Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut

Mitä olen oppinut

Aake Kalliala, 63, näyttelijä: "Rakkaus on hienoin asia, minkä tiedän. Siitä saa hirveän paljon voimaa, ja sitä pitäisi maailmassa olla enemmän."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

Synnyin Lahdessa, mutta kasvoin ensimmäiset vuodet Heinolassa. Meitä oli kolme lasta, ja sota heijastui elämään. Kotona nähtiin suukkoja, mutta siellä oli myös hyvin jämpti meininki.

Kotona puhuttiin rehellisyydestä paljon. Sama ohje tuli mummolta ja papalta. Kun muu perhe muutti Mikkeliin, jäin vielä ensimmäiseksi kansakouluvuodeksi mummon luokse. Olin mummon poika. Häneltä sain paljon hellyyttä, ja hän piti sylissä.

Koulu ei huvittanut yhtään, vaikka ekaluokan todistus oli todella hyvä. Osasin kaikki aapisen lukutehtävätkin ulkoa, koska mummon mielestä oli hyvä opetella kaikki kerralla kunnolla. Siitäkö johtuu, ettei pänttääminen ole ekaluokan jälkeen oikein kiinnostanut?

Lämmöllä muistelen lapsuuden aikaa. Mieleen ovat jääneet metsästysreissut isän kanssa ja kalastusreissut mummon ja papan kanssa. Oli reissuja maataloihin ja vesimyllyyn. Se oli pienen pojan taivas, josta tuli perusturva koko elämän ajaksi. Vieläkään ei ole tarvinnut pelätä mitään.

Isä kuoli viisikymppisenä, kun olin vasta 19-vuotias. Se jätti ison kaipuun. Isä oli murehtija, joka huolehti kaikkien ihmisten asioista ja ehkä siksi sairastuikin. Äitini elää yhä 89-vuotiaana vanhainkodissa. Haluaisi pois, mutta ei pääse.

Äidin puolelta olen perinyt tämän puhumisen lahjan, isän puolelta on tullut jämptiys. Voi sanoa, etten ikinä myöhästy mistään ja sen minkä lupaan, myös pidän.

Halusin jo nuorena näyttelijäksi, mutta isä ei lämmennyt. Vaihtoehdoksi ehdotin ravintola-alaa tai hammasteknikkoa, koska omat etuhampaat olivat ristissä. Työ ravintolassa toteutui moneksi vuodeksi.

26-vuotiaana pyrin ja pääsin Teatterikouluun. Ajattelin, että teatterissahan saa päsmentää oikein kunnolla. Vähällä kuitenkin oli, etten lähtenyt sieltä ekana vuonna, kun joutui sukkahousuissa tanhukurssille.

Tämä on ollut hyvä valinta. Näyttelijän työ on antanut leivän ja tuhansia ihania hetkiä. En valita, vaan kiitän. Töitä on saanut tehdä niin, ettei ole tarvinnut itsestään ilmoitella. Annan sille ison arvon.

Julkisuus teki sen, että piti alkaa elää ihmisiksi. Ei voinut enää tehdä läheskään kaikkea, mitä mieleen tuli.

Vanhetessa hidastuu, lähdöt harvenevat. Kotoa ei oikein lähtisi enää minnekään. Viihdyn vähän liiankin hyvin yksin. Yritän nyt opetella sitä tyyliä, että lähden ulos vaikka puoliväkisin. Reissut ovat kuitenkin aina olleet mukavia.

Kiireet ovat taakse jäänyttä elämää, huolet eivät. Eikä elämä pääty, vaikka joskus tulee pettymyksiäkin. Turha punnerrus voi sittenkin olla pelastus.

Rakkaus on hienoin asia, minkä tiedän. Siitä saa hirveän paljon voimaa, ja sitä pitäisi maailmassa olla enemmän. Sellaisen oikean rakastumisen tunteen toivoisi vielä kerran kroppaansa.

Ei tässä elämässä mitään ennalta tehtyä käsikirjoitusta ole. Kävin juuri nostamassa ekan eläkkeen, ja heti meni selkä. Ei eläkkeelle jääminen oikeastaan muuta mitään. Kalenterissa on yhä merkintöjä ja ensi vuonna kahden elokuvan kuvaukset.

Teksti Anne Erjonsalo

Kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 2.1.2014