Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Apu

Mitä olen oppinut: Hanna Sumari

Mitä olen oppinut: Hanna Sumari

Toimittaja, juontaja Hanna Sumari, 56: "Veikeä juttu on se, että jos en olisi sairastunut suusyöpään, olisimme olleet tapaninpäivänä 2004 Thaimaan tsunamissa."
Teksti Liisa Talvitie

Lapsena ärsytti välillä äidin positiivinen elämänasenne. Jos jokin asia oli huonosti, äiti muistutti aina, että aina voisi olla huonomminkin. Ja se on aivan totta! Nyt tästä elämänasenteesta on tullut johtotähteni ja elämäni motto.

Äiti oli esteetikko, jolta omaksuin kauneuden merkityksen. Kaunista pitää olla kotona ja pihalla, ja kaunis ja siisti pitää yrittää olla itsekin. Kun nelilapsiseen perheeseemme olivat jo syntyneet Ritva ja Helena, äiti työskenteli arvostettuna mallina muun muassa näyttelijä Elina Pohjanpään kanssa. Sitten syntyi Sikke, ja kun äiti odotti minua, hän teki mallikiertueen Euroopassa. Siinä oli asennetta.

Isäni osasi nauttia elämästä täysin siemauksin. Kotoa lähtiessäni isä sanoi, että elämäni on jatkossa rahan kannalta tiukempaa, mutta jos saan jostakin ylimääräistä, niin se kannattaa tuhlata johonkin kivaan. Olen noudattanut tätä ohjetta hyvin tarkkaan!

Me neljä siskosta olemme muodostaneet keskenämme aina vahvan turvaverkon, ja meillä on edelleen läheiset välit. Joku siskoista auttaa ja tukee aina pulmatilanteissa. Olen kuopus: vanhimman siskoni ja minun välillä on kahdentoista vuoden ikäero.

Suuri perheeni, mieheni ja kolme tytärtäni sekä ystäväni ovat elämäni ihanin asia. Tyttärilleni olen ennen kaikkea äiti ja ys­tävä vain joissakin tilanteissa. Sellainen ystävä en ole, että lähtisin baariin heidän kanssaan. Haluan opettaa heille, mitä tiedän elämästä, ja saan vastalahjaksi sellaista, mitä en tiedä.

On  hienoa, että 28-, 25- ja 20-vuotiailla tyttärilläni ovat asiat hyvässä jamassa, ja he ovat terveitä ja fiksuja. Minulla on hyvät välit lapsiini, ja se on tärkeää.

Veikeä juttu on se, että jos en olisi sairastunut suusyöpään, olisimme olleet tapaninpäivänä 2004 Thaimaan tsunamissa. Kyllä meistä jotenkin huolehditaan, niin uskon. Hyvä elämässä löytyy, vaikka sitä ei heti oivaltaisi.

Sairastumiseni opetti suhtautumaan muihin vakavasti sairastuneisiin. Sairaan ei tarvitse lohduttaa, enkä minä lohduta sairastunutta, vaan kannustan. Rintasyöpään sairastuneelle ystävälleni sanoin, että nyt ei itketä, vaan aletaan parantua.

Tunteeni ovat pinnassa, ja annan niiden ollakin. En teeskentele tai yritä olla hieno ja fiksu. Hurmaannun ja iloitsen asioista helposti. Ilo kannattaa ottaa irti sieltä, missä sitä on. Pidän niin sanottuja realisteja aika kielteisinä ihmisinä. Itse olen positiivinen ihminen, vaikka huolia olisikin. En katso koskaan rumuutta, vaan näen kauneuden. Niin elämä on paljon kevyempää kuin kaikesta valittaessa. Sigin vanhan laulun sanoin: ”Ei ne surut suremalla lopu, on laulu ja tanssi tärkeämpää.”

Suuri ilonaihe juuri nyt on se, että voin jälleen liikkua ja kävellä normaalisti. Loukkasin aikoinaan polveni, josta murtui pala rustoa, mutta fustra-harjoittelun eli kehon lihaksiston tasapainottamisen ja personal trainerini Juho Lahden avulla olen kuntoutunut hyvin. Käyn fustrassa ainakin pari kertaa viikossa.

Vaikeuksien merkitys elämässä on varmasti se, että niistä selviää. Vaikeuksien keskellä sitä on vaikeaa uskoa, mutta jälkeenpäin havaitsee, mitä vaikeudet ovat opettaneet.

Teksti Liisa Talvitie

Kuva Kirsi Tuura

Julkaistu: 6.6.2014