Tie on aina majataloa parempi. Miguel de Cervantesin (1547–1616) ajatelma sopii minulle.

Elämän tarkoituksen väärin käsittäneet suhtautuvat menestykseen kuin majataloon, jonne päästyään he luopuvat leikistä. Todellisuudessa ei ole majataloa. On vain tie, ja tärkeää on matkatessa opittu.

Valmentajia on vain kahdenlaisia. Niitä, jotka ovat saaneet potkut, ja niitä, jotka tulevat saamaan potkut. Jotkut valmentajat saavat lähteä jo ennen ensimmäistä ottelua. Aina ei edes menestys riitä.

Potkut saatuaan valmentaja on enemmän kuin yksin. Pahinta on, että ratkaisusta ei ilmoiteta tai jutella.

Pettymykset löylyttelen nopeasti saunassa. Toki olisi ollut helpompi aloittaa syntyperäisenä italialaisena tai espanjalaisena kuin suomalaisena.

Valmentajat tarvitsevat pelaajia – työntekijöitä – mutta saavatkin joukon ihmisiä. Itse pyrin tulemaan pelaajien kanssa toimeen ja kohtelemaan kaikkia yksilöinä.

Jokainen meistä käy kehumalla.

Synnyin Rovaniemellä. Isä oli Karjalasta, äiti Savosta. Kotona opin, että nöyryys ja ystävällisyys eivät ole pahoja ominaisuuksia. Nyky-yhteiskunnassa ne ikävä kyllä koetaan turhan usein heikkouksiksi.

Kentän vieressä asuessamme harrastin kavereiden kanssa jopa pikaluistelua. Jalkapallo vei lopulta voiton. Tuolloin olisi pitänyt keskittyä myös kouluun ja kieliin.

Äitini toivetta päästä oikeisiin töihin en ole täyttänyt. Yritin 1970-luvulla STK:ssa. Opiskelin myös yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistossa ja Sanomilla toimittajaksi. Ura kiinnosti jo lapsuudessa, kun radion ääressä matkin Pekka Tiilikaista ja selostin urheilua kilpaa hänen kanssaan.

Oikean työuran on aina keskeyttänyt päähäni osuva pallo. Näin kävi myös, kun pääsin valmentajakouluun Saksan Kölniin. Kuusi maata on tullut kierrettyä jalkapallon perässä, eikä tämä olisi onnistunut ilman perheeni tukea. Vaimoni kanssa avioliittovuosia on kertynyt jo yli 40.

Unkarissa luottokapteenini pyysi haukkumaan koko joukkueen. Kun sen kerran ihan syystä tein, hän kiitti. Olivat siellä tottuneet saamaan kaiken ylhäältä.

Kreikassa kerroin joukkueelle antiikin ajan Spartasta, Leonidaksesta ja Thermopylaista. Porukka hämmästeli, mistä tuo mies tietonsa on hankkinut.

Mitä parempi henki joukkueella on, sitä parempi on myös tulos. Lahjakkaita pelaajia on pilattu enemmän liialla kuin liian vähällä harjoittelulla.

Jalkapalloa opiskelen kymmenisen ottelua viikossa. Seuraan myös ampumahiihtoa, joka on hienoimpia urheilulajeja.

Tiellä oppimastani luennoin firmoissa ja yhteisöissä, jatkan Ylen studiossa ja uneksin – josko vielä pääsisin valmentajaksi jalkapallojoukkueeseen.

Ilman haaveita ei ole elämää. Myöhemmin olen tajunnut myös, että vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin.

teksti Hannu Koskela

kuva Kari Kaipainen