Apu

Mitä olen oppinut



Mitä olen oppinut

Lauri Ihalainen, 66, työministeri: "Työni kiivaudesta huolimatta yritin rakentaa pojalleni Antille turvallisen elämänpiirin."
Teksti Liisa Talvitie

Työläisperheessämme ei ollut rahaa tuhlattavaksi asti. Henkisesti voi olla silti rikas, jos kodin ilmapiiri on rakastava, kuten kotonani Pihtiputaalla. Isäni oli kaivinkoneenkuljettaja, äitini työskenteli R-kioskilla ja siivoojana.

Vanhempani välittivät ja olivat kiinnostuneita meidän kolmen lapsen tekemisistä. Kotini oli salliva ja ulospäin suuntautunut. Olin murrosiässä villi, mutta sain kokeilla omia siipiäni. Se oli oikealla tavalla huolehtimista ja välittämistä.

Työn arvostus iskostui minuun jo nuoresta pitäen. Teimme kaikki kesät töitä, ja huomasin, miten sanonta "työ luo työtä" pitää paikkansa. Työ ei ole vain toimeentulon keino, vaan tärkeä osa elämää.

Yhteisöllisyyden merkitys näkyi meillä kotona. Olen kolmannen polven demari, ja työväentalo oli isälleni kuin toinen koti. Osallistuin jo varhain kuoro- ja tanhuharrastuksiin ja näin tällaisen yhteiskunnallisen osallistumisen merkityksen. Korostan yhteisöllisyyden merkitystä myös syrjäytymisen ja köyhyyden estämisessä.

Olenko elänyt hyvien tähtien alla, sillä elämässäni ei ole ollut kovin synkkiä vaiheita? Siinä on ollut rosoisuutta ja kuoppia, kuten jokaisen elämässä, mutta ei ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Teini-iässä oman identiteetin hakeminen oli yksi murrosvaihe.

Korkeakouluni on ollut työelämä. Kun minut valittiin SAK:n puheenjohtajaksi vuonna 1990, Suomessa elettiin kriisiaikoja. Aika oli henkisesti raskasta, piti tehdä kovia ratkaisuja, mutta ammattiyhdistysliikettä arvostettiin varsinkin työttömien keskuudessa. 1990-luvun alku oli koirakouluni, ja se jätti minuun tietyn varovaisuuden jäljen.

Syvimmät kokemukset elämässä liittyvät ehdottomasti yksityiselämään. Nykyisen vaimoni Marjan löytäminen ja perheen perustaminen on ollut kaikkien hienointa, mitä olen kokenut. Ilman perheen tukea en olisi jaksanut hoitaa töitäni.

Työni kiivaudesta huolimatta yritin rakentaa pojalleni Antille turvallisen elämänpiirin. Lapsuus ja nuoruus ovat niin ohikiitävä hetki, että revin aikaa ollakseni hänen kanssaan.

Valintoja voi työssä tehdä aina, enkä lähtenyt iltaistuntoihin, jollei ollut pakko. En voi kehua, että kodin asiat olisivat jakautuneet tasan vaimoni Marjan kanssa. Marjan vastuu on ollut suurempi. Arki vaati suunnittelua Antin ollessa pieni, ja elämäni oli tuolloin ehkä liian työkeskeistä. Nyt Antti on 20-vuotias ja muutti viime marraskuussa yhteen tyttöystävänsä kanssa.

Solidaarisuus on kantava arvo elämässäni. Meidän on oltava solidaarisia myös maailmanlaajuisesti ja tavoiteltava suurempaa oikeudenmukaisuutta. Välittämisen yhteiskunta estäisi yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, ja kaiken markkinahumun keskellä välittäminen nousee tärkeäksi arvoksi. Onneksi suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus koulutukseen varallisuuden tasosta huolimatta.

Olen utelias oppimaan enkä mene kokouksiin lukematta papereita ennakkoon. On luotettava virkamiesten osaamiseen, koska aika ei riitä kaikkeen. Kun tulin ministeriksi, tein huoneentaulun asioista, jotka haluan hoitaa. Siitä täytyy pitää kiinni, koska innostun helposti.

Teksti Liisa Talvitie

Kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 10.5.2013