Tuulilasi

Miniltä neliovinen Clubman-konsepti – kuvat

Miniltä neliovinen Clubman-konsepti – kuvat

Mini esittelee uuden Clubman-konseptin Geneven autonäyttelyssä ensi viikolla.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Mini
Mainos

Malli on kasvanut nykyisestä tuotantoversiosta pituutta 26 senttiä ja leveyttä lähes 17 senttiä. Suuremmasta koosta huolimatta auton tunnistaa välittömästi Miniksi.

Koon kasvattamisen lisäksi ovat muutuneet ovijärjestelyt: takapenkkiläiset pääsevät kulkemaan paikoilleen normaalista takaovista nykyisen lyhyen ns. kaapparimallisen oven sijaan. Takaluukku on säilytetty kahdessa osassa sivuille avautuvana perinteisen ylösnousevan sijaan.

Neliovinen konsepti on BMW-ryhmän muotoilujohtaja Adrian van Hooydonkin mukaan osoitus siitä, miten Mini Clubmania saatetaan kasvattaa tulevaisuudessa.

Minin on ennakoitua nimeävän neliovisen versionsa uudeksi malliksi, mahdollisesti Travelleriksi, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että Clubmania ollaan uudistamassa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 26.2.2014