Apu

Mitä olen oppinut

Mitä olen oppinut

Severi Mattila, 78, lääketieteen emeritusprofessori: "Sairaus on mahtava vastustaja."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Aloitin sydämensiirrot Suomessa vuonna 1985. Rohkenin ryhtyä siihen, koska olin saanut vuoden stipendillä koulutuksen Yhdysvalloissa Stanfordin yliopistosairaalassa, samassa paikassa kuin eteläafrikkalainen Christian Barnard, joka teki maailman ensimmäisen sydämensiirron 1967.

Sattumallakin on merkitystä. Pääsin Stanfordiin Olof Palmen ansiosta: hän marssi Vietnamin sotaa vastaan, joten ruotsalainen ei voinut saada Amerikan-stipendiä. Skandinaavinen kiintiö jäi suomalaisille ja satuin pääsemään. Sattuma on näyttänyt voimansa monta kertaa.

Sairaalamaailmassa vallitsi ennen tiukka hierarkia, kuin sotaväessä. Leikkaussalissa demokratisoituminen tapahtui 1980-luvulla. Tiimi ei toimi, jollei luoteta toisiin ja puhuta suoraan. Ei sydänleikkaus ole niin sähäkkää tai dramaattista kuin televisiosarjoissa, vaan sujuvaa puurtamista. Sitä on myös romantisoitu.

Huumori rikastuttaa yhteisöä, mutta se vaatii hyvää arvostelukykyä ja ihmistuntemusta. Joissakin kireän tunnelman tilanteissa se on välttämätöntä. Leikkauksessa kiristynyt ilmapiiri voi haitata toimenpiteen etenemistä.

Lääkärin paras kiitos on se, että potilas voi hyvin. Sairaus on mahtava vastustaja. Sitä tulee kuunnella, päästä oikeaan diagnoosiin, selvittää, mitkä ovat potilaan edellytykset selvitä ja mikä on paras hoitokeino juuri hänelle. Sairautta ei voi parantaa mahtikäskyllä, vaan oikealla tiedolla.

Maailmalta oppii uusia asioita, myös sen, mikä on hyvää omassa maassa. Saa avarakatseisuutta, erilaisuuden hyväksyntää. Ennakkoluulot ovat kuvitelmiamme ja usein aikakausisidonnaisia. Ihmiset ymmärtävät väärin toistensa tarkoitusperiä, hyvienkin hankkeiden edistäminen vaikeutuu. Kommunikaatio ja perustelu ehkäisevät ennakkoluuloja.

Kunnianhimo on eteenpäin ajava positiivinen voima. Jossittelu voi auttaa ihmistä hoitamaan asiansa paremmin seuraavalla kerralla, muuten se on energian tuhlaamista. Luovuus synnyttää uutta. Luovuus yhdistettynä tutkimukseen vie kehitystä eteenpäin. Omassa tutkimustyössäni arvokkain löytö oli PSA:n (prostata spesifinen antigeeni) löytyminen 1967. Sitä käytetään yhä eturauhassyövän paljastamisessa ja hoidon seurannassa.

Pelkoa en ole tuntenut. Olen saanut elää ympäristössä, jossa olen voinut luottaa läheisimpiin ihmisiin.

Heitä ovat olleet Hämeenkyrön lapsuudenkodissa vanhemmat, viisi sisarta ja yksi veli, oma perhe: vaimo ja viisi lasta, 15 lastenlasta; kollegat töissä ja ystäväperheet.

Eläkkeellä on kivaa, saa olla rauhassa, on vapaus. Näin vanhemmiten ei pysy kunnossa, jollei yritä huolehtia kropastaan. Kaikki on hyvin, jos kunto säilyy. Lastenlapsia on mukava kuskata.

Kirjoitin muistelmat. Pistin ne piiloon: ei kannata julkaista. Ne ovat niin subjektiivisia ja pienen piirin asioita. Olen aina ollut tavoitehakuinen, yrittänyt aika lailla laput silmillä edetä jotain päämäärää kohti. Laajempi observointi on jäänyt.

Hyvän kirjailijan pitää ymmärtää asioita vähän avarammalla katseella kuin tällaisen fakki-idioottilääkärin.

Teksti Raila Kinnunen

Kuva Timo Pyykkö

Julkaistu: 3.5.2013