemme olleet ystäviä siitä saakka, kun kohtasimme Teatterikoulun pääsykokeiden ensimmäisenä päivänä. Tunnemme toisemme läpikotaisin. Läheisen ystävän arvo vain kasvaa vuosien myötä.

Perheeni seitsemän parasta puolta ovat vaimoni ja kuusi tytärtämme. Kolme tytöistämme ovat vaimoni ensimmäisestä avioliitosta. Minua tyttäremme muistuttavat myös omasta vanhenemisestani ja elämän vääjäämättömästä loppumisesta. Heidän ansiostaan vanheneminen ei kuitenkaan tunnu lainkaan pahalta eikä pelottavalta.

Vaimoni on vanhuksia hoitava lähihoitaja. Minusta elämänsä viimeisillä metreillä olevia vanhuksia pitäisi hoitaa sydäntä kuunnellen, eikä papereihin katsoen, kuten järjestelmä ohjaa.

Äkkipikaisuus saattaa olla heikoin lenkkini. En jaksa keskittyä mihinkään yksittäiseen asiaan hirmu pitkään. Olen opiskellut äkkipikaisuuden hillintää koko ikäni.

Vahvuuden saa takaisin, kun myöntää, että on heikoin lenkki. Minä tajusin jossain vaiheessa nostaa käteni ylös. Muutosta ei voi siirtää loputtomiin esimerkiksi kiireen tai töiden takia.

En osaa suhtautua materiaan. Kaikki se, mitä minulle tulee, myös menee. Asumme vuokrakämpässä, eikä raha tai rikkaus kiinnosta minua tuon taivaallista.

Ihmisissä korkeakoulututkinto tai status eivät ole merkittäviä asioita. Minuun vetoaa esimerkiksi Lapin meininki. Siihen ei turha hienostelu kuulu.

Ajan noin 50 000–60 000 kilometriä vuodessa, ja ajaminen on minulle tärkeää aikaa. Olen alkanut viihtyä todella hyvin yksin. Kun itsensä väsyttää lavalla, muut stimulantit ovat tarpeettomia.

Tein Yhdysvalloissa rodeohommia ennen kuin menin armeijaan ja Teatterikorkeakouluun. Eläkkeellä voisin hyvinkin palata cowboyksi Yhdysvaltoihin.

Teksti: Leila Itkonen

Kuva: Lehtikuva

Julkaistu: 24.4.2015