Synnyin  Viipurissa. Äitini oli Lappeenrannasta, ja hän oli hyvä laulaja. Isoisäni oli Lauritsalan teatterin puuhamies, joka piti pienen teatterin pystyssä. He innostivat minut teatterin, baletin ja laulun pariin.

Elinikäisen  teatterikärpäsen pureman sain pienenä Viipurissa. Olin Viipurin kaupunginteatterin balettikoulussa neljävuotiaana. Syvällä sielussani tiesin jo silloin haluavani näyttelijäksi. Harrastin balettia ja laulua taitavien opettajien johdolla. Opit kantoivat pitkälle elämässäni.

Sodan  aikana olin neljäntoista ikäinen. En päässyt pikkulotaksi, joten hakeuduin sairaanhoitajien apulaiseksi. Autoin pommisuojassa kykyni mukaan. Työt olivat rankkoja nuorelle tytölle, mutta kasvattivat tekemään päättäväisesti työtä. Kun olen jotakin päättänyt tehdä, olen sen myös tehnyt. Olen tekijä, en puhuja.

Viipurista lähtö oli minulle ja kaikille karjalaisille lohduton asia, mutta nuorena siitäkin selviydyin. Pidän itseäni vieläkin karjalaisena. Ehkä juuri karjalaisuuteni vaikutti siihen, että operetti on minulle niin rakas. Se sopii vilkkaalle luonteelleni.

Pääsin  Sibelius-Akatemiaan 1943 – seitsemäntoistavuotiaana – ja vuotta myöhemmin juuri perustetun Suomen Teatterikoulun ensimmäiselle kurssille. Olin sanomattoman iloinen, sillä samalla kurssilla olivat Marja Korhonen ja Tarmo Manni. Koulun jälkeen sain kiinnityksen Helsingin Työväenteatteriin ja myöhemmin Kansanteatteriin.

Menin  naimisiin näyttelijäkollega Ekke Hämäläisen kanssa. Avioliittomme kesti 22 vuotta kahden tulisieluisen taiteilijan ryöpsähtelyä.

Vuoden  opintoapuraha Wieniin oli yksi elämäni hienoimmista käänteistä. Kaupungissa saatoin aistia vanhan musiikki- ja teatterikulttuurin. Opin stipendivuoden aikana kaiken mahdollisen musiikkialan osaamisesta, taidosta ja tyylistä. Se oli osa kansainvälistä operettikoulutustani.

Elämäni  suurin urakka ja oma teatterikorkeakouluni oli perustamani Operettiteatteri. Pyöritin sitä kolmekymmentäkuusi vuotta ja näin, kuinka rankkaa johtaminen on. Osallistuin kaikkeen taloudesta näyttelemiseen. Minulle operetti on antanut iloa, naurua ja loistavia työtovereita.

Ulkomailla  vietetyt vuodet olivat sysäys Operettiteatterin perustamiseen. Saimme  Kulttuuritalon käyttöömme ja aloitimme tyhjästä. Se kysyi voimia, mutta 1. marraskuuta 1959 aloitimme musikaalilla Enkeleitä Broadwaylla.

Yhdysvaltain-esiintymisten  jälkeen ystäväni ja työtoverini Tommi Rinne sanoi, että Soutustadion voisi olla oivallinen kesäiselle Operettiteatterille. Tartuin heti tilaisuuteen. Teimme lähes kaikki tunnetut musikaalit ja operetit.

Yksi  suurimmista pettymyksistäni on se, että operetti on kokonaan unohdettu suomalaisen teatterin ohjelmistosta.

Vaikka  operetti on rakkauteni, olen saanut näytellä teatterissa rooleja Hamletin Ofeliasta Mathilda Wredeen. Vastanäyttelijöinä on ollut Suomen eturivin näyttelijöitä. Olen siitä sanomattoman kiitollinen.

Sydämeltäni  olen suomalainen, mieleltäni eurooppalainen ja älyltäni universaali.

Teksti: Juha Heiskanen

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva