Milka Ahlroth: Hienoa, että ikäisilleni naisille on rooleja
Kulttuuri
Milka Ahlroth: Hienoa, että ikäisilleni naisille on rooleja
Milka Ahlroth nähdään pitkästä aikaa pääroolissa Joulumaa-elokuvassa.
Julkaistu 29.11.2017
Apu

Milka Ahlroth, 51, on tehnyt arvostetun uran niin teatterilavoilla kuin valkokankaalla. Vuonna 2006 hän sai naispääosa-Venlan tv-elokuvasta Ilonen talo. Milkaa ei ole pitkään aikaan nähty pääroolissa, mutta perjantaina ensi-iltaan tuleva Inari Niemen ohjaama Joulumaa-elokuva tuo asiaan muutoksen.

- Meille viisikymppisille ei vain ole niin paljon isoja rooleja. Hienoa, että tässä elokuvassa on. Ja onneksi nykyään varsinkin kansainvälisissä sarjoissa vanhempien naisten käyttäminen alkaa olla jopa trendikästä, Milka jutteli Joulumaa-elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Elokuvassa Milka näyttelee Helenaa, jonka ex-mies (Tommi Korpela) on lähtenyt nuoremman matkaan ja tytär on ulkomailla.

- Rooli oli haastava, mutta mielenkiintoinen. Itseäni en pysty oikein edes katsomaan, kuin palan kerrallaan. Se lienee kaikille näyttelijöille yhteistä, että menee tovi, ennen kuin saa töihinsä etäisyyttä ja niitä voi katsoa, hän mietti.

Ohjaaja Matti Ijäksen kanssa naimisissa oleva Milka löysi myös samastumispintaa roolihenkilöönsä, vaikkei samanlaisessa elämäntilanteessa olekaan.

- Arvostan Inarin tapaa kuvata tavallisia ihmisiä ja elämää. Elokuvassa on hieno, viipyilevä tunnelma ja siitä välittyy Inarille tyypillinen huumori. On jopa uskaliasta luottaa siihen, että tavallisten ihmisten arki on riittävän mielenkiintoista, hän pohti.

Elokuva vilisee tunnettuja konkarinäyttelijöitä. Milkan, Mari Rantasilan ja Tommi Korpelan lisäksi tärkeässä roolissa nähdään myös Martti Suosalo.

Teksti Mia Malmi

Kuvat Jaakko Jaskari

Kommentoi »