Apu

Mitä olen oppinut

Mitä olen oppinut

Juha Hänninen, 59, Terhokodin ylilääkäri: "Sanoin joskus potilaan läheiselle, että kuolema on arkinen tapahtuma, ja hän hermostui siitä. Opin, ettei niin voi sanoa ihmiselle, jonka läheinen on kuolemassa."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Hyvä kuolema ja loppuelämä ovat tärkeitä, etenkin läheisille. He saattavat joutua elämään asian kanssa monta vuosikymmentä. Se voi olla erittäin traumaattista.

On tavallaan fiktiota, että lääkäri parantaa. Lääkäri hoitaa oireita, niin myös saattohoidossa. Tärkeintä saattohoidossa on ihmisen aktiivinen tukeminen ja turvallisuuden tuominen.

Ihmiset selviävät vaikeista tilanteista, sillä ihmisellä on niin suuri elämänvoima. Vain pieni osa kokee tilanteensa täysin epätoivoisena, kun kuulee kuolevansa.

Moni potilaamme suree parisuhdesotkujaan tai sitä, että on laiminlyönyt lapsiaan. Voi olla, etteivät lapset tule katsomaan vanhempaansa kuolinvuoteelle, kun tämäkään ei välittänyt heistä.

Perhe ja arki ovat tärkeitä. Potilaamme toivovat, että saisivat viettää vielä aivan tavallisia hetkiä perheensä kanssa. Moni haluaa käydä kesämökillä sanomassa hyvästit. Kukaan ei halua käydä työpaikallaan, vaikka vietämme siellä niin paljon aikaa. Työ on vain työtä.

Kuolema tulee useimmiten rauhallisesti ja nukkuessa. Siinä ei ole suurta dramatiikkaa. Sanoin joskus potilaan läheiselle, että kuolema on arkinen tapahtuma, ja hän hermostui siitä. Opin, ettei niin voi sanoa ihmiselle, jonka läheinen on kuolemassa. Kaikella mitä sanoo voi olla suuri merkitys. Jos sanoo jotakin tyhmää, se voi tulla vastaan vuosienkin päästä.

Kuolemaan ja hautajaisiin liittyvät rituaalit ovat merkityksellisiä asioita. Surevalle ihmiselle sanon mieluiten yksinkertaisesti: "Otan osaa." Hienompaa ilmaisua en ole keksinyt.

Carpe diem eli tartu hetkeen on yksi ydinajatuksistani. Asioita ei saa lykätä kauemmaksi. Terhokodin henkilökunnan kanssa lisäämme lauseen loppuun usein "jos olen vielä elossa". Se on tavallaan taikauskoa: jos suunnittelee liikaa tulevaa, voikin käydä huonosti.

Toisille ei saa tehdä vääryyttä. Me kaikki sähläämme elämässämme, mutta niistä täytyy ottaa opiksi.

Suurin sähläykseni liittyy tapaan, jolla ensimmäinen avioliittoni päättyi. Opin, että kannattaa puhua ennen kuin alkaa tehdä päättömiä asioita.

Raha ei ole merkityksellistä. Tietysti minun on helppoa sanoa näin, kun olen hyvin toimeentuleva ihminen. Mutta en ymmärrä, että rahaa pitäisi lähteä esimerkiksi sijoittamaan, jos sitä on jo valmiiksi.

Sillä mitä muut ajattelevat, ei ole suurta merkitystä. Nuorempana minulle oli erityisen tärkeää yrittää ylläpitää itsestäni kuvaa fiksuna lääkärinä. Enää minulla ei ole minkäänlaista painetta sitä ylläpitää.

Pyöräillessä aistin ympäröivää maailmaa. Opin käyttämään kypärää, kun lääkärikollegani näytti, mitä hänen kypärälleen oli kaatuessa käynyt. Siitä oli murtunut suuri pala, joka ilman kypärää olisi voinut hyvin olla pala kalloa.

Onni tulee kaikesta siitä, mitä teemme. Hetkestä keväällä, kun jäät ovat lähteneet ja istun rannassa katsomassa vesilintujen paluuta. Lapsenlapsen ristiäisistä, jolloin 40 läheistä ympäri maailman kokoontuu rintamamiestalomme olohuoneeseen.

Teksti Meri Nykänen

Kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 21.6.2013