Puheenaiheet
Apu

Mitä eduskunnan kulissien takana tapahtuu? Apu vietti päivän Eduskuntatalossa - tässä kattava reportaasi

Mitä eduskunnan kulissien takana tapahtuu? Apu vietti päivän Eduskuntatalossa - tässä kattava reportaasi

Tavalliseen työpäivään eduskunnassa mahtuu paljon sellaista, mitä kansalaiset eivät näe.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Talo vaikuttaa uneliaalta aamuyhdeksältä. Tavallinen torstaipäivä eduskunnassa on alkamassa, mutta väkeä siellä ei vielä paljon näy.

Pian alkavat valiokuntien kokoukset, sen jälkeen eduskuntaryhmien ryhmäkokoukset. Kello kuusitoista on vuorossa täysistunto istuntosalissa.

Eduskunnan kahvilan, legendaarisen kuppilan lasipintaiset pöydät kiiltävät puhtauttaan harvinaisessa marraskuun auringonvalossa. Muutama kansanedustaja ja turvatarkastuksen läpikäynyt vierailija istuu kahvilla.

Iltapäivällä kuppila muuttuu eduskunnan hermokeskukseksi. Valtioneuvoston tiedotuskin hoituu näppärästi siellä, kun ministerit saapuvat täysistuntoon.

Politiikan toimittajien sisäänlämpiävä veljeskunta on pitänyt omaa täysistuntoaan kuppilassa jo runsaan tunnin. Naurunremakkaa johtaa Ilta-Sanomien Timo Haapala. Häntä komppaa MTV:n uutisten toimittaja Jussi Kärki. Veljeskunnassa ollaan kavereita, mutta uutisskuupeista taistellaan melkein verissä päin.  

On kymmenen minuuttia aikaa täysistunnon alkuun. Kuppilassa alkaa säpinä.

Pääministeri Juha Sipilä rientää sisään juoksujalkaa ja siemaisee lasillisen vettä. Kimpussa on herhiläisen tavoin sinisten kansanedustaja, rovasti Kimmo Kivelä. Asiaa näyttää olevan paljon, pääministeri nyökkäilee ja siemaisee lisää vettä.

Sipilän eteneminen istuntosaliin keskeytyy vähän väliä. Monilla on pääministerille asiaa, mutta tämä työntyy melkein väkisin ovesta istuntosalin käytävälle ja sieltä saliin.

Eduskuntatalossa työskentelee kahdensadan kansanedustajan lisäksi vajaat neljäsataa virkamiestä.

Virkakunnan päällikkö on pääsihteeri. Tunnetuin on varmasti pitkäaikainen, vuosina 1992–2015 pääsihteerinä toiminut Seppo Tiitinen. Nyt pääsihteerin vastuullisessa toimessa on Maija-Leena Paavola.

Omissa huoneissaan työtä tekevät muun muassa valiokuntaneuvokset, -avustajat ja sihteerit, keskuskanslian väki, hallinto-osasto, turvaosasto sekä tieto- ja viestintäosasto.

Hallintovaliokunnan sihteerin, valiokuntaneuvos Ossi Lanton huoneen ovi on kolmannessa kerroksessa auki. Pistäydytään sisälle ja kuullaan, millaista työleiriä hän johtaa.

Huoneen nurkassa on ”Ossin hiekkalaatikoksi” nimetty pikkupöytä kuulemma leikkejä varten, mutta Ylitorniosta kotoisin olevan Lanton puheista pitää uskoa vain, jos hän sanoo, että se on ”valehtelematon tosi”. Pöydällä on muun muassa lasten ämpäri ja hiekkalapio.

Sukkelasti juttelevasta ja nauravaisesta Lantosta ei muodostu kuvaa kuivasta virkamiehestä eikä tiukkailmeisestä nimismiehestä. Nimismiehenä hän työskenteli ennen eduskuntauraansa.

– Tulin taloon vuonna 1987 ja kolme vuotta myöhemmin vuodeksi valiokuntapuolelle. Se on ollut jatkettu vuosi. Työni on monipuolinen salaatti. En ole ehtinyt kyllästyä, koska tylsää ei ole ollut. 

Hallintovaliokunnan vastuut ovat monet, ja kokouksia viikossa istutaan neljä. Valiokunta käsittelee muun muassa valtion alue- ja paikallishallintoa, alue- ja rakennepolitiikkaa, yleishallintoasioita, valtion henkilöstöpolitiikkaa, poliisi- ja pelastustointa, onnettomuustutkintaa, rajavartiolaitosta, ulkomaalaisasioita sekä kunta- ja kirkollisasioita.

– Maahanmuutto on yksi kasvava vastuualueemme, Ossi Lantto sanoo. 

Seppo Tiitinen murjaisi aikoinaan, että virkamiehen työ eduskunnassa on elämäntapa. Ossi Lanton asenne työhön todistaa väitteen todeksi.

Sanomalehtisalissa on hyllymetreittäin sanomalehtiä. Lehtiä tehdään, painetaan ja luetaan paljon, vaikka digiuskovaiset visionäärit maalaavat uhkakuvia painetun paperilehden kuolemasta.

Sali on kansanedustajien ahkerassa käytössä. Kaikkien työvarustukseen kuuluvat iPadit, läppärit ja kännykät, mutta edustajat haluavat lukea lehdistä pääkaupunkiseudun ja omien paikallislehtiensä uutisia.

Ennen puolueiden ryhmäkokousten alkua sali on tyhjä. Viidennessä kerroksessa on alkamassa keskustan ryhmäkokous. 

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen pitkä hahmo näkyy jo käytävän päässä. Hän tulee iPadiaan lukien. Ehkä seuraava twiitti, Kääriäisen runollisen muodon saava mietelmä, on jo muhimassa pääkopassa.

Ryhmänjohtaja, eduskuntaslangilla ”ryhmyri”, Antti Kaikkonen istuutuu puheenjohtajan paikalle, ja huone alkaa täyttyä kansanedustajista. Yhtä huoneen seinistä koristavat mustavalkoiset kuvat keskustan, entisen Maalaisliiton, eduskuntaryhmistä. Suurin kuva on sotavuosien 1939–1945 ryhmästä.

Sirkka-Liisa Anttila tulee supattamaan, että hänellä oli ennen Linnan juhlia juhlapukujensa näyttely Forssan Scandic-hotellissa.

– Pukuja on kolmekymmentäneljä. Näyttelyn tapahtumatuotot ohjataan Forssan ammatti-instituutille nimeäni kantavaan stipendirahastoon. 

Ryhmäkokous alkaa, ja koska siellä käsiteltävät asiat eivät kuulu ulkopuolisille, siirrymme ulos huoneesta ja kuudenteen kerrokseen.

Osa kansanedustajien työhuoneista sijaitsee perinteikkäässä kuudennessa kerroksessa. Ne ovat niitä alkuperäisiä työhuoneita, joissa monet tunnetut kansanedustajat ovat tehneet työtään.

Koska Aino-Kaisa Pekonen (kuva yllä) on Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ryhmyri, hän on saanut himoitun huoneen täältä. Aiemmin työsoppi sijaitsi uudella eli Pikkuparlamentin puolella.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen Aino-Kaisa Pekosen työhuone on hämmästyttävän siisti. Pöydältä ei valu lattialle paperipinoja – onhan eduskunta julistettu paperittomaksi toimistoksi.

– Ei se ole ihan onnistunut. Välillä on saatava joku asia luettavakseen ihan paperilla.

Työhuoneen siisteyden varsinainen syy on se, että Aino-Kaisa Pekonen ei istu siellä usein. Kansanedustajan työ tapahtuu valiokunnissa, ryhmäkokouksissa ja muissa tapaamisissa.

Pekonen asuu Riihimäellä, josta hän lähtee Helsinkiin aamuisin kello kahdeksan junalla.

– Ehdin tehdä junassa töitäkin, kuten lukea papereita.

Hän sanoo, että työpäivien erilaisuus on työn suola. Mitään tiettyä kaavaa ne eivät noudata.

Valiokuntakokoukset ovat aina aamuisin tiistaista perjantaihin. Nämä suljetut kokoukset, joissa puhutaan avoimesti, ovat tärkein osa kansanedustajan työtä.

Sidosryhmätapaamiset, oman ryhmän tapaamiset ja muiden oppositioryhmän edustajien tapaamiset täyttävät myös Pekosen työpäivän.

Kun päivässä tulee lähes kaksisataa sähköpostia, niiden perkaaminen vie aikansa. Vasemmistoliiton kansanedustajilla ei ole henkilökohtaisia avustajia, vaan ryhmäkanslia, jonka kahdeksan erityisavustajaa ovat kukin oman alansa asiantuntijoita.

Aino-Kaisa Pekonen kasvoi poliittisesti aktiivisessa perheessä, ja hänen molemmat vanhempansa ovat edelleen Riihimäen kaupunginvaltuuston jäseniä.

– Valmistuin lähihoitajaksi, mutta en suunnitellut poliitikon uraa.

Kolmen lapsen äiti lähti kuitenkin kuntapolitiikkaan ja oppi jo siellä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Eduskunnassa hän on havainnut saman, vaikka maallikko voi kyselytunnin sanailusta saada toisenlaisen kuvan.

Lohileipiä tarjoilupöydällä hissiin kärräävä tarjoilija Maria on hakenut leivät pohjakerroksessa sijaitsevasta talon keittiöstä. Leivät ovat menossa johonkin kokoukseen.

Eduskuntatalon ravintolasta ja kuppilasta vastaa Amica. Se on talon ainoa ulkoistettu toiminto. 

Siistissä laitoskeittiössä tehdään esivalmisteluja jo seuraavan päivän lounaalle. Juha Jyrkkä sekoittaa keskenään lasagnen aineksia, ja Pia Helander pilkkoo kasviksia.

Hän puhuu misalistasta.

– Misalista helpottaa kokin ryhtymistä työhön. Listalla on raaka-aineita ja esivalmistelutehtäviä seuraavan päivän ruoiksi.

Tänään keittiön valmistamina lounasruokina on kuppilassa ja ravintolassa muun muassa leipäjuustosalaattia, kukkakaalikeittoa ja perinteistä torstairuokaa hernekeittoa.

Moni kansanedustaja syö lounaan vasta iltapäivällä ennen täysistunnon alkua, niin tänäänkin. 

Perussuomalaisten kansanedustaja, presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sekä kansanedustajat Tom Packalén ja Leena Meri istuvat nenät vastakkain ja palaveeraavat ilmiselvästi tärkeästä asiasta.

Mitään suurta draamaa ei tavalliseen torstaihin kuitenkaan mahdu, eikä niin suurta uutista, että politiikan toimittajat kävisivät kuumana. Muuten he parveilisivat jo Valtiosalissa ja olisivat ärhäköinä iskemässä täys-

istuntoon saapuvien ministereiden kimppuun.

Viikon ainoa iso uutinen on ollut se, miten Mehiläinen voitti Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin yhteisyrityskilpailutuksen. Terveydenhuollon ulkoistaminen tapahtui niin sähäkästi, että uutinen on ollut varsinainen soteen liittyvä pommi.

Rauhallisen hetken keskeyttää uutisistakin tuttu eduskunnan täysistunnon alkamisesta ilmoittava äänimerkki. Puhemiesneuvosto on kokoontunut ennen täysistuntoa niin kuin aina, se käy kokouksessaan läpi kunkin täysistunnon asialistan.

Kyselytunnin aloittaa Tuula Haatainen (sd), presidenttiehdokas hänkin. Haatainen paljastaa aluksi ministereille, mitä talon ulkopuolella tapahtuu: 

– Tuloerot kasvavat, samoin eriarvoistuminen.

Varsinainen kysymys ylittää säädetyn minuutin puheajan, ja puhemies Maria Lohela (sin) joutuu keskeyttämään Haataisen, samoin tämän kysymykseen vastanneen valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok), joka vakuuttaa, että palvelut kuuluvat kaikille.

Täysistunto ja kyselytunti kiinnostavat kansalaisia, ja yleisölehterit ovat täynnä väkeä. 

Kiinnostaako politiikka? Suorana televisiosta nähtävää eduskunnan kyselytunnin lähetystä on parhaimmillaan seurannut yli 400 000 katsojaa, ja pari viikkoa sitten Eduskuntatalon avointen ovien päivänä talossa vieraili yhden päivän aikana 1 600 kävijää.

Kokoomuksen Timo Heinonen pysähtyy sisääntuloaulassa ja kertoo, miten kävijöitä kiinnostaa talon arkkitehtuuri ja historia. Hänellä on pitkin syksyä käynyt parikin ryhmää päivässä tutustumassa taloon ja sen toimintaan.

– Kerroin taannoin yhdelle ryhmälle, että Valtiosalin lattian kivet ovat kuusamolaista kiveä. Yhden vierailijan isä oli ollut aikoinaan roudaamassa kiveä Kuusamosta Helsinkiin.

Lue myös:

Satojen tarinoiden talo - Apu esittelee uuden, upean Eduskuntatalon

Ilkka Kanervan monipolvinen ura: Olin Eduskuntatalossa jo vuoden 1970 vaalien jälkeen joka viikko

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Timo Pyykkö

Julkaistu: 9.12.2017