On heinäkuu ja kesä kypsimmillään. Euroopassa vietetään lomaa. Lentokoneet, laivat, autot ja mopedit vyöryvät kohti rantoja, ravintoloita, hotelleja ja museoita. Haetaan uusia maisemia, makuja ja elämyksiä. Kukkaron nyörit ovat harvinaisen löysällä. Kukapa ei maksaisi siitä, että saisi levätä hetken kiireisen elämänsä keskellä. Sillä siitähän on loppujen lopuksi kyse: levosta!

Jo lomaa suunnitellessa mielessä välähtää se hetki jolloin kaikki on täydellistä. Ideaalitila. ”Kun avaan kylmän valkoviinipullon sypressintuoksuisessa illassa kaskaitten soittaessa iltalauluaan auringolle.”

Kuvia ja haaveita on yhtä paljon kuin on lomailijoita. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin löytyy. Eräs tällainen piirre on se, että mielikuvat ovat usein kuin menneestä maailmasta tai aikakaudesta. Palaamme paimenidylliin tai liitymme pyhiinvaeltajien hartaaseen joukkoon. Aktiivilomailijat näkevät itsensä vuorikiipeilyn pioneereina tai tutkimusmatkailijoitten perillisinä. Toinen yhdistävä piirre on suhde luontoon. Luonto on haaveittemme lomakuvissa määräävä tekijä. Sataako vai paistaako aurinko? Kukkivatko kirsikkapuut vai kimaltavatko hanget? Heijastamme luonnon kautta koko minuutemme. Se ei ole vain olemisemme kehys, se on olemisemme ydin. Ilman suhdetta luontoon koko haaveemme katoaa. Kolmas yhdistävä tekijä on teknologian puuttuminen mielikuvistamme.

Luulen, että suurin osa meistä tuntee syyllisyyttä, jos suljemme itsemme hetkeksikään informaatioyhteiskunnan ulkopuolelle. Tuntuu lähes vastuuttomalta olla tavoittamattomissa muutama päivä. On tietenkin mahdollista välttää huono omatunto ja jakaa loma lähes reaaliaikaisina tapahtumina tuttujen ja puolituttujen kanssa tietokoneella ja matkapuhelimella. Sen sijaan, että todella pysähtyisimme ja rentoutuisimme, haemme kokemuksillemme jatkuvaa vahvistusta ulkopuolelta. ”Meistä täällä on ihanaa, eikö teistäkin?”

Facebook ja Irc-galleria ovat minuutemme laajentumia, joissa kerromme asioitamme. Ne ovat mainioita välineitä kommunikaatioon ja itsemme väistämiseen. Asioiden jatkuva jakaminen ulospäin estää asioiden liikkeen sisäänpäin. Jos loman tarkoitus on itsensä kohtaaminen ja lepo, niin Nokian mainoslause ”connecting people” kannattaa unohtaa. Sen sijaan, että teknologia yhdistäisi meidät, se erottaa meidät tärkeimmästä. Omasta itsestämme.

En väitä, että sähköiset viestintävälineet olisivat kaiken pahan alkujuuri. Me olemme tottuneet niihin ja niiden jatkuvasta nypläämisestä on tullut meille tapa. Mutta tapa on suuri turruttaja, kuten Samuel Beckett asian ilmaisi. On hyvä, että edes mielikuvissamme olemme vapaita modernisaation kahleista.

Välillä tuntuu kuin maailmanhistoria olisi pikemmin syklisessä kuin horisontaalisessa liikkeessä. Asioita löydetään ja unohdetaan ja löydetään taas uudelleen. Sama pätee ihmisen kehitykseen. Vanhoille asioille annetaan uusi nimi. Hyppäämistä pois oravanpyörästä kutsutaan nyt nimellä ”downshifting”. Kovapalkkaisesta yritysjohtajasta tulee luomuviljelijä. Termit ”slow food” ja ”slow life” ovat pinnalla. Ilmiö on sinänsä hyvä ja terveellä pohjalla. Rauhaa ja luonnonmukaisuutta ei haeta enää pelkästään lomakausina vaan myös jokapäiväisestä elämästä.

Korkeasaaren johtajan Matti Turusen mukaan elämme kaksoiselämää. Kivikautta ja digitalisoitua modernismia. Elimistömme on sopeutunut kivikauden haasteisiin, niukkaan ravintoon ja fyysiseen ponnisteluun ja nyt helpon elämän keskellä olemme pulassa. Luontaisia taipumuksia meillä on lähinnä ruokailuun ja laiskotteluun, sillä ne ovat kautta esihistorian olleet haluttuja palkkioita. Toisin sanoen elimistömme ei kestä yltäkylläisyyttä ja liikkumattomuutta, vaan me lihomme, sairastumme ja kuolemme pois. Biologia ja teknologia ovat auttamattomasti ristiriidassa.

Entäpä henkinen tilamme? Kaipaamme rauhaa, hiljaisuutta ja lepoa, mutta aikaa säästämään luotu tietotekniikka on tunkeutunut elämäämme häivyttäen rajan työn ja yksityisyytemme väliltä. Ideaalitila on siis loma ilman sähköä?