Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut?

Mitä olen oppinut?

Kari Mäkinen, 58, arkkipiispa. "Tummat sävyt opettavat, kuinka ihminen valottomuuden ja kuoleman edessä ei näe mitään."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Lapsuuden maisemasta jäi pysyvä tietoisuus: tänne kuulun. Siksi kasvatin omat lapseni samassa ympäristössä.

Asuimme Porin lähellä maaseutumaisesti omakotitaloa, jonka isolta tontilta saimme omenat ja perunat. Naapurissa laidunsivat lehmät. Opin tiettyyn omavaraisuuteen, johon nyt ei ole mahdollisuutta.

Kotini sijaitsi 1950-luvun tavallisessa työläisympäristössä. Työn merkitys valkeni luontevasti, selkeästi ja pysyvästi.

Sielunmaisema oli hyvä ja myönteinen, muttei erityisen kirkollinen tai uskonnollinen. Poikakerhossa oppi kisaamaan niin Raamattu-tiedossa kuin hiihdossa.

Ei silloin erityisesti harrastettu. Yhdessäolo luontui huomaamatta, kun heittelimme peltotiellä omatekoista keihästä.

Iso muutos oli 10-vuotiaana muutto kerrostaloon Tampereelle ja kouluun. Murros osui rippikouluun, kun ensi kertaa yritin hahmottaa, kuka minä ihmisenä olen.

Vastaus löytyi uskonnollisesta elämänpiiristä ja seurakuntanuorista, joiden parissa opin olemaan omana itsenäni.

1970-luku oli maailmanparannuksen aikaa Pyynikin seurakuntasalillakin, jossa keskustelimme edelleen tärkeästä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Pyhäisin tapasimme Aleksanterin kirkon parvella jumalanpalveluksessa. Kirkossa olemisesta tuli kotoisa osa elämää.

Tuolloin saarnoja tärkeämpää oli yhdessäolo hetkessä. Yksinäisyyden murtamisen merkitystä en koskaan korosta liikaa.

Tulevaisuus ei nuorena paljon askarruttanut. Kirjallisuuden opiskelu oli vaihtoehto. Runoudesta löytyvät sanat sille, mitä muuten on vaikea ilmaista.

Ihan samoin Raamatussa puhutaan elämän peruskysymyksistä symbolien ja metaforien kielellä. Jeesuksen puheissa ei ole oleellista,  ovatko ne faktaa vai fiktiota, vaan että niissä kerrotaan Jumalasta.

Viime kädessä tarinat saavat merkityksensä kustakin lukijasta, ja siitä vinkkelistä itsekin luen yleistä- ja kirkkohistoriaa.

Tieni papiksi ei auennut identiteettikriisistä, johon teologia on ratkaisu. Uskosta opin, ettei se suinkaan ole muuttumaton.

Arkkipiispuus tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden katsoa elämää. Mutta koska olen oppinut ottamaan eri työt jatkumona, viran kokonaismerkitys on vielä avoin.

Pääsiäistä opetin koulun uskontotunneilla kirkkotekstiilien liturgisin värein. Violetin epätietoisuuden ja pelon kautta siirrytään pitkäperjantain täysmustaan.

Tummat sävyt opettavat, kuinka ihminen valottomuuden ja kuoleman edessä ei näe mitään. Jumala on silloinkin jossakin lähellä. Pääsiäisaamun auringosta jo pilkistää voiton merkkinä vapauttava keltainen.

Avioliitto ja neljän tyttäreni syntymät ovat muokanneet minua enemmän kuin mitkään muut yksittäiset tekijät.

Vapailla olen pienestä lähtien onkinut. Kaivan madot, nousemme vaimon kanssa veneeseen, järvi tyyntyy, aurinko laskee. Siinä on saalista kerrakseen.

Teksti Hannu Koskela

Kuva Vesa-Matti Väärä

Julkaistu: 12.4.2013