Apu

Mitä olen oppinut: Aku Syrjä

Mitä olen oppinut: Aku Syrjä

Toimitusjohtaja, rumpali Aku Syrjä, 55: "Haaveet on osattava mitoittaa järjellisiksi."
Teksti Hannu Koskela
Mainos

Lapsena mielikuvitus oli ihailtavan irtonaista. Leikin ratsastamista nojatuolin paksuilla käsituilla.

Isä toimi taittajana, pilapiirtäjänä, palomiehenä, taidemaalarina, graafikkona, ateljeepäällikkönä, kanafarmarina ja kyläkauppiaana. Opin, miten elämässä otetaan rohkeasti vastaan uusia asioita.

Lapsesta asti minulle on ollut selvää, ettei ole erikseen naisten tai miesten töitä. Sain nykyaikaisen, tasa-arvoisen kasvatuksen.

Meitä oli neljä lasta ja äitimme oli kotiäiti. Äiti väittää, että olin helppo lapsi, mutta sehän lienee hänen ansiotaan.

Koulu oli suurta myrkkyä ja menestys kehno. Alle 15-vuotiaana oli tärkeämpää vaikkapa rassata mopoja. Musiikin kuunteluun keskityin, kuin olisin soittanut itse.

Kun serkkuni Pantse Syrjän ja kaverinsa Mikko Saarelan ensimmäisen bändin rumpali lopetti, pojat antoivat kapulat minulle. Olin elänyt hetken jo useasti mielessäni.

Treenien myötä tajusin, etten saa masentua heti, jos mieli laukkaa taitoja pidemmälle. Haaveet on osattava mitoittaa järjellisiksi. En opetellut nuoteista soittamista, ja suljin tietyt soittotyöt pois. Kaikkeen ei kannata kurkottaa.

Myöhemmin Eppu Normaalissa oivalsimme nopeasti vastuualueemme. Siksi olemme pärjänneet nämä vuodet yhdessä.

Muutos musiikkibisneksessä on ollut lyhyessä ajassa totaalinen. Me rakensimme itsellemme Akun tehtaan, oman, pätevän toimintaympäristön.

Akun tehtaan johtajuus laajensi kontaktejani alalla. Ihmisten kanssa touhuaminen vaatii kaikissa rooleissa aika samantapaisia sosiaalisia taitoja.

Rumpujen soittamiseen en kyllästy koskaan. Kun istun rumpusetin taakse, altistan itseni tajunnan virtaan, johon en muissa hommissa pääse. Soittaminen  tuo energiaa ja mielihyvää.

Serkuiltani Martilta ja Mikolta eli Pantselta oppimaani on hankalaa kuvata. Elämämme ovat kietoutuneet toisiinsa sylivauvoista lähtien.

Siskoilta ja vaimolta opin, että naisten kanssa toimitaan samalla tavoin kuin ihmisten kanssa ylipäätään. Näen kahdessa tyttäressäni kasvuvaiheet, jotka olen aikanaan itse elänyt. On tärkeää, että he tuntuvat päässeen hyvin kiinni elämään.

Dramaattisin hetki elämässäni on ensimmäisen lapsen syntymä. Kuinka uusi asia on ja miten  se sitten yhdistääkään dramatiikkaa, pelkoa, iloa, väsymystä, onnea...

Vallitseva hetki on elämän parasta aikaa. Hyvistä muistoista voi toki ammentaa, mutta taaksepäin ei pidä liikoja tuijotella.

Uskon, että kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään, eikä minulla ole tarvetta ajatella, että jotain pitäisi edes tapahtua.

Mottoa ei ole, paitsi Taivaassa perseet tervataan. Nyt, tasan 30 vuotta Rupisia riimejä karmeita tarinoita -albumimme ilmestymisestä, soitimme koko levyn Ilosaarirockissa. Itseäänkin saa viihdyttää. 

Teksti Hannu Koskela

Kuva Ari Ijäs

Julkaistu: 15.8.2014