Apu

Mitä olen oppinut?

Mitä olen oppinut?

Markku Veijalainen, toimittaja, 65, Helsinki. "Vuosina 1995–99 Avun päätoimittajuus oli huikea paluu 1960-luvun kesätoimittajuudesta tuttuun kansalliseen instituutioon."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Synnyin työläiskotiin, joka sijaitsi Ojoisten pelloilla. Kesätouhuista älyttömin oli repiä maantiellä hevoskärryistä heiniä. Kerran isä luki aamukahvipöydässä ääneen Hämeen Sanomista uutisen Ojoisten pikkupojista, jotka touhusivat henkensä kaupalla autojen seassa. Minua hävetti ja tunnustin. Myöhemmin ymmärsin isän keksineen uutisen ja opettaneen minua. Heinäpaaleja ei kannata repiä rattailta, enkä niitä revi edelleenkään.

Karjalasta evakoitunut perheemme asui isän rakentamassa omakotitalossa, ja kaikkea oli tarpeeksi. Elämänuraani ennakoi se, että jo kuusivuotiaana perustin oman sirkuksen.

Tirehtöörinä tein sketsejä. Suosikkini oli kirppusirkus, jossa kirppu karkasi katsomoon. Kaavin eturivissä istujan päätä ja totesin: "Hei, eihän tämä ole Jalmari." Ja tajusin, että ihmisten naurattaminen edellyttää hyvää käsikirjoitusta.

Hämeenlinnan lyseossa olin viisi vuotta luokan paras. Hallitsin kemiaa, historiaa, kieliä. Kiinnostuin myös lyseon Vasama-lehden tekemisestä. Into opiskella hukkui, kun radiosta aukesi oman ohjelman myötä uusi maailma. Minusta tuli poptähti, jolla oli oma firma ja Apu-lehdessä oma palsta.

Isän toiveesta pinnistelin ylioppilaslakin. Muuten olin tuolloin tyyppi, jota en nyt sietäisi.

Koirakoulu iski 1967 aloittaessani kesätoimittajana Avussa. Toimituspäällikkö pudotti paperin lattialle ja sanoi: Nostaisitko tuon! Kiihkeän 70-luvun alussa elämäni johtoajatus oli selvä: Älä usko yli kolmekymppisiin.

Ojoisista tutun Vexi Salmen kanssa eksyimme keikoilla usein. Suurena filosofina hän opetti, kuinka kaikki tiet vievät jonnekin, elleivät ne pääty umpikujaan.

Irwinin keikalla yksi soittaja häipyi. Irwin työnsi minut tamburiini kädessä lauteille. Siitä keikasta opin, ettei tamburiini ei ole minun soittimeni.

Nuoruudessani Beatles räjähti maailmalle. On turha väitellä, soittivatko he hyvää vai huonoa musiikkia. Bändi muutti koko elämäni, ja All My Loving oli kaiken alku.

Vaimoistani ensimmäiseltä, Leenalta, sain pojan, joka sanoi kuusivuotiaana, että "jos isi jatkat tupakanpolttoa, kuolet, enkä minä sitä halua". Minä lopetin. Toinen vaimoni Anne toi tyttären, joka opetti kierrättäjäksi. Unissanikin osaan lajitella kananmunakennot biojätteisiin.

Tärkeintä elämässäni ovat viisi lastenlastani, joille olen Vaija. Kun äskettäin komensin yökylässä viisivuotiasta Pessiä lopettamaan leikit ja menemään hammaspesun kautta unille, hän koulutti minua jämäkästi: Miksei teillä ole omia lapsia, että täytyy aina minua lainata?

Studio 55 alkoi MTV3:ssa 2009. Pesti oli kuin rapea jälkiuunileipä. Studio 55 on opettanut, kuinka kivaa työ voikaan olla.

Esikuvani on aina positiivinen Niilo Tarvajärvi, jonka ohjelmista tuli hyvä mieli.

Vuosina 1995–99 Avun päätoimittajuus oli huikea paluu 1960-luvun kesätoimittajuudesta tuttuun kansalliseen instituutioon. Avussa tutustuin suomalaisuuteen aivan uudella tavalla.

Mielilauseeni on Matti Nykäsen "elämä on ihmisen parasta aikaa".

Teksti Hannu Koskela

Kuva Timo Pyykkö

Julkaistu: 8.3.2013