Apu

Mitä olen oppinut



Mitä olen oppinut

Claes Ohlsson, 64, elokuvaohjaaja: "Olen huolehtinut aina terveydestäni, ja yhtäkkiä olenkin silmätysten kuoleman kanssa."
Teksti Apu-toimitus

Asuin lapsena Töölössä, aivan Pallokentän laidalla. Olimme ainut ruotsia puhuva perhe talossamme. Kun astuin rappukäytävään veljeni kanssa, vaihdoimme automaattisesti suomeen, ettei olisi alettu hurritella. Enemmistö määräsi kielen, mutten kokenut sitä ongelmaksi. Meistä tuli sujuvasti kaksikielisiä.

Kahdesta kielestä oli minulle monenlaista hyötyä. Pystyin lukemaan ruotsalaisia lehtiä, kuten Levande livet ja Lektyr, sekä poikien seikkailukirjoja. Kielet avaavat portteja toisiin maailmoihin; tiesin monista asioista enemmän kuin muut lapset pihapiirissämme.

Olen sitä sukupolvea, jonka aikana nuorisokulttuuri syntyi. Elokuvateattereitakin oli paljon, ja talossamme asui Bio Axan koneenkäyttäjä. Hän päästi katsomaan Tarzania ja Zorroa, mutta myös ikäisiltämme kiellettyjä leffoja, kuten Elviksen Puoliverinen. Jo silloin sain kipinän elokuvaan.

Minun piti lähteä opiskelemaan elokuvaa, mutta Pasilan elokuvakoulun opiskelijat olivat järjestäneen opintoseisauksen juuri pääsykokeiden aikaan. Keksin hakea lukemaan filosofiaa Helsingin yliopistoon, koska pääsin sinne suoraan arvosanoillani.Elokuvanteossa tarvitaan jäsentämistaitoa ja analysointikykyä, ja juuri ne avut olen saanut filosofianopinnoistani.

Koulua käymättömän oli hankala päästä alalle. Siksi minun piti perustaa veljeni kanssa tuotantoyhtiö. Kinoproduction Oy on nykyisin vanhin yhä toimiva elokuvayhtiö.

Nykytekniikan mahdollisuuksista huolimatta Suomessa tehdään todella vähän kokeellisia elokuvia. Se on harmi. Elokuva-alaltamme puuttuu tyystin se, mitä kirjallisuudessa kutsutaan runoudeksi.

Elokuvatuottajia on turha kadehtia. Työ on todella rankkaa – joka päivä pitää pystyä oppimaan uutta ja sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Ohjaajaksi aikovalle sanoisin, että hänen pitää pystyä tunnistamaan ominaislaatunsa ja toteuttaa sitä. Lainaan usein äitiäni: "Mitään ei tuu tehtyä, jossei pane jalkaa toisen eteen."

Minulla on kolme tytärtä, joista kaksi on tv- ja elokuva-alalla, mutten ole tietoisesti vaikuttanut heidän uravalintaansa. Tyttöjen kasvattaminen on isille erilaista kuin äideille, mutta vanhempien esimerkki on lopulta tärkeintä. Ja avoimuus. Omat vanhempani tukivat minua aina sataprosenttisesti, niin olen yrittänyt tehdä itsekin.

Kun sairastuin viime vuonna yllättäen, ajattelin ensimmäiseksi lapsiani ja lastenlapsiani – näenkö heitä enää koskaan? Olen huolehtinut aina terveydestäni, ja yhtäkkiä olenkin silmätysten kuoleman kanssa. Vertaistuen saaminen kriisitilanteissa on ensiarvoisen tärkeää. Minä sain avun läheltä, ystävältäni Aku Louhimieheltä, joka on käynyt läpi saman sairauden. Omaisillani oli vaikeampaa. Minun tehtäväkseni jäi rauhoittaa heitä. Nyt olen voiton puolella. Aion elää pitkään ja tehdä elokuvia vielä 80-vuotiaana!

Menetin hoitojen aikana makuaistini, ja kun se vähitellen palasi, maistoin ensimmäiseksi lapsuudesta tuttuja makuja. Se oli todella hämmentävää. Ymmärsin, miten monesta kerroksesta ihmismieli rakentuu ja miten suuri merkitys lapsuudenajan kokemuksilla onkaan. Niin moni asia periytyy sittenkin lapsuudestamme.

Teksti Mika Wickström

Kuva Timo Villanen

Julkaistu: 31.5.2013