Tulin Suomeen kolmivuotiaana, kun Pyhäniemen vankileiri purettiin 1945. Meitä ryssiteltiin, vaikka olimme kasakoita, joita ryssät vihasivat. Kotona oli sen takia identiteettikriisi, ja isä piti matalaa profiilia – ollaan ihan hiljaa vaan, etteivät ne palauta meitä.

Isä oli tullut vankileirillä uskoon. Kotona oli vahva kristitty moraali. Kun se törmäsi puberteetti-iän himoihin ja haluihin, koki tekevänsä syntiä koko ajan. Se oli hirveä ristiriita uskovaisessa kodissa.

Tässä iässä tajuaa, että se moraali oli hyvä. Se opetti, että tupakointi, viinanjuonti ja ”huoraaminen” ovat sittenkin huono asia, jota ei varmasti halua omille lapsilleen. On tultu tämä sykli. Noustiin vanhempien hyviä neuvoja vastaan, koska pidettiin niitä tyhminä, mutta elämä opetti, ettei se tyhmää ollutkaan.

Napolissa vuonna 1965 opin, että eurovisiokisat ovat pelkkää bisnestä. Oli levy-yhtiöitä, managereita, laulajat ja sata valokuvaajaa. Me joimme cappuccinoa, eikä kukaan kysynyt meiltä mitään. Silloin jo näin, että on yksi ja sama, millä kappaleella sinne menet.

Makuasioista kannattaa riidellä, koska on olemassa hyvää ja huonoa. Kaupallisuus ei tunne sitä rajaa. Se, mikä myy, on hyvää. Populismi on lyönyt taiteessa läpi. Yksi taiteilija sanoi, että ”kohta kaikki on taidetta, ja silloin mikään ei ole taidetta”.

Minulla oli tarve todistaa, etten ole ryssä suomalaisten sotasankareitten keskellä, vaan joku, jolla on juuret ja menneisyys. Kun venäläisyys äkkiä nousi ulkomailla viihteen johtotähdeksi, tein Stenka Rasin -levyn (1970). Se oli ensimmäinen suomalainen kulta- ja platinalevy. Ryssästä tuli kunnon suomalainen kasakka. Identiteettini hyväksyttiin, mikä merkitsi minulle hyvin paljon.

Allekirjoitin Pariisissa 1980 sopimuksen, että aloitan Lidossa, maailman kabareen keskuksessa. Se oli portti Las Vegasiin ja muualle. Tuli mielettömät paineet. Se kuorma murensi minut totaalisesti. Pakenin Pariisista. Se oli puhdas burnout.

Se opetti, että et pärjää ilman tukipilareita. Tuli henkinen romahtaminen, umpikuja, Suomeen paluu ja avun etsiminen. Kriisin keskellä löysin elämääni ratkaisun.

Etsi Jumalaa. Se on olemassa, minua neuvottiin usein. Mutta vasta kun henkihieverissä ja pistooli pöydällä rukoilin, että Jumala, oletko olemassa, minä löysin. Se on paras neuvo, mitä olen saanut, vaikka niin myöhään sitä kohti ojentauduin.

Taiteilijan ammatti on kirottu, mutta on se myös lahja. Oman kriisini takia tein virheen: kielsin sen tien lapsiltani totaalisesti ja yritin ohjata heitä muille sektoreille.

Tämän ajan kulttuurissa on sokea piste. Meistä eläkeläisistä on tullut yhteiskunnan ongelmajätettä, joka pitäisi saada saattohoitoon, kun ei riitä tuki eikä rahat. Tämä on jakanut yhteiskunnan kahtia.

Pelkään, että syttyy sota. Kun ryhtyy uskomaan Jumalaan, realiteetti menee toiveitten edelle. Me toivomme, ettei syttyisi sotaa, mutta Raamattu sanoo, että tulossa on historian julmin sota. Se on lähellä.

Elämän tarkoitus on kuolla rauhassa. En menetä kuolemassa mitään, koska Jumala on olemassa, mutta voisi sitä pikkuisen siirtää lasten ja lastenlasten takia.

Teksti Jorma Lehtola

Kuva Timo Pyykkö