Apu

Mitä linnuille ruoaksi? Näin ruokit lintuja talvella ja vältät ongelmat

Tuhannet suomalaiset auttavat talvehtivia lintuja ruokkimalla niitä kylmän talven yli. Avun luontomies Kimmo Ohtonen kävi poimimassa tärkeitä neuvoja lintuasiantuntija Aleksi Lehikoiselta.
Kuvat Kimmo Ohtonen

Siirtymä loppusyksystä talveen on luontoihmiselle odotuksen täyttämää aikaa. Päivät lyhenevät ja pimeys lisääntyy, mutta kohta harmaa takapiha täyttyy elämästä, kun Pohjolassa talvehtivat siivekkäät ottavat lintulaudan omakseen.

Innokkaimmat harrastajat ovat varhain syksyllä varanneet autotalliin siemen- ja talivarastot koko talveksi. Kun ensimmäiset pikkulinnut ilmestyvät ruokintapaikalle, se on vuoden epävirallinen merkkipäivä.

Talven lähestyessä pikkulinnut tankkaavat vimmatusti ja täyttävät ravintovarastojaan. Pohjolan talvi ei tunne armoa. Tuhannet suomalaiset auttavatkin Pohjolassa sinnitteleviä siivekkäitä ruokinnan avulla.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tilastojen mukaan Suomeen tuotiin linnunruokaa vuonna 2015 yli 12,5 miljoonaa kiloa. Kolmea vuotta aikaisemmin sama luku oli yli neljä miljoonaa kiloa pienempi. Näyttääkin siltä, ettei lintujen ruokinnan suosio ole hiipunut. Ruokintapaikkojen määrä ei ole kasvanut, mutta ihmiset kuluttavat yhä enemmän rahaa linnunruokaan ja kattavat pöydän koreaksi linnuille. Kauppojen hyllyt pursuavatkin auringonkukansiemeniä, pähkinöitä, talipalloja ja läskinpaloja.

Töyhtötiaisen kanta on ­2000-luvulla puolittunut sen elinympäristöjen, vanhojen ­metsien, kadotessa hälyttävää vauhtia. Se kovertaa pesänsä ­lahopökkelöön mutta voi ottaa kodikseen myös pöntön.

Muutama perusvinkki on hyvä tietää ruokintaa aloittaessa. Talipötkö kannattaa suojata ristikolla, etteivät näätä ja muut pienpedot vie sitä mennessään. Pähkinät on hyvä murskata pieniksi paloiksi, jotta ne ovat pikkulinnuille sopivan kokoisia.

Minkälaista ravintoa lintuasiantuntija ja Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoinen käyttää omalla ruokintapaikallaan? Hän on ruokkinut lintuja koko ikänsä, viimeiset kymmenen vuotta takapihallaan Karjaalla.

Luonnontieteellisen ­keskusmuseon intendetti Aleksi Lehikoinen on tutkinut muun muassa sitä, miten ­ilmastokriisi ja ympäristön muutokset ovat vaikuttaneet maamme lintukantojen ­kehitykseen. Vapaa-ajallakin hän viihtyy metsässä lintuja seuraamassa.

– Suosin kotimaisia raaka-aineita, kuten kauraa, jota hommaamme sukulaisilta. Olen huomannut, että esimerkiksi mieluusti seuraamani keltasirkku ei syö kuorellisia auringonkukansiemeniä vaan kauraa. Vierastan myös ajatusta, että rahtaamme miljoonia kiloja siemeniä ulkomailta, kun lintujen ruokaa voidaan tuottaa riittävästi kotimaisin voimin, tutkija ja lintuharrastaja kertoo.

Lehikoinen suosii myös lyhteitä, sillä hän on havainnut niiden olevan valttikortti lintujen houkuttelussa paikalle.

– Linnut havaitsevat lyhteet jo kaukaa korkeuksista ja löytävät näin ruokintapaikan tehokkaasti. Varsinkin jos naapureiden kanssa on kisaa siitä, kenen pihalla on eniten eri lajeja, kannattaa pistää pari lyhdettä ruokintapaikalle, Lehikoinen nauraa.

Ruokinta aloitetaan vasta pakkasilla

Maantieteellinen sijainti vaikuttaa lintujen talviruokinnan aloittamiseen. Pohjoiseen ensilumi voi sataa jo syyskuussa, kun taas etelässä näin tapahtuu usein vasta joulukuussa. Jos silloinkaan.

Asuinpaikasta huolimatta ruokinta on hyvä aloittaa vasta sitten, kun pakkasta on myös päivällä ja maanpinta alkaa jäätyä. Tällöin lintujen ravinnontarve lisääntyy, samalla kun hyönteisten löytäminen vaikeutuu. Heti ensimmäisten yöpakkasten jälkeen ei siis tarvitse kiirehtiä, vaan kannattaa tarkkailla päivälämpötiloja. Ruokinnan aloittamisella lauhalla säällä voi olla jopa haitallisia seurauksia luonnolle.

– Trikomonoosi-niminen alkueläin havaittiin alun perin ruokintapaikkaseurannassa Britanniassa vuonna 2005, ja sieltä se levisi muualle. Suomessa se havaittiin vuonna 2008. Tämä on todistetusti aiheuttanut viherpeippokannan romahduksen meillä päin. Vuoden 2008 jälkeen Suomen viherpeippokanta on yli puolittunut, Lehikoinen selittää.

Alkueläin elää linnun kuvussa ja estää sitä nielemästä. Tauti leviääkin helposti siemenistä, jotka lintu on oksentanut maahan. Siksi lintujen kansoittamat ruokintapaikat ovat sulan maan aikaan erityisiä tautikeskittymiä. Tauti elää vain lämpimissä ja kosteissa oloissa, joten pakkasten tullen tautiriski katoaa.

– Lämpimällä säällä linnut liikkuvat pitempiä matkoja kuin pakkasella, mikä lisää taudin laajenemisen vaaraa. Lisäksi on hyvin mahdollista, että viherpeipon ohella myös muut lajit ovat vaarassa saada tartunnan, joten suosittelisin välttämään ruokintaa plusasteilla.

Välillä kuulee sanottavan, että liian aikaisin aloitettu talviruokinta voi houkutella muuttavia lajeja jäämään talveksi, mikä koituu myöhemmin niiden kohtaloksi. Tutkija Aleksi Lehikoinen ei pidä tätä suurena riskinä.

– Ne linnut, jotka haluavat muuttaa, tekevät niin joka tapauksessa. Ne voivat napata ravintoa mennessään ennen kuin jatkavat matkaansa. Enemmänkin näen niin, että ruokinnalle jäävät sellaiset yksilöt, jotka eivät pysty esimerkiksi siipirikon tai muun haaverin takia muuttamaan. Näin ne voivat pärjätä ruokinnan avulla jonkun aikaa tai jopa toipua ihmisen läheisyydessä.

Metsien väriläiskä punatulkku on ­tuttu näky lintulaudoilla. Tämä ­jykevänokkainen peippolintu napsii­ mielellään auringonkukansiemeniä, murskattuja pähkinöitä ja kauraa.

Lintulauta on syytä pestä säännöllisesti

Kun ensimmäiset linnut ilmestyvät ruokintapaikalle, Lehikoinen tarkkailee niitä siltä varalta, että joukossa olisi sairaita yksilöitä.

– Jos on merkkejä siitä, että paikalla on pörröisiä tai sairaan oloisia passiivisia lintuja, kannattaa viheltää peli hetkeksi poikki ja siivota ruokintapaikka huolellisesti, Lehikoinen kertoo.

Hän muistuttaa, että tautien ehkäisemiseksi on tärkeää pestä ruokinta-automaatit ja laudat tulikuumalla vedellä säännöllisesti. Tämän lisäksi ruokinnan alapuolella oleva maa tulee puhdistaa ruoantähteistä ja lintujen ulosteista.

– Lintujen talviruokinta tuo paljon iloa, mutta on tärkeää hoitaa myös ruokintapaikkaa. Puhtaus on kaiken A ja O. Lintuja seuratessa on hyvä tarkkailla, että vierailijat näyttävät olevan kunnossa.

Lintulauta tuo alueen lintulajeja yhteen, ja meno on vauhdikasta koko valoisan ajan. Valitettavasti välillä joku nälkäisistä siivekkäistä erehtyy lentämään päin ikkunaa.

Omasta lapsuudestani muistan ne kauhun hetket, kun kuului korvia särkevä pamahdus ja tiesin heti, mitä oli tapahtunut. Meillä oli kotona valmiina pyyhe, vesikuppi ja pieni laatikko, jonne laitoimme kovan onnen soturin toipumaan. Muistan edelleen sen tunteen, kun punatulkku tai tintti toipui ja saimme vapauttaa sen takaisin luontoon. Tosin näin jälkiviisaana täytyy tunnustaa, että teimme äitini ja veljeni kanssa yhden merkittävän virheen. Toimme loukkaantuneen linnun ulkoa pakkasesta sisälle kylpyhuoneeseen hoidettavaksi.

– Varsinkin kovalla pakkasella on parempi, ettei lintua viedä sisälle lämpimään, koska niin suuri lämpötilan ero voi olla liian raju sokki. Sen sijaan linnun voi viedä laatikossa suojaan hieman viileämpään tilaan, kuten autotalliin ja terassille, ja seurata siellä sen vointia. Kankaan levittäminen laatikon ylle on hyväksi, sillä lintu voi kokea turvaa pimeässä.

Viherpeippo on kellanvihreä rinnasta, selkäpuoli on harmaan vihreä. Ruokinnalla on vaikutus lintujen pesimämenestykseen.

BirdLife Suomen arvioiden mukaan maassamme havaitaan runsaat 240 lintulajia, joista noin 70 on ympärivuotisia asukkaita. Tämä tarkoittaa miljoonia lintuyksilöitä.

Meillä talvehtivat linnut ovat selvinneet Pohjolan talvesta jo ennen kuin ihminen harrasti niiden ruokkimista. Lukemattomat linnut eivät edelleenkään vieraile ruokintapaikalla vaan selviävät talvesta omin neuvoin. Esimerkiksi metsätintit kuusitiainen, hömötiainen ja töyhtötiainen varastoivat ruokaa syksyn aikana. Tosin näitäkin pikkutinttejä nähdään ruokinnalla erityisesti paukkupakkasten aikaan.

Moni siivekäs selviää ruokintapaikan energiarikkaan ravinnon turvin pahimmista pakkasjaksoista, varsinkin kun ravinnonsaannin ei tarvitse kuluttaa kallisarvoista energiaa. Esimerkiksi sinitiainen joutuu syömään jopa kolme kertaa oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen pakkasyön yli.

Lajin kehitystä ajatellen ruokinnalla on myös toinen merkittävä vaikutus.

– Ne yksilöt, jotka ovat pysyneet talviruokinnan avulla voimissaan, ovat keväällä kunnossa lisääntymään, millä on vaikutus linnun pesimämenestykseen, intendentti Aleksi Lehikoinen kertoo.

Ruokinnan vaikutukset näkyvät laajemmin tiettyjen lajien kannankehityksessä.

– Luonnollisesti lintukantojen kehitys on monen tekijän summa, mutta talviruokinta on ollut tiettyjen lajien kuten sini- ja talitiaisen kannannousussa avainasemassa.

Lehikoisen ruokintapaikalla vakituisia vierailijoita ovat sini- ja talitiaiset. Välillä lintuharrastajalla voi käydä tuuri.

– Muutama vuosi sitten matkasimme kevättalvella puolisoni kanssa varta vasten parinkymmenen kilometrin päähän, koska hän ei ollut vielä nähnyt valkoselkätikkaa luonnossa. Tikka näyttäytyi, mutta kun palasimme kotiin, seuraavalla viikolla komea yksilö ilmestyi takapihallemme ruokailemaan. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä. Tuon aamun jälkeen emme ole nähneet valkoselkätikkaa ruokapaikalla.

– Ikinä ei tiedä, kuka tulee talven aikana käymään. Jos seuraa oikein ahkerasti lintulaudan tapahtumia, voi saada vihiä siitä, miten kotiseudun lintukannat ovat kehittyneet, luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti pohtii.

Harmaapäätikka on yleistynyt vuosien saatossa, mikä näyttää johtuvan ilmaston lämpenemisestä. Aiemmin sitä tavattiin vain Etelä-Suomessa, mutta se on ­hiljalleen levinnyt pohjoiseen saakka.

Elinympäristön katoaminen on eläinlajien suurimpia uhkia

Talviruokintaa ei tulisi aloittaa liian aikaisin, mutta myöskään ruokinnan jatkamista pitkälle kevääseen tai kesään ei suositella.

– Ymmärrän hyvin, että ihmisillä voi olla houkutus jatkaa rakkaiden metsänaapuriensa ruokkimista, mutta tämä ei ole tutkimusten valossa luonnon edun mukaista. Keväinen ruokintapaikka houkuttelee oravia ja käpytikkoja, jotka käyvät samalla tyhjentämässä lintujen pesät munista ja poikasista. Liian pitkään keväälle jatketulla ruokinnalla onkin usein ikävät seuraukset. Kesäisin luonnossa riittää ruokaa luonnonvaraisille eläimille, Aleksi Lehikoinen kertoo. Hän suosittelee, että talviruokintaa aletaan lopetella suojakelien myötä.

Talviruokinta on todistetusti edesauttanut muun muassa tali- ja sinitiaiskantojen merkittävää runsastumista, mutta monia muita lajeja se ei pysty auttamaan. Esimerkiksi hömö- ja töyhtötiaiskannat ovat puolittuneet 2000-luvulla. Hälyttävä kantojen romahdus johtuu siitä, että niiden elinympäristöt, vanhat havumetsät, ovat kadonneet laajoilta alueilta.

Lehikoinen on miettinyt keinoja, joilla kuka tahansa meistä voisi auttaa maamme uhanalaisia lintulajeja.

– Käytämme vuosittain miljoonia euroja lintujen talviruokintaan, mikä on tietenkin hieno asia. Valitettavasti ruokinta ei kuitenkaan pysty auttamaan uhanalaisia lajeja, joiden selviytyminen kytkeytyy niiden elin­ympäristöön, kuten vanhaan metsään. Siksi olen miettinyt, että mitä jos ostaisimme talveksi halvempia kotimaisia tuotteita, kuten kauraa, ja lahjoittaisimme osan rahoista esimerkiksi Luonnonperintösäätiölle, joka ostaa lahjoituksilla vanhaa metsää suojelukseen. Kun tarpeeksi moni tekisi näin, voisi sillä olla merkittävä vaikutus maamme linnustoon, lintutieteilijä pohtii.

Kimmo Ohtonen kehottaa ­tutustumaan Luonnon­perintösäätiöön.

Tätä ideaa joutuu pohtimaan toimittajakin. Lintujen ruokinnan riemu on erityisesti siinä, että tietää auttavansa niitä selviytymään ankaran talven yli. Samalla pääsee seuraamaan aitiopaikalta eri lintulajien ja yksilöiden käyttäytymistä.

Mutta kun kysymys tulee keinoihin, joiden avulla voisimme parhaiten auttaa Suomen luontoa ja sen lukuisia uhanalaisia lajeja kuten töyhtö- ja hömötiaista, Lehikoisen ajatus on hyvä.

Elinympäristöjen katoaminen on luonnonvaraisten eläinlajien suurimpia uhkia koko maapallolla, myös Suomessa. Korjaamalla tätä perussyytä kuka tahansa voisi olla osa ratkaisua, vaikka tekojen positiiviset vaikutukset eivät näkyisi heti omalla takapihalla.

Julkaistu: 21.12.2019
Kommentoi »