Apu

Mitä olen oppinut: Hannes Markkula



Mitä olen oppinut: Hannes Markkula

”Hyvä käytös on parasta kodin perintöä.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Villanen

Poikavuosieni kaksi mer­kittävää tapahtumaa määrittivät tulevaisuuttani. Olin 12-vuotias, kun muutimme Etu-Töölöstä Ullanlinnaan ja jouduin jättämään kaverini. Silloin ymmärsin, mitä hyvät ystävät merkitsevät. 15-vuotiaana päätin, että minusta tulee toimittaja. Työskentelin 47 vuotta Ilta-Sanomissa rikos- 

ja oikeustoimittajana sekä uutispäällikkönä. Määrätietoisuus on ollut tärkeää elämässäni.

Äitini oli kotoisin entisestä Jugoslaviasta, ja perin häneltä hieman epäsuomalaisen ulkomuotoni. Seitsemänvuotiaana olin nätti tummatukkainen nappisilmä ja otollinen kohde kiusattavaksi. Minua haukuttiin mustalaiseksi, juutalaiseksi ja vaikka miksi, mutta en antanut periksi ja taistelin vastaan.

Hyvä käytös ja hyväntuulisuus ovat parasta kodin perintöä. Ne ovat aina parempi vaihtoehto kuin yletön temperamentti. On tärkeää olla hyvin pukeutunut, siisti ja katsoa silmiin, kun puhuu ihmisten kanssa. Nykyään uppoudutaan puhelimiin sen sijaan, että vierustoverille raitiovaunussa puhuttaisiin suoraan. Esiintymistaito on vähenemässä. 

Vanhempani olivat monipuolisia ihmisiä, ja heillä oli useampia ammatteja. Aina voi kehittää itseään, eikä jähmettyä yhteen ja samaan. Toimittajana sain tehdä monenlaisia töitä ja niistä opin, että pitää olla valpas ja kiinnittää huomiota epäkohtiin. Uutiset eivät tipu somesta syliin. On oltava valmis erilaisiin tilanteisiin ja uskallettava myös omalle epämukavuusalueelleen. Yleissivistys on tär­keää.

Vääryyksiin ei pidä alistua, vaikka niitä ikävä kyllä tapahtuu yhteiskunnassa. Ihmisen pitäisi olla lähimmäinen toiselle ihmiselle ja auttaa niitä, jotka ovat jääneet elämässään sumppuun. Ketään ei saisi halveksia hänen tekemiensä virheiden vuoksi.

Rikospaikoilla toimin työssäni kylmän rauhallisesti, koska muuten en olisi kestänyt kaikkea näkemääni. Vertasin itseäni muihin ammattilaisiin kuten poliisiin ja lääkintähenkilökuntaan, mutta tilanteen mentyä ohitse saattoi tulla tippa silmään. 

Rakastumista ja ihastumista ei ole vain yhdenlaista, ja olen elämäni aikana ihastunut useampaan ihmiseen. Suomessa ollaan niin puritaaneja, ettei saisi edes vilkaista viehättävää ihmistä. Naisissa en katso pelkkää ulkonäköä, vaan älyä ja nokkeluutta.

Minulla on yksi poika ja sitä parempi. Nuorena isänä osallistuin ajan tavan mukaan vähän kodin arkeen, nyt nuoret isät ovat paljon läsnä lastensa elämässä ja heidän kasvattamisessaan. Olen antanut paljon enemmän aikaani kahdelle lapsen­lapselleni kuin pojalleni ja opetin muun muassa molemmat uimaan kuusivuoti­aina. Isoisänä minulla on lapsille enemmän aikaa kuin isänä oli.

Olen sosiaalinen enkä sano ei, jos minua pyydetään mukaan erilaisiin aktiviteetteihin. Päivätyöni lisäksi olen kirjoittanut kahdeksantoista kirjaa ja intoa kirjoittamiseen riittää. Tunnen olevani yhä kovassa iskussa.

Matkustelu ei ole enää niin tärkeä osa elämääni, mutta jos lähden johonkin, niin vaikka mielikaupunkeihini Berliiniin tai Nizzaan. Kaupunkikohteissa minua kiinnostaa historia.

Teksti Liisa Talvitie, kuva Timo Villanen

Julkaistu: 29.10.2015