Apu

Mitä olen oppinut: Arja Alho

1


Mitä olen oppinut: Arja Alho

"Tunnustan myös huonot piirteeni, kuten liian nopeuden."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Petri Mulari

Minulla on aina välillä vähän huono omatunto. Pyöriskelen vuoteessa ja mietin tekemättömiä töitä.

Elämäni oli pitkään hirvittävän sosiaalista, joten huomaan ottavani aikaa takaisin. Olen ihastunut eristyneeseen elämään. Ennen nykyistä elämänvaihettani en ollut oikein koskaan yksin.

Nautin erilaisten, sydämensivistyneiden ihmisten seurasta. Omahyväisyyttä en sen sijaan tahdo jaksaa millään.

Lapsuudenkodissani Hartolassa oli hirveä melu. Koska isäni oli muusikko, meillä soi aina, ja leikkimässä oli niin omia kuin naapureiden lapsia. Meitä oli viisi lasta, siihen aikaan koimme olevamme pieni perhe.

Aktivoiduin 14-vuotiaana. Kesä 1968 oli käänteentekevä Prahan tapahtumien, Vietnamin sodan sekä Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhien vuoksi. 15–16-vuotiaana olin perustamassa sosialidemokraattista nuoriso-osastoa. Osallistuin myös Teiniliiton toimintaan.

Aikuistuessani koin, että politiikka on nähty. Haaveilin kansainvälisestä terveystyöntekijän työstä. Sairaanhoitajaksi opiskellessani minulla oli koko ajan luottamustehtäviä. Eduskuntavaaliehdokkaaksi lähdin, koska vaaleihin tarvittiin nuorta sairaanhoitaja-aktiivia.

Poliittiset puolueet eivät enää innosta minua. Politiikassa puhutaan paljon ihmisten yli. Ihmisiä kategorisoidaan, ja päättäjät pyrkivät holhoamaan ja tietämään muita paremmin ilman, että minkäänlaista tasavertaista keskustelua on käyty.

Haaveilin jo teininä siitä, että pääsisin hivelemään Akropoliin kiviä, risteilemään Niilille ja kokemaan erään elokuvan maisemat Balilla. Kreikan ja Egyptin olen jo kokenut ja matka Balillekin toivottavasti toteutuu.

Olen aika peloton ihminen. Elän tätä päivää enkä juuri vatvo asioita. 

Ruoanlaitto, leipominen ja siivous sujuvat, mutta vanhan omakotitalon kunnossapidon suhteen en ole kätevä emäntä. 

Kuorolaulu pidentää ikää. Olen laulanut aina tavalla tai toisella. Yksin en mielelläni esiinny, mutta olen muun muassa duetoinut Liisa Jaakonsaaren kanssa hallituksen ja EK:n rapukesteillä. 

Jos olisin syyrialaisäiti, lähettäisin poikani kiireesti pois maasta. Ihmisten pitää saada lähteä pois sodan jaloista. Ei ole väärin haluta lapsilleen parempaa elämää. 

Olen oppinut tunnustamaan myös huonot piirteeni, kuten liiallisen nopeuden. Ikä tuo harkitsevuutta. Välillä olen saattanut puhua ennen kuin olen ajatellut. Samoin olen kuvitellut voivani tehdä monia asioita yhtä aikaa. Sellainen ei vain suju.

Luen paljon ja käyn teatterissa, taidenäyttelyissä ja konserteissa. Kotona soittelen pianoa. Välillä siirryn sohvaperunaksi. 

Yritän tietoisesti varjella ja vahvistaa luonteeni hyviä puolia. Olen ylpeä rohkeudestani ja rehellisyydestäni. En ole myynyt arvojani enkä rakennuspuitani. 

Aiemmin olen ollut mahtinukkuja. Herään vieläkin joskus niin, että huomaan nukkuneeni kuin teini.

Teksti Leila Itkonen, kuva Petri Mulari

Julkaistu: 22.1.2016