Jos kesäaika on mielestäsi hyvä idea, voit kiittää siitä hyönteistutkija George Hudsonia. Hän esitti vuonna 1895 Wellingtonin filosofiselle seuralle Uudessa- Seelannissa, että kelloja siirretään kaksi tuntia eteenpäin maalis- ja lokakuun väliseksi ajaksi. Kesäiltojen valoisat lisätunnit Hudson halusi käyttää hyönteisten tarkkailuun.

Ajatus kesäajasta (DST, daylight saving time) herätti kiinnostusta, mutta ei ­ottanut tulta alleen.

Brittiläinen rakentaja William Willett oli asialla seitsemän vuotta myöhemmin. Hän esitti Englannin parlamentille kelloja siirrettäväksi 20 minuuttia eteenpäin huhtikuun jokaisena neljänä sunnuntaina ja paluuta talviaikaan vastaavasti neljästi syyskuussa. Willettin perusteluina olivat valoisammat illat työpäivien jälkeen ja laskelmat keinovalaistuksen säästöistä. Parlamentti ei lämmennyt, ajatus jäi toteuttamatta.

Kanadassa Port Arthurin pikkukaupungin asukkaat ottivat ohjat omiin käsiinsä vuonna 1908, kun he päättivät elää omassa kaupungissaan kesäaikaa ja alkoivat siirtää viisareita heinä- ja syyskuun ajaksi tunnilla eteenpäin.

Ensimmäisenä maana kesäajan otti käyttöön Saksan keisarikunta vuonna 1916. Perusteluna oli keinovalaistuksen pienempi tarve, jolloin hiilivoimaa ­säästyisi sotaponnistuksiin. Pian Saksan esimerkkiä seurasivat monet muutkin ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneet valtiot.

Suomessa kesäaikaa kokeiltiin ensimmäisen kerran 1942.

Orimattilassa maanviljelijät pitivät ­kellojen siirtoa hömpötyksenä, joka häiritsi lehmien unia ja aamulypsyjä. Kapinan seurauksena koko kunta eli tuon sotakesän ”Orimattilan aikaa”. Seuraavana vuonna talviaikaan palattiin koko Suomessa, ja pysyvästi kellojen siirtely alkoi meillä 1981.

Euroopan parlamentti äänesti jo vuonna 2019 kellojen siirron lopettamisen puolesta, mutta EU-neuvosto ei ole ­saanut aikaan päätöstä asiasta. Kun se joskus tehdään, voi jokainen jäsenmaa itse päättää, minkä ajan se valitsee ­pysyvästi käyttöönsä.

Maailmalla kesäaika on käytössä yli 70 maassa, ja se vaikuttaa yli miljardin ihmisen elämään.