Luin oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, kun opiskelijapolitiikka alkoi viedä mukanaan. Vanhempani muistuttivat, että opiskelut pitää hoitaa kunnialla loppuun ja tutkinto suorittaa.

Oppi oli, ettei politiikka elantoa takaa, se on harrastus. Kunnon ammatti pitää hankkia.

Kun tein ensimmäisiä puheitani, isä opetti, että puhe tehdään ihmisille ja viestin pitää olla selkeä ja ymmärrettävä: "Mieti tarkkaan, mitä haluat sanoa."

Työni Brysselissä on tehnyt minusta kriittisemmän EU:ta kohtaan. Kannatan eurooppalaista yhteistyötä, mutta haluaisin muuttaa monta asiaa. Olen Brysselissä puolustamassa Suomea ja suomalaisia näkemyksiä. Ellemme itse pidä puoliamme, kukaan toinen ei sitä tee.

Nautin työstäni, jota saan tehdä eri kansallisuuksien kanssa. Kun menen hissillä toimistooni yhdeksänteen kerrokseen, kuulen monia kieliä – se on virkistävää. Olen ajan hermolla ja aina löytyy joku tuttu, joka kertoo oman maansa haasteista.

Olen oppinut, että yhteistyötä tarvitaan – sellaista, joka helpottaa ihmisten arkea. Ei EU:sta mitään maailmanvaltiota pidä rakentaa, se olisi byrokraattinen ja kaukana ihmisten elämästä ja ongelmista.

Historia ja kolonialismi vaikuttavat valtavan paljon EU:n päätöksenteossa. Jäsenmaiden päätösten ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee esimerkiksi niiden historiaa, sotia ja aluemenetyksiä. Monet vanhat emämaat pitävät entisiä siirtomaitaan yhä ikään kuin läänityksinään.

Pohjalaisuus on osa minua. On tärkeää, että ihmisellä on juuret ja siivet. Juuret ovat pohjalaisuudessa, siivet eurooppalaisuudessa. Pohjalaisuus antaa sitkeyttä, mutta toivottavasti ei liikaa jääräpäisyyttä.

Vaikein hetki politiikan urallani on ollut ero pääministerin tehtävistä. Se opetti paljon. Elämän rosoisuus antaa syvyyttä. Lopulta tärkein opetus oli se, että näin, ketkä ovat ystäviäni ja ketkä vallan liepeillä siipeilijöiltä.

Hienoja hetkiä on silti ollut paljon, paljon enemmän kuin pettymyksiä. Olen saanut tavata ympäri Suomea mukavia ihmisiä ja saanut politiikan kautta ystäviä ja mielenkiintoisia tuttavuuksia – elää täyttä elämää ja tehdä mieluisaa työtä.

Julkisuudesta olen oppinut sen, ettei sitä voi oppia.

En voi sanoa, että olen niin täydellinen ihminen, etten olisi tehnyt erehdyksiä. Tärkeää on, ettei toista samoja virheitä, vaan ottaa opiksi.

Olen sairastanut rintasyövän. Se pysäytti ja opetti arvostamaan terveyttä. Syöpä jätti myös pienen pelon uusiutumisesta. Luulen, että se on perin normaalia. Jos olen jostain kohtaa kipeä, asia tulee mieleen.

Vielä en osaa ajatella muistokirjoituksia. Ranskalaista elokuvaohjaajaa Louis Mallea mukaillen: "Ei tarvitse muuttaa koko maailmaa, jotta ihmisen suku säilyisi. Riittää, kun rakentelemme pieniä inhimillisyyden saarekkeita sinne tänne."

Toivon, että olisin pystynyt niitä inhimillisyyden saarekkeita jonnekin rakentelemaan.

Teksti Susanna Luikku

Kuva Timo Pyykkö