Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut

Mitä olen oppinut

Peter von Bagh, 69, elokuvahistorian professori: ”Olennaista on ihmisen oma käsiala, idea tai päälause.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Niukkuus on rikkautta. Lapsena virikkeitä oli vähän, mutta niissä oli painokkuutta. Meiltä puuttui päivittäinen, hehtaarinmittaisesti jaettu tv-viihde ja lastensarjat, mutta me opimme lukemaan ja katsomaan elokuvia. Kuvaan oppi suhtautumaan vakavasti.

Isäni oli emigrantti ja isoäitini vielä voimakkaammin. Kotona vallitsi vaikenemisen kulttuuri, muukalaisuuden tuntu. Opin katsomalla isääni, joka teki herkeämättömästi työtä. Valitettavasti minulle on käynyt samoin. En osaa normaalissa mittakaavassa olla vapaalla tai harrastaa muita asioita.

En ole kauheasti osannut tehdä suunnitelmia. Koko elämä on ollut kirjoittamisen lisäksi freelancer-mentaliteettia. Siksi selviän nykyhetkessäkin, vaikka monet ammateista putoavat tyhjyyteen.

Veikko Sinisalo kävi nuorena koulullamme lausumassa runoja, ja sanoi tärkeimpänä asiana: ”Lukekaa koko elämänne hyvää kirjallisuutta.” Se oppi tarttui.

En erottele taide-elokuvia ja hömppäelokuvia. Myös b-elokuvissa voi olla huikea määrittely ja inhimillinen totuus. Olennaista on ihmisen käsiala, ohjauksellinen idea tai päälause.

Pidän lapsellisena sitä, että aikuiset ihmiset käyvät suu auki katsomassa uusia kolmiulotteisia elokuvia. Teknologia ei merkitse yhtään mitään. Perustotuus voi löytyä opiskelijan harjoitustyöstä, josta näkee, että sen takana on ihminen.

Aki Kaurismäki sanoo, että se hieno Suomi on menetetty. Jotain semmoista on kyllä tapahtunut. Vanhojen elokuvien Suomi voi olla kuvitteellinen, mutta mieluummin näkisin niiden hengen täällä, enkä tätä itsekkyyttä. Minua surettaa yhteisöllisyyden, viattomuuden ja luottavaisuuden katoaminen.

Minulla on palanut päreet tästä mielettömästä ahneudesta, mikä lähti 1990-luvulta laukkaamaan. Valtionyhtiöistä kahmitaan rahaa ja eläkkeitä, ja sitten vielä kehdataan sanoa, ettei eriarvoisuus maassa ole lisääntynyt. Se on tehnyt Suomesta tunnistamattoman maan.

Pelkään jonkinasteista Suomen itsenäisyyden menetystä. Suomi on menossa siihen suuntaan, että täällä ei tehdä kohta mitään päätöksiä. Euroopan liittovaltio olisi viimeinen tikki. Palattaisiin sinne, mistä on tultukin – satelliitiksi.

En vieläkään ymmärrä suurinta osaa tärkeimmistä asioista. Olen aina haaveillut, että ymmärtäisin jotain luonnontieteistä ja teknologiasta, mutta olen jäänyt hirveän kapeaksi. Koulussa minulla oli viitoset näissä aineissa, ja se on jatkunut johdonmukaisesti.

Ilahduttaa, että nuoret ihmiset ovat monessa suhteessa paljon kypsempiä kuin oma sukupolveni oli. Niillä on hirveän jännä ironian taju. Niitä ei panna linssiin. Aikuisväestön henkinen kriittisyys on jo tukahdutettu.

Näille nuorille toivoisi lahjaksi jonkin 1960-luvun tapaisen onnenkantamoisen, jolloin koko maailma keksitään ja tulee sellaisia asioita, joiden puolesta halutaan toimia.

Hirveän vähän Suomessa on odotettavissa kansanliikkeitä. Ne ovat olleet hienoja kokemuksia.

Teksti Jorma Lehtola

Kuva Petri Mulari

Julkaistu: 18.7.2013