Ensin joku esittää ajatuksen, mielipiteen tai kysymyksen. Aluksi siitä keskustellaan asiallisesti ja esitetään uusia näkökulmia. Mutta sitten jostain ilmaantuu tyyppi, joka on täynnä pyhää vihaa. Hän haukkuu muita keskustelijoita idiooteiksi ja halveksuu heidän kommenttejaan. Alkaa yleinen sättiminen, kaikki suuttuvat, ja keskustelu menee pilalle.

Nykysuomen sanakirjan määritelmän mukaan viha on ”jotakuta tai jotakin kohtaan tunnettu pahansuopuutena, asiattoman ankarana arvosteluna, kostonhaluna tms. ilmenevä voimakas ja kestävä vastenmielisyys tai suuttumus”. Määritelmä kuvaa hyvin monien keskustelupalstojen sisältöä.

Toisinaan verkkokeskustelu täyttää jopa rikoslain määrittelemän vihapuherikoksen tunnusmerkit. Yksityishenkilöön kohdistettuna se saattaa olla rikosnimikkeeltään laiton uhkaus tai kunnianloukkaus. Kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän uhkaaminen, panettelu tai solvaaminen taas voidaan tulkita kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Tuomio rapsahtaa näistä kaikista, vaikka moni nettikirjoittelija ei sitä vihapäissään tulekaan ajatelleeksi.

Norjan tragedian jälkeen on vaadittu, että vihapuheeseen pitää puuttua nykyistä kovemmalla kädellä. Niin pitääkin, ja siitä huolehtivat lainlaatijat eli uutuuttaan hohkaava eduskunta. Pykälien hiominen ei kuitenkaan poista varsinaista ongelmaa. Viha säilyy, ellei sen syihin puututa.

Mistä tämä kaikki viha oikein tulee? Miksi Suomen ilmapiiri on sellainen, että lomien loppuessa katkaisuasemat ruuhkautuvat, kun ahdistusta on yritetty lomalla juoda pois? Miksi kanssakäymisestä on karsiutunut kohteliaisuus ja tilalle on astunut toisten sättiminen? Mihin katosi suvaitsevaisuus ja hyvän tekemisen buumi, joka oli muotia muutama vuosi sitten?

Olisiko aika irrottaa katse hetkeksi pörssikursseista ja katsoa ihmistä? Viha kun kumpuaa epäoikeudenmukaisuuden tunteesta.

PS

Edesmennyt valtiomies Harri Holkeri toimi sovittelijana vihaa vastaan jopa omaan uupumukseensa saakka. Hänen kaltaisiaan kaivataan.