Apu

Mitä olen oppinut: Iiro Viinanen



Mitä olen oppinut: Iiro Viinanen

Entinen ministeri Iiro Viinanen, 70: "Minua ei häirinnyt politiikassa itseeni kohdistunut sylkykuppivaihe. Lama 1991 tuli yhtäkkiä, ja pakko oli tehdä valinta."
Teksti Hannu Koskela

Toivun jo neljännestä leikkauksesta. Hermoväliköstä poistettiin jälleen yksi pinne. Olen alkanut tottua vuosittaiseen operaatioon, vaikka kaikki on kävelystä lähtien taas opeteltava. Leikkaukset sinänsä eivät minua jännitä. Kirurgi on tuttu, ja luotan ammattilaisiin yleensä muissakin asioissa. Turha on murehtia sellaista, mille ei mitään mahda.

Isäni oli Karjalasta, äitini Uudeltamaalta. Minä synnyin Kuopiossa, mutta pian muutimme Lopen kautta Riihimäelle. Savolaisen vikaa minuun ei ehtinyt tarttua.

Pihan mukuloiden joukosta isä usein huusi minut mielestäni täysin turhapäiväisiin toimiin, kuten pilkkomaan puita, lämmittämään ja haravoimaan pihaa. Lopulta tajusin, että ensin työnteko ja sitten huvi.

Minä ja kolme sisarustani synnyimme viidessä vuodessa, ja vielä tuli yksi pahnanpohjimmainen. Äiti opetti huomioimaan muut ihmiset ja iso pesue sosiaaliseksi.

Olin huono, laiska oppilas, kunnes lukion kuudennella hankin kolme nelosta ja varmistin luokallejäännin. Sitten innostuin koulusta mieliaineinani matematiikka ja kielet. Halusin vetämään perheyritystämme, ja tavoite oli valmistua insinööriksi.

Kun 1971 vapauduin armeijasta, Riihimäellä oli tilaus nuorelle yrittäjälle. Valtuustoon pääsyni jälkeen tukijoukkoni olivat niin innostuneita, etten kehdannut olla asettumatta ehdolle eduskuntaan. 1983 pääsin läpi, ja se oli sitten menoa.

1992 sanoin Jaakko Okkerin kirjassa, että ansiosidonnainen työttömyysturva nykymuodossaan on yhteiskunnan syöpä, koska se tarjoaa liian hyvän tulon verrattuna työn tekemisestä saatavaan nettotuloon. Tämä pätee myös nyt.

Joustoa tarvitaan paljon enemmän, ja jos työllistämisen esteitä ei pureta, kuten näyttää, työpaikkoja ei synny. Yrittämistä pitää opettaa jo alakoulussa, ja byrokratiaa karsia reilusti. Johtoon hyvin koulutetut nuoret, ja kaltaiseni laskutikkukauden miehet ulos.

Minua ei häirinnyt politiikassa itseeni kohdistunut sylkykuppivaihe. Lama 1991 tuli yhtäkkiä, ja pakko oli tehdä valinta. Klaarasimme osuutemme kompuroiden, mutta kuitenkin, ja maa pysyi jaloillaan. Lopputulos oli mielestäni paras mahdollinen.

Eduskunnan ydin minulle oli demokratia, hallituksessa olon taas johtaminen. Kokoomus opetti aatetta. Porvarillisuus tarkoittaa työnteon arvostusta, isänmaallisuutta ja kanssaihmisten huomioimista.

Iloisinta elämässä ovat lapset ja lapsenlapset. Suosin ajatusta ”Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”, mutta ei ruumiillisena kurituksena, vaan hyvien tapojen oppimisena ja toisten kunnioittamisena. Lapsenlapsissa näen esimerkin merkityksen. He imevät kaiken uuden, mitä näkevät.

Vaimoni piti perhettä pystyssä ja sopeutui erinomaisen hyvin hankalaan tilanteeseen ministeriaikanani. Onneksi niin, sillä lapsistamme tuli näin parempia kansalaisia. Ilokseni nyt havaitsen, että he arvostavat kodin elämäänsä antamia eväitä.

Elämän tarkoitus on jatkon varmistaminen, ja lopulta menen taivaaseen, jos sinne huolitaan. Ennen sitä käyn vielä useasti Lapissa, jossa vietämme vaimoni kanssa vuosittain yli 80 vuorokautta kiireettömyydessä ja hiljaisuudessa rentoutuen.

Teksti: Hannu Koskela

Kuva: Petri Mulari

Julkaistu: 20.3.2015